Anna-Liisa Ahokumpu

Anna-Liisa Ahokumpu (s. 1984 Suomussalmi) on suomalainen kirjailija.

Ahokumpu syntyi Suomussalmella, mutta vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Taivalkoskella. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Taivalkosken lukiosta 2003 ja pääsi Helsingin yliopistoon opiskelemaan biotieteitä ja ympäristötieteitä. Koulussa maantiedosta pitänyt Ahokumpu arvelee opiskelualan valintaan vaikuttaneen hänen silloinen ahdistuksensa maailman tilasta ja hänen tietynlainen maailmanparannushenkensä. Ympäristöpolitiikan ja ympäristömuutoksen valikoitumiseen pääaineeksi vaikutti myös isän työskentely Metsähallituksessa ja koillismaalaisen suvun pitkäaikainen luontosuhde.

Nuoruusvuosina Ahokumpua kiinnosti lukeminen, pianonsoitto ja kestävyysjuoksu. Aikuisiällä hän päätti hankkia lisäoppia luovasta kirjoittamisesta. Lukuvuoden 2009–2010 hän opiskeli Oriveden Opiston sanataidelinjalla ja siirtyi sieltä Kriittisen korkeakoulun kaksivuotiseen Kirjoittajakouluun vuosiksi 2010–2012. Vuonna 2013 Ahokumpu valmistui filosofian maisteriksi, mutta kirjoittaminen oli umpikujassa. Valmistuttuaan hän työskenteli kaksi vuotta tutkijana Suomen ympäristökeskuksessa. Kirjoittamisen salpa avautui vasta, kun hän luki W. G. Sebaldin romaanin Austerlitz, jossa tekstiä rytmittävät piirrokset ja valokuvat. Yhdessä kuvassa oli vanha perhoskokoelma, joka Ahokummusta tuntui merkitykselliseltä.

Ahokumpu alkoi kirjoittaa perhostutkijasta ja tämän saksalaisesta isästä. Lyhyt tarina syntyi nopeasti ja Ahokumpu kirjoitti sen seuraksi muita lyhyitä tarinoita, kunnes niitä oli kaksitoista. Esikoisromaanin kirjoitusprosessi oli nyt puolivälissä, mutta tarinoita piti yhtenäistää ja tiivistää. Tarinoita Ahokumpu kutsui sinfonioiksi. Esikoisromaani Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa julkaistiin 2018. Teos kertoo perhostutkija Max Halmasta, perhosista ja perhesalaisuuksista. Kirja valittiin ehdolle Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon, Botnia-palkinnon ja Lappi-kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Ahokummun esikoislapsi syntyi 2016. Siihen valmistautuakseen hän etsi realistisesti lisääntymistä kuvailevia kirjoja, mutta löysi vain Anu Silfverbergin Äitikortin (2013). Myöhemmin aihetta ovat käsitelleet esimerkiksi Irene Naakan Hullu kuin äidiksi tullut (2018), Malin Kivelän Sydän (2019) ja Helmi Kekkosen Olipa kerran äiti (2019). Ahokummun oma synnytyskokemus ei sopinut mitenkään tavanomaiseen älylliseen ja suunnitelmalliseen maailmankuvaan. Hän kirjoitti siitä muistiinpanoja, mutta työsti varsinaisesti aivan toisenlaista romaania. Lähettäessään romaaninsa käsikirjoituksen kustannustoimittajalleen Minna Pelkoselle Ahokumpu liitti mukaan synnytysmuistiinpanonsa, joista Pelkonen innostui. Tämä sai Ahokummun vakuuttumaan synnytyksen riittämisestä kirjan aiheeksi ja näin romaanin aihe vaihtui.

Ahokummun toisessa romaanissa Kolme rukousta äidille (2021) synnytystä ei käsitellä ohimennen, vaan siihen todella uppoudutaan. Kirjassa synnyttämistä kuvataan yksityiskohtaisesti ja keskitytään sen ruumiillisuuteen, sillä juuri sellaista tietoa Ahokummulta itseltä puuttui valmistautuessaan ensimmäiseen synnyttämiseensä. Toinenkin synnytys ahdisti häntä ja hän pyysi päästä pelkopolille. Kirjassa kuljetetaan päähenkilön tarinan rinnalla historiallista kertomusta ja päähenkilön saattohoidossa olevan äidin kohtaloa, sillä yhteyden katkeamisen teema on Ahokummusta tärkeä. Seuraavan kirjansa aiheeksi hän on hahmotellut hymistelemätöntä tarinaa lapsista ja kasvamisesta.

Teokset

• Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa. Helsinki: Gummerus, 2018. ISBN 978-951-24-0873-3
• Kolme rukousta äidille. Helsinki: Gummerus, 2021. ISBN 978-951-24-2005-6