Arkadi Dragomoštšenko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Arkadi Dragomoštšenko
Henkilötiedot
Syntynyt3. helmikuuta 1946
Potsdam, Saksa
Kuollut12. syyskuuta 2012 (66 vuotta)
Pietari, Venäjä
Kansalaisuus venäläinen
Ammatti runoilija
Kirjailija
Äidinkielivenäjä
Tuotannon kielivenäjä
Palkinnot

Andrei Belyi -palkinto

Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Arkadi Dragomoštšenko (ven. Арка́дий Трофи́мович Драгомо́щенко); (3. helmikuuta 1946 Potsdam, Neuvostoliiton miehitysvyöhyke Saksa12. syyskuuta 2012 Pietari, Venäjä[1]) oli venäläinen runoilija.[2][1]

Suku ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dragomoštšenko syntyi neuvostoliittolaisten miehitysjoukkojen upseerin perheeseen Saksassa. Hän vietti lapsuutensa ja kävi koulunsa Ukrainassa. Leningradiin teatterikouluun hän meni vuonna 1969, liittyi kirjallisuuspiireihin ja osallistui maanalaisten kirjallisuuslehtien tekoon. KGB yritti sopeuttaa kapinallisia järjestelmään perustamalla heille kirjoittajapiirin Klubi-81, joka julkaisi antologian Krug (Piiri), jossa Dragomoštšenkon vaikeaselkoiset tekstit saivat jäädä sensuurin koskematta.[1]

Kirjallinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvulla hän pääsi yhteyteen yhdysvaltalaisen kielirunouden koulukunnan (Language School) kanssa ja toimi sen yhdyssiteenä Venäjälle. Hän pääsi vuodesta 1988 alkaen esiintymään yhdysvaltalaisiin yliopistoihin, ja perestroikan myötä hän alkoi tulla tunnetuksi myös Venäjällä. Hänen ensimmäinen kokoelmansa Nebo sootvetsvij ilmestyi 1990.[1]

Dragomoštšenko vieraili vuonna 2002 Helsingissä Juhlaviikoilla. Hän sai ensimmäisen Andrei Belyi -palkinnon vuonna 1978 ja myöhemmin myös monia muita palkintoja.[1] Dragomoštšenkon runoista ovat suomeksi ilmestyneet "Grigori Skovorodan paluu" ja "Sentimentaalinen elegia" antologiassa Päämäärä vie meitä ympyrää[3][1] Lisäksi Tuli & Savu -lehdessä ovat ilmestyneet "Kaikki meni rappiolle"[4] ja "Vanhoilla päivilläni sanoin orjalle".[5]

Hän on maineensa vakiinnuttanut merkittävä venäläinen nykyrunoilija.[2]

  1. a b c d e f Kuolleet, Helsingin Sanomat 21.9.2012 sivu C 8 Artikkelin verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. a b Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Jälkisanat”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 637. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450
  3. Tamara-press 1989; myös Kulttuurivihkoissa 1989, nro 5–6, s. 60, 61.
  4. suom. Jukka Mallinen, Tuli & Savu 2002, nro 1, s. 25–27. Runo kokoelmasta Jestestvennyje nauki (teos Fosfor), 1994
  5. suom. Jukka Mallinen, Tuli & Savu 2002, nro 1, s. 24. Runo kokoelmasta Nebo sootvetstvi
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.