Antonia Ringbom
Antonia Ringbom (s. 14. marraskuuta 1946 Hanko) on suomenruotsalainen animaatiotaiteilija, kirjailija, ohjaaja ja tuottaja.
Ringbom aloitti kuvataiteilijan uransa toimittamalla ja kuvittamalla ruotsinkielisen iltapäivälehden Nya Pressenin nuortenpalstaa. Vuonna 1969 häntä pyydettiin FST:n avustajaksi, ja FST:n studiossa hän oppi animaatiotekniikan. Hän sekä toimitti että juonsi lastenohjelmia ja teki pala-animaatioita kanavan vakituisena freelancerina vuoteen 1989. Vuodesta 1990 hän on työskennellyt itsenäisenä animaatio-ohjaajana.[1]
Ringbomin töissä toistuu teemana kaikkien mahdollisuus vaikuttaa ympäristöönsä. Usein hän laajentaa lasten arjesta juontuvia aiheita ja tarinoita mielikuvitusmaailmaan. Monikulttuurisuuden esiin tuominen ja eläinhahmojen ja runouden käyttäminen on hänen mittavassa tuotannossaan ominaista, samoin rakkaus luontoon ja mereen.[2]
1990-luvun lopulla Ringbom aloitti toiminnan Senegalissa osallistuen RIAC-kulttuurikeskuksen perustamiseen ja toimintaan. Hän on pitänyt Dakarin slummialueen lapsille mm. animaatiotyöpajoja Finlandssvensk Filmcentrumin ja ulkoministeriön tuella vuosina 1999-2006 sekä johtanut lasten ja nuorten animaatiotyöpajoja myös mm. Ruandassa, Keniassa, Malawissa, Ranskassa, Iranissa ja Ruotsissa. Työpajojen aiheet ovat usein liittyneet terveyskasvatukseen, kuten AIDS-valistukseen.[3]
Monet Antonia Ringbomin työt on palkittu sekä Suomessa että kansainvälisesti. Kotimaassa hän on toiminut aktiivisesti animaatio- ja kulttuurialalla mm. mediakouluttajana ja teatterin puolella. Hänen lastenkirjojaan on käännetty monille kielille, mm. ranskaksi, tanskaksi ja englanniksi.[4]
Ringbom asuu ja työskentelee nykyisin Korppoossa. Hänellä on 5 lasta ja 8 lastenlasta.[5]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Samlar-Selma och Tänkar-Tage, TV-sarja
- Folk vill leva i fred, TV-sarja
- Laban, TV-sarja 1978
- Muukalaisia lännestä, kirja 1978 Weilin+Göös
- Petteri sepänopissa, kirja 1979 Weilin+Göös
- Kaisa pikkupiika, kirja 1980 Weilin+Göös
- Skogsbjörn (Metsäkarhu), yhteistyö Sveriges Radion kanssa
- Prinsessan Lindagull (Prinsessa Kultakutri), elokuva 1982, YLE/FST & Norsk Rikskringkasting, kunniamaininta The Child In Out Time, Milano
- Taistelevat metsät, lyhytelokuva 1983
- Rauhan kanuuna, lyhytelokuva 1983
- I'm a Child (Minä olen lapsi), 1994, EPIDEM
- Anima och Monstret Destruktor (Anima ja Destruktor-hirviö), elokuva 1985, YLE/FST
- Matildas drömmar (Matildan unet), TV-sarja 1987, YLE/FST & Utbildningsradio, Ruotsi
- Potatisön (Perunasaari), animaatioelokuva 1989, A. Ringbom, Elokuvan laatutuki
- Jag söker solen (Minä etsin aurinkoa), draamadokumentti Ellen Thesleffistä 1990, Ilokuva & A. Ringbom, YLE:n Koura-palkinto 1991, 1 price Silence elles tournent festival, Montreal, Canada, 1991
- Att kunna gå på lina (Tanssia nuoralla), fiktioelokuva 1992, Firma A. Ringbom
- Oppe & Nere (Ylhäällä & alhaalla), animaatioelokuva 1993, Firma A. Ringbom, Kettu-palkinto 1994, Paras lyhytelokuva 1994
- Aurinko on keltainen kirahvi, animaatiosarja Jaana Wahlforssin kanssa 1996-1998, EPIDEM + CNDP/La Cinquième, UNICEF-price & Silver Pulcinella: Best series in Europe / Cartoons on the Bay, Amalfi, Italy 1997
- Den glupska schakalen (Itsepäinen ahmija), animaatioelokuva 2000, Firma A. Ringbom & Atelier Niamantu/Dakar, työpajatuotanto, Senegal, Elokuvan laatutuki
- Den amörosa schakalen (Itsepäinen rakastaja), animaatioelokuva 2002, Firma A. Ringbom & Fsv Filmcentrum, työpajatuotanto, Senegal, Elokuvan laatutuki
- Den skoltrötta schakalen (Itsepäinen laiskuri), animaatioelokuva 2003, työpajatuotanto, Senegal
- Keltaisen kirahvin eläintarinoita, animaatiosarja Jaana Wahlforssin kanssa 2003-2005, EPIDEM/ZOT
- The Hiding Hyena, animaatioelokuva ja kirja 2005, Firma A. Ringbom, työpajatuotanto, Malawi
- Isola, animaatioelokuva 2009
- Emigrating Jackal, animaatioelokuva 2010
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Tuula Leinonen: ”Antonia Ringbom”, 100 vuotta suomalaista animaatiota, s. 138-140. Aalto ARTS Books. Aalto-yliopiston julkaisusarja Taide+Muotoilu+Arkkitehtuuri 3/2014, 2014.
- ↑ Leinonen, 2014, s. 140-142
- ↑ Leinonen, 2014, s. 142-145
- ↑ Leinonen, 2014, s. 145
- ↑ a b Antonia Ringbom www.korpostrom.fi. Arkistoitu 15.3.2008. Viitattu 8.3.2016.
- ↑ Leinonen, 2014, s. 138-145
- ↑ IMDb Antonia Ringbom imdb.com.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Antonia Ringbom Elonetissä.