Arthur Rönnqvist

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Arthur (Artturi) Bernhard Rönnqvist (22. tammikuuta 1897 Viipuri – 15. syyskuuta 1963 Helsinki)[1] oli suomalainen puoluetoimitsija, joka vaikutti kielletyn SKP:n organisaattorina 1920–1940-luvuilla. Rönnqvist sai poliittisesta toiminnastaan useita vankeusrangaistuksia ja oli yksi pisimpään vangittuna olleista suomalaista kommunisteista. Jatkosodan päättymiseen mennessä hän oli istunut vankilassa lähes 17 vuotta.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viipurin Kolikkoinmäellä asunut Rönnqvist työskenteli peltiseppänä ja oli Viipurin metallityöväen ammattiosaston jäsen vuodesta 1917 lähtien. Sisällissodan alkaessa Rönnqvist liittyi Talikkalan punakaartiin ja osallistui Antrean rintaman taisteluihin Kavantsaaressa sekä Syvälahdessa. Haavoituttuaan maaliskuun alussa Rönnqvist oli sotilassairaalassa, kunnes hänet vangittiin Viipurin taistelun yhdeydessä. Syyskuussa 1918 Rönnqvist sai valtiopetoksesta kolmen vuoden kuritushuonetuomion.[2]

Päästyään ehdonalaiseen 1919 Rönnqvist lähti mukaan kommunistisen liikkeen toimintaan, mutta sai jo kesällä 1920 neljän vuoden tuomion kielletyn kirjallisuuden levittämisestä.[3] Vapauduttuaan hän työskenteli muun muassa Viipurissa ilmestyneen Työ-lehden taloudenhoitajana. Rönnqvist pidätettiin jälleen syksyllä 1928 kiihotuskirjallisuuden levittämisestä ja seuraavana keväänä hänet tuomittiin seitsemän vuoden kuritushuonerangaistukseen valtiopetoksen valmistelusta.[4] Rönnqvist kärsi tuomiotaan Tammisaaren pakkotyölaitoksessa, jossa hän osallistui kesällä 1933 järjestettyyn nälkälakkoon. Rönnqvistin katsottiin olleen yksi sen johtajista, joka yhdeksän muun nälkälakkolaisen tavoin siirrettiin eristyksiin Turun lääninvankilaan.[5]

Sota-aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SKP:n toiminnan lamaannuttua talvisodan myötä Rönnqvist muodosti välirauhan aikana puolueen uuden johtoelimen Aimo Rikan ja Edvin Salosen kanssa.[6] Rönnqvist johti myös luovutetusta Karjalasta evakuoitua väestöä varten perustettua alakomiteaa, jossa hän hoiti siirtoväen asioita Lyyli Heinosen avustajana.[7] Rönnqvist ja muut Helsinkiin evakuoidut viipurilaiset kommunistit ryhtyivät puuhaamaan siirtoväen palauttamista luovutetuille alueille, mutta hankkeet tyssäsivät Neuvostoliiton vastustukseen. Keväällä 1941 Rönnqvist oli perustamassa Karjalaisten siirtolaisten yhdistystä, joka julkaisi Siirtokansa-nimistä lehteä. Rönnqvist kustansi lehden SKP:n Moskovasta saamilla rahoilla ja kirjoitti siihen nimimerkillä ”Evakko”.[8]

Jatkosodan käynnistyessä Rönnqvist joutui painumaan maan alle. Hän majaili ystävänsä Veikko Pöystin kanssa Helsingin Vilhonvuorenkadulla sijaitsevassa Marjatan talossa. Rönnqvistin tehtävänä oli hoitaa Olga Terhon kautta puoluejohdon yhteyksiä sodanvastaisiin ryhmiin. Karkkilassa ja Pitäjänmäessä tapahtuneiden sabotaashien poliisitutkinta paljasti lopulta Rönnqvistin ja syksyllä 1941 hänet pidätettiin.[7][9] Juttua käsiteltiin oikeudessa seuraavana keväänä, jolloin syytettynä oli Rönnqvistin ohella 19 SKP:n aktiivia. Rönnqvistiä syytettiin maanpetoksellisen toiminnan suunnittelusta, sotaponnistusten haittaamisesta sekä vakooja Urho Kaipaisen avustamisesta, joskaan häntä itseään ei syytetty vakoilusta. Huhtikuussa 1942 Rönnqvist sai rikoksen uusijana 15 vuoden kuritushuonetuomion maanpetoksesta.[10] Hän oli koko vankeusajan erittäin huonossa kunnossa ja vankitoverit kertoivat pitäneensä Rönnqvistin hengissä juottamalla hänelle omia maitoannoksiaan. Kun Rönnqvist vapautui jatkosodan päättyessä syksyllä 1944 hän oli istunut vankilassa yhteensä 16 ja puoli vuotta.[11]

Sotavuosien jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan jälkeen Rönnqvist työskenteli SKDL:n eduskuntasihteerinä ja Kansankulttuurin taloudenhoitajana.[11] Hän oli myös Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1946–1947 ja toimi muun muassa Suomi-Unkari Seuran varapuheenjohtajana.[12][13]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rönnqvistin puoliso oli Tyyne Helena Häkkinen (1899–1990). Heidän poikansa on kustannusjohtaja Heikki Rönnqvist.[14]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Arthur Bernhard Rönnqvist Malmin hautausmaa, Helsinki. Suomen Sukututkimusseura. Arkistoitu 22.10.2021. Viitattu 22.10.2021.
  2. ↑ Rönnqvist, Arthur Bernhard Axelinpoika – Valtiorikosylioikeuden akti (17123) 1918 Valtiorikosoikeuden aktit. 18.9.1918. Kansallisarkisto. Arkistoitu 22.10.2021. Viitattu 22.10.2021.
  3. ↑ Poliittiset oikeusjutut Viipurin hovioikeudessa. Karjalan Aamulehti, 25.7.1920, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.10.2021.
  4. ↑ Eilen alkoi Viipurissa suuren kommunistijutun käsittely. Helsingin Sanomat, 16.1.1929, s. 11. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.10.2021.
  5. ↑ Väre, Niilo ; Väre, Toivi (toim.): Meitä murtaneet ei piiskurit, s. 138–139. Helsinki ; Porvoo ; Juva: WSOY, 1990. ISBN 951-01632-2-8
  6. ↑ Rentola, Kimmo: Kenen joukoissa seisot? : Suomalainen kommunismi ja sota 1937–1945, s. 348. Helsinki ; Porvoo ; Juva: WSOY, 1994. ISBN 978-951-01920-1-6
  7. ↑ a b Rislakki, Jukka: Maan alla : vakoilua, vastarintaa ja urkintaa Suomessa 1941–1944, s. 15, 17–18. Helsinki: Love Kirjat, 1985. ISBN 951-83509-9-X
  8. ↑ Rentola 1994, s. 272–274, 310.
  9. ↑ Rentola 1994, s. 376.
  10. ↑ Rislakki 1985, s. 38–39.
  11. ↑ a b Rislakki 1985, s. 151.
  12. ↑ Leppänen, Veli-Pekka: Ohranasta oppositioon : kommunistit Helsingissä 1944–1951, s. 166, 337, 817. Helsinki: SKP:n Helsingin piirijärjestö, 1994. ISBN 978-951-94554-1-9
  13. ↑ Alenius, Ele: ”Ensimmäisenä puheenjohtajana tietä avaamassa”, Meidän Unkari : Suomi-Unkari Seura 1950–2000. Helsinki: Suomi-Unkari Seura, 2000. ISBN 951-97731-4-2
  14. ↑ Hämäläinen, Irja ; Rantala, Risto ; Hollmén, Hannakatri (toim.): Kuka kukin on 1994, s. 827. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-11283-3-7
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Arthur_Rönnqvist&oldid=21674637”