Antimonitrifluoridi
| Antimonitrifluoridi | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | SbF3 |
| Moolimassa | 178,76 |
| Ulkomuoto | Väritön kiteinen aine[1] |
| Sulamispiste | 292 °C[1] |
| Kiehumispiste | 345 °C[2] |
| Tiheys | 4,38 g/cm3[2] |
| Liukoisuus veteen | 4924 g/l (25 °C)[3] |
Antimonitrifluoridi (SbF3) on antimonin ja fluorin muodostama epäorgaaninen molekyyliyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää fluoraavana kemikaalina orgaanisissa synteeseissä ja eräiden lasilaatujen valmistamiseen.
Ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huoneenlämpötilassa antimonitrifluoridi on värittömiä hygroskooppisia kiteitä. Yhdiste liukenee erittäin hyvin veteen ja vesiliuokset ovat suhteellisen pysyviä ja hydrolysoituvat vain hitaasti. Veden lisäksi antimonitrifluoridi liukenee hyvin myös poolisiin orgaanisiin liuottimiin kuten metanoliin ja asetoniin sekä muihin ketoneihin. Hiilivetyihin se sen sijaan on liukenematon. Antimonitrifluoridi on vahva Lewis-happo ja muodostaa komplekseja esimerkiksi fluoridi-ionien kanssa. Ilmassa kuumennettaessa antimonitrifluoridi hajoaa antimonioksidifluoridiksi.[1][3][4][5][6]
Valmistus ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Antimonitrifluoridia voidaan valmistaa antimonitrioksidin tai metallisen antimonin ja vetyfluoridin välisellä reaktiolla. Muodostuvasta liuoksesta haihdutetaan vesi pois ja tuote puhdistetaan sublimoimalla.[1][3][4]
- Sb2O3 + 6 HF → 2 SbF3 + 3 H2O
Antimonitrifluoridia käytetään mietona fluoraavana reagenssina niin orgaanisten kuin epäorgaanistenkin yhdisteiden valmistuksessa. Yhdiste korvaa helposti sekä orgaanisiin että epäorgaanisiin molekyyleihin sitoutuneet klooriatomit fluoriatomeilla. Esimerkiksi fosforitrikloridista muodostuu fosforitrifluoridia. Erityisen käyttökelpoinen reaktio on happofluoridien valmistaminen happoklorideista. Ainetta käytetään myös posliinin ja emalien valmistamiseen sekä suuren taittokyvyn omaavien fluoridilasien ja valokuitujen valmistuksessa sekä tekstiilien peittana käytettävien yhdisteiden valmistukseen.[1][2][3][4][5][6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 223–224. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3
- ↑ a b c N.N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 559–560. (2nd Edition) Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4 (englanniksi)
- ↑ a b c d Charles B. Lindahl & Tariq Mahmood: Fluorine Compounds, Inorganic, Zinc, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 4.8.2014
- ↑ a b c Leon D. Freedman, G. O. Doak, G. Gilbert Long, Tariq Mahmood & Charles B. Lindhal: Antimony Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 5.8.2014
- ↑ a b Sabina C. Grund, Kunibert Hanusch, Hans J. Breunig & Hans Uwe Wolf: Antimony and Antimony Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2006. Viitattu 5.8.2014
- ↑ a b Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 761–762. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 5.8.2014). (englanniksi)