Arto Antturi
Arto Antturi | |
---|---|
![]() Pastori Arto Antturi soittaa bassoa Vanhassa kirkossa. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 10. kesäkuuta 1961 Helsinki |
Kansalaisuus | suomalainen |
Ammatti | pappi, toiminnanjohtaja |
Arvonimi | rovasti |
Vanhemmat |
Kai Antturi Sisko Antturi |
Muut tiedot | |
Koulutus | Teologian maisteri |
Aiheesta muualla | |
Kotisivu | |
Arto Kai Antturi[1] (s. 10. kesäkuuta 1961 Helsinki)[2] on suomalainen pappi, joka toimi syyskuusta 2020 alkaen tammikuun 2023 loppuun Medialähetys Sanansaattajien toiminnanjohtajana.[3] Antturille myönnettiin rovastin arvonimi vuonna 2021.[4]
Antturi on vihitty papiksi vuonna 1998. Sitä ennen hän on työskennellyt Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa tutkijana ja assistenttina. Vuosina 2015–2020 Antturi toimi Pitäjänmäen seurakunnan kirkkoherrana. Antturi on toisen kauden kirkolliskokousedustaja.[4]
Varhainen elämä ja koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän valmistui Helsingin yliopistosta teologian maisteriksi vuonna 1989 ja toimi suurimman osan 1990-lukua tutkimusapulaisen, assistentin ja opettajan tehtävissä yliopiston eksegetiikan laitoksella.[3] Arto Antturi sai 1992 Alfred Kordelinin säätiön apurahan ja 1997 Suomen kulttuurirahaston apurahan. Hän on opiskellut myös Vanderbiltin yliopistossa Yhdysvaltain Nashvillessä ja asunut perheineen kaksi vuotta Dublinissa.[2]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Antturi vihittiin papiksi vuonna 1998.[5] Vuoden 2000 alusta Antturi valittiin Helsingissä toimivan Tuomasyhteisön toiminnanjohtajaksi, niin sanotuksi tuomaspapiksi. Antturi toimi Tuomasmessun uutisten päätoimittajana 2000–2003.[3][2]
Tuomasyhteisöstä hän siirtyi vuonna 2003 Helsingin tuomiokirkkoon seurakuntapapiksi ja vuonna 2010 saman seurakunnan kappalaiseksi vastuualueenaan Helsingin Vanha kirkko. Vuonna 2015 hänet valittiin Pitäjänmäen seurakunnan kirkkoherraksi.[3]
Varoitus Sanansaattajissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sansan hallituksen puheenjohtaja Ville Hoikkala kertoi Kotimaa-lehdelle Antturin irtisanoutuneen Sanansaattajat-järjestössä saatuaan hallitukselta varoituksen epäasiallisesta käytöksestä.[6] Myöhemmin Antturi avasi blogissaan tapahtunutta.[7]
Muuta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2009 Antturi järjesti Helsingin Narinkkatorilla ”Pappi ja Idiootti” -hyväntekeväisyystempauksen, jossa hän luki Dostojevskin Idioottia kymmenen euroa sivu kerätäkseen varoja World Vision -järjestön kautta kenialaisille köyhille perheille.[8]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Arto Antturin isä oli helluntailaissaarnaaja Kai Antturi.[9] Antturi on naimisissa ja hänellä on kolme tytärtä[4]
Antturi on ollut vuodesta 2016 lähtien Helsingin hiippakunnan pappisedustaja kirkolliskokouksessa.[10][11] Hän oli keskustapuolueen varavaltuutettu Helsingin kaupunginvaltuustossa vuonna 1997.[12] Antturi asettui Kristillisdemokraattien ehdokkaaksi Helsingin vaalipiiristä vuoden 2023 eduskuntavaaleissa[5], muttei reilulla 1000 äänellä tullut valituksi.[13]
Antturi kuuluu vuodesta 1987 toimineen Exit-gospelyhtyeen perustajajäseniin ja soitti yhtyeessä bassoa 1987–1991.[14] Antturi on toiminut kolumnistina Askel- ja Kristityn Vastuu -lehdissä sekä Radio Deissä. Hän on pitänyt hartauksia Yle Radio 1:ssä.[2]
Julkaisut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Antturi, Arto: Syvistä vesistä valoon. Rukousmietiskelyjä psalmitekstien äärellä. Katharos, 2007. ISBN 978-952-5291-73-5
- Antturi, Arto & Korpimäki, Marja & Lehtipuu, Outi & Riekkinen, Wille: Raamattu - nyt. Uskonnon matkakirja. Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-807-9
- Hakola, Raimo & Merenlahti, Petri (toimittaneet): Raamatuntutkimuksen uudet tuulet. (Antturin kirjoitus: Mistä on Vanhan testamentin metodit tehty? Lyhyt opas uusille kysyjille) Yliopistopaino, 1997. ISBN 951-570-338-7
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Hiippakuntavaltuuston pappisjäsenten vaalin tulos 2013. Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli. Arkistoitu 4.5.2014. Viitattu 9.10.2013.
- ↑ a b c d Kirjailijat: Arto Antturi Katharsis. Arkistoitu 4.5.2014. Viitattu 6.10.2013.
- ↑ a b c d 11 05 2020 12:59-Kotimaa24 | Uutiset: Kirkkoherra Arto Antturi siirtyy Sanansaattajien toiminnanjohtajaksi Kotimaa. Viitattu 15.2.2021.
- ↑ a b c Arto Antturi sai rovastin arvonimen Medialähetys Sanansaattajat. 16.6.2021. Viitattu 1.2.2023.
- ↑ a b Kunnas, Kristiina: Rovasti Arto Antturi ehdolle Helsingissä KD-Lehti. 9.1.2023. Viitattu 1.2.2023.
- ↑ https://www.kotimaa.fi/artikkeli/arto-antturi-jattaa-sansan-toiminnanjohtajan-tehtavan-taustalla-hallituksen-antama-varoitus/
- ↑ Antturi, Arto: Niin minä siis tämmöisenäni palvelen Antturin blogi. 2.1.2023. Viitattu 23.6.2023.
- ↑ Pappi ja Idiootti tekivät sivukaupalla hyvää Helsingin Kampissa 18.12.2009. World Vision. Arkistoitu 4.5.2014. Viitattu 29.9.2013.
- ↑ Lea Lappalainen: Arto Antturi: Toisten vähättely vie voimia kirkolta 30.10.2008. Sana.fi. Arkistoitu 10.10.2013. Viitattu 9.10.2013.
- ↑ Kirkolliskokousvaalit: Helsingin hiippakunnan tulokset evl.fi. Arkistoitu 1.2.2023. Viitattu 15.2.2021.
- ↑ 12 02 2020 13:35-Kotimaa24 | Uutiset: Heidät valittiin uuteen kirkolliskokoukseen – katso lista kaikista edustajista Kotimaa. Viitattu 15.2.2021.
- ↑ https://web.archive.org/web/20110116183258/http://fi.linkedin.com/in/artoantturi Helsingin kaupungin valtuusto 1997
- ↑ https://vaalit.yle.fi/ev2023/tulospalvelu/fi/electoral-districts/1/candidates/283/
- ↑ Biografia 2013. Exit-yhtye. Viitattu 7.10.2013.