An Lushanin kapina
| An Lushanin kapina | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Maalaus keisari Xuangzongin vetäytymisestä Sichuanissa sen jälkeen kun keisarin jalkavaimo oli pakotettu itsemurhaan. Xuangzong kuvattu maalauksen oikeassa alareunassa tumman hevosen selässä.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
An Lushanin kapina (kiin. 安史之乱) oli Kiinan Tang-dynastian aikakaudella vuosina 755-763 tapahtunut An Lushanin johtama kapina Tang-dynastiaa vastaan. An Lushan julisti itsensä keisariksi vuonna 755 ja perusti Tang-dynastian kanssa kilpailleen Yan-dynastian. Kapinalliskeisarin titteliä pitivät kapinan aikana An Lushanin jälkeen hänen kolme perillistään. Kapina päättyi lopulta Tang-dynastian voittoon. Kapina synnytti maan uhoista kertovan rikkaan kulttuuriperinteen.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tang-dynastiaa An Lushanin kapinan alkupuolella hallinnut keisari Xuanzong tunnettiin Tang-dynastian kulta-ajan taiteiden ja kirjallisuuden tukijana, mutta myös tuestaan tuolloiselle pääministeri Li Linfulle, jonka poliittiset ja sotilaalliset uudistukset heikensivät keskusvallan otetta levottomista Kiinan luoteisalueista, jotka toimivat sittemmin An Lushanin tukialueina. Ennen Li linfun uudistuksia armeijan sotilaat viljelivät maata viljelykauden ajan ja osallistuivat muuna aikana sotaharjoituksiin ja palvelukseen maan pääkaupungissa. Järjestelmä maksoi valtiolle vain vähän sotilaiden kasvattaessa itse ruuan omiin tarpeisiinsa, sekä toivat palvelukseen omat aseensa ja hevosensa. Uudistuksilla armeijan sotilaat korvattiin kokonaan palkkasotilailla, joiden palkat, ruoka ja varustus jouduttiin nyt maksamaan valtion kassasta. 85 % sotilaista palveli sotilaskuvernöörien alaisuudessa, jotka maksoivat sotilaiden palkat tehden näistä näin uskollisempia itselleen kuin keskushallinnolle.[1]
An Lushan oli taustaltaan turkkilais-sogdi. Ennen kapinaansa Lushan toimi keisari Xuanzongin alaisuudessa Pinglun, Fanyangin ja Hebein provinssien sotilaskuvernöörinä.[1]
Kapina
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]An Lushan julisti itsensä keisariksi ja johti 150 000-200 000 miehen armeijansa etelään Fanyangista eli nykyisen Pekingin alueelta 16. joulukuuta 755. Lushanin joukot katkaisivat nopeasti Tang-dynastian yhteydet taloudellisesti tärkeälle Keisarinkanavalla, joka yhdisti Kiinan pohjois- ja eteläosia.[1] Lushanin joukot valtasivat alkuvuodesta 756 Tang-dynastian itäisen pääkaupunki Luoyangin ja valtasivat vielä samana vuonna varsinaisen pääkaupunki Chang’anin.[2] Keisari Xuanzong pakeni joukkoineen Sichuaniin. Sichuanissa keisarin joukot pakottivat keisarin jalkavaimon Yang Guozhongin tekemään itsemurhan, sillä he pitivät tämän tuhlailevaisuutta kapinan kipinänä. Keisari Xuanzong luovutti asemansa pojalleen Suzongille, joka kapinalliset kukistaakseen pyysi uiguurien apua.[1] An Lushan murhattiin vuonna 757, mutta hänen tilalleen kapinan johtoon nousi ensin hänen poikansa An Qingxu ja hänen jälkeensä yksi Lushanin kenraaleista nimeltä Shi Siming ja sittemmin tämän poika Shi Chaoyi.[2] Sota loppui vuonna 763, jolloin Tang-dynastia salli kapinalliskenraalien säilyttää asemansa sotilaskuvernööreinä.[1]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tang-dynastia selvisi itse kapinasta, mutta kapina heikensi valtiota siinä määrin, ettei se enää siitä toipunut. Keskushallinto joutui hyväksymään luoteisalueiden autonomian ja menetti näin huomattavan osan verotuloistaan. Väestönliikkeet sodan runtelemasta pohjoisesta etelään kasvattivat Kiinan eteläalueiden merkitystä. Kapinan todelliset voittajat olivat tiibetiläiset ja uiguurit. Tang-dynastian vedettyä joukkonsa lähemmäksi pääkaupunkia tiibetiläiset valtasivat maan reuna-alueella sijaitsevat Gansun ja Ningxian maakunnat. Vuonna 760 Tiibetin kuningas Trisong Detsen hyökkäsi Sichuaniin ja vaati vuosittaisia silkkilahjuksia Tang-dynastialta. Vuonna 763 hän hyökkäsi Chang’aniin ja asetti Tang-dynastian valtaistuimelle kruununtavoittelijan. Kiinalaiset maksoivat sittemmin uiguureille kapinallisten ja tiibetiläisten kukistamisesta.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Cheng, Linsun ja Brown, Kerry: Berkshire Encyclopedia of China, s. 49-52. Berkshire Publishing Group, 2009. ISBN 0-9770159-4-7 (englanniksi)
- ↑ a b Kenneth Pletcher: The history of China, s. 168-170. Britannica Educational Publishing, 2011. ISBN 978-1-61530-181-2 (englanniksi)