Angels Fall First
Angels Fall First Nightwish | ||
---|---|---|
Studioalbumin tiedot | ||
Äänitetty | Kiteen Huvikeskus huhti–toukokuu ja syyskuu 1997 | |
Julkaistu | 1997 | |
Tuottaja(t) | Tuomas Holopainen Tero Kinnunen | |
Tyylilaji | neoklassinen metalli power metal | |
Kesto | 51.45 | |
Levy-yhtiö | Spinefarm | |
Nightwishin muut julkaisut | ||
Angels Fall First 1997 |
Oceanborn 1998 | |
Singlet albumilta Angels Fall First | ||
|
Angels Fall First on Nightwishin ensimmäinen albumi. Sen julkaisi vuonna 1997 Spinefarm Records.[1]
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Albumin ensimmäinen versio oli 500 kopion rajoitettu painos, jonka kappalelista ja kansi poikkeavat myöhemmästä versiosta. Saatuaan positiivista palautetta sekä levy-yhtiöltä että yleisöltä yhtye nauhoitti vielä neljä uutta kappaletta, jotka löytyvät albumin kokopitkältä versiolta. Rajoitetusta painoksesta on sittemmin tullut arvokas keräilykohde.lähde?
Kaupallinen menestys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Albumi viihtyi Suomen albumilistalla yhteensä viisi viikkoa ja ylitti vuonna 2001 kultalevyyn oikeuttavan 20 000 myydyn kopion rajan.
Albumi on myynyt 36 526 kappaletta Suomessa.[2]
Kappaleet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaikki kappaleet säveltänyt Nightwish, sanoittanut Tuomas Holopainen ja sovittanut Nightwish sekä Tero Kinnunen.
Nro | Nimi | Kesto | |||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1. | Elvenpath | 4.38[3] | |||||||
2. | Beauty and the Beast | 6.22[4] | |||||||
3. | The Carpenter | 5.56[5] | |||||||
4. | Astral Romance | 5.11[6] | |||||||
5. | Angels Fall First | 5.34[7] | |||||||
6. | Tutankhamen | 5.30[8] | |||||||
7. | Nymphomaniac Fantasia | 4.45[9] | |||||||
8. | Know Why the Nightingale Sings | 4.13[10] | |||||||
9. | Lappi (Lapland)
| 9.20[11]
| |||||||
2007 uusintajulkaisun bonuskappaleet[12] | |||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Nro | Nimi | Kesto | |||||||
10. | A Return To The Sea | 5.48 | |||||||
11. | Nightwish (Demo) | 5.52 | |||||||
12. | The Forever Moments (Demo) | 5.38 | |||||||
13. | Etiäinen (Demo) | 2.59 | |||||||
Rajoitettu painos[13] | |||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Nro | Nimi | Kesto | |||||||
1. | Astral Romance | 5.11 | |||||||
2. | Angels Fall First | 5.34 | |||||||
3. | The Carpenter | 5.56 | |||||||
4. | Nymphomaniac Fantasia | 4.45 | |||||||
5. | Once Upon a Troubadour | 5.20 | |||||||
6. | A Return to the Sea | 5.47 | |||||||
7. | Lappi (Lapland)
| 2.15 1.19 3.12 2.34 | |||||||
Singlet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]The Carpenter
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]The Carpenter on Nightwishin, Children of Bodomin ja Thy Serpentin split single, joka on julkaistu 29. syyskuuta 1997.[14] Kappaleet:[15]
Nro | Nimi | Kesto | |||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1. | Nightwish: "The Carpenter" | 5.55 | |||||||
2. | Children of Bodom: "Red Light In My Eyes, Part 2" | 3.50 | |||||||
3. | Thy Serpent: "Only Dust Moves..." | 7.09 | |||||||
Single vietti yhteensä 19 viikkoa Suomen singlelistalla, yltäen parhaimmillaan sijalle 3. Kappaleesta on tehty myös musiikkivideo.
Kokoonpano
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhtyeen kokoonpano:[16]
- Tuomas Holopainen – koskettimet, piano ja laulu
- Jukka Nevalainen – rummut ja lyömäsoittimet
- Tarja Turunen – laulu
- Emppu Vuorinen – sähkökitara, akustinen kitara ja basso
Vierailijat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tekninen henkilökunta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tero Kinnunen – äänitys
- Mika Jussila – masterointi
- Garry Black – kansitaide
- Toni Härkönen – yhtyeen valokuvaus
Kiertuejäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Samppa Hirvonen – basso
- Marjaana Pellinen – taustalaulut
Arvostelut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Yhtye » Biographia (1997 - Levytyssopimus syntyy) nightwish.com. Arkistoitu 13.4.2012. Viitattu 12.7.2012.
- ↑ Nightwish ifpi.fi. Viitattu 17.12.2023.
- ↑ Elvenpath fono.fi. Viitattu 25.5.2022.
- ↑ Beauty and the beast fono.fi. Viitattu 25.5.2022.
- ↑ Carpenter, The fono.fi. Viitattu 25.5.2022.
- ↑ Astral romance fono.fi. Viitattu 25.5.2022.
- ↑ Angels fall first fono.fi. Viitattu 25.5.2022.
- ↑ Tutankhamen fono.fi. Viitattu 25.5.2022.
- ↑ Nymphomaniac fantasia fono.fi. Viitattu 25.5.2022.
- ↑ Know why the nightingale sings fono.fi. Viitattu 25.5.2022.
- ↑ Lappi (Lapland). fono.fi. Viitattu 25.5.2022.
- ↑ Nightwish – Angels Fall First discogs.com. Viitattu 25.5.2022. (englanniksi)
- ↑ Nightwish – Angels Fall First discogs.com. Viitattu 25.5.2022. (englanniksi)
- ↑ https://www.nightwish.com/releases/the-carpenter
- ↑ https://www.discogs.com/release/675035-Nightwish-The-Carpenter
- ↑ a b Äänitteen tiedot fono.fi. Viitattu 25.5.2022.
- ↑ Nightwish: Angels Fall First AllMusic. Viitattu 11.5.2024.
- ↑ Timo Laurila: Nightwish: Angels Fall First Imperiumi. 7.1.2016. Viitattu 11.5.2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Levyn sanoitukset Nightwishin virallisella sivustolla (Arkistoitu – Internet Archive).
- Kaaoszinen arvostelu (2017)
- Angels Fall First Discogsissa. (englanniksi)
- Albumi Angels Fall First Encyclopaedia Metallum -sivustolla (englanniksi)