Tämä on lupaava artikkeli.

Aman Allah Khan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aman Allah Khan
Afganistanin kuningas
Valtakausi 28. helmikuuta 191914. tammikuuta 1929
Edeltäjä Nasr Allah Khan
Seuraaja Inajat Allah Khan
Syntynyt 1. kesäkuuta 1892
Paghman, Afganistanin emiraatti
Kuollut 25. huhtikuuta 1960 (67 vuotta)
Zürich, Sveitsi
Puoliso Soraja Tarzi
Lapset Ameenah Shah
Abedah Bibi
Meliha
Rahmatullah
Saifullah
Hymayatullah
Adeela
Ehsanullah
India
Nagia
Suku Barakzai
Isä Habib Allah Khan
Äiti Sarwar Sultana Begum
Uskonto sunnalaisuus

Aman Allah Khan (1. kesäkuuta 1892 Paghman, Afganistan25. huhtikuuta 1960 Zürich, Sveitsi) oli Afganistanin kuningas vuodesta 1919 vuoteen 1929. Aman Allahin valtakauden alkupuolella Afganistan kävi kolmannen afgaanisodan brittejä vastaan ja saavutti sodan jälkeen solmitulla Rawalpindin sopimuksella täyden itsenäisyyden myös brittien aiemmin hallitseman ulkopolitiikan suhteen. Sodan jälkeen Aman Allah käytti sankarin mainettaan aggressiivisten uudistusten toteuttamiseksi, jotka kuitenkin nostattivat vastareaktion pääosin konservatiivisessa yhteiskunnassa. Aman Allahin valtakausi päättyi laajan kapinointiin ja lopulta maanpakoon.

Aman Allah valokuvassa.

Aman Allah Khan syntyi Paghmanissa Afganistanissa 1. kesäkuuta 1892.[1] Hän oli Afganistanin emiiri Habib Allah Khanin poika. Habib Allahilla oli yli 30 vaimoa ja yli 50 lasta.[2]

Ennen isänsä kuolemaa helmikuussa 1919 Aman Allah toimi Kabulin kuvernöörinä. Habib Allah murhattiin metsästysretkellä. Murhan tekijöistä ei ole täyttä selvyyttä ja teosta tuomittiin muutamia lähinnä syntipukkeina. Habib Allahin kuolemaa seurasi valtakamppailu Aman Allahin ja entisen emiirin veljen Nasr Allahin välillä. Nasr Allahia pidettiin Aman Allahia konservatiivisempana, ja hänellä oli monien hallitsijasuvun jäsenten, paštuheimojen ja uskonoppineiston tuki. Emiirin kuollessa Nasr Allah oli kuitenkin Jalalabadissa, kun taas Kabulin kuvernööri Aman Allah oli pääkaupungissa ja piti näin myös hallussaan valtion kassaa. Valtion kassalla Aman Allah saattoi ostaa Afganistanin armeijan tuen. Nasr Allahia kannattaneet heimot eivät pärjänneet armeijan joukoille, ja lopulta Nasr Allahin kannatus suli pois. Nasr Allah vangittiin ja Aman Allah julistettiin emiiriksi.[2]

Kolmas afgaanisota ja Rawalpindin sopimus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aman Allah ja Turkin presidentti Kemal Atatürk Ankarassa vuonna 1928.

Toisin kuin konservatiivinen setänsä Aman Allah kuului Mahmud Beg Tarzin johtamiin Afganistanin modernisteihin. Hän halusi nostaa Afganistanin täysvaltaisten valtioiden joukkoon ja uudistaa maan vanhoillista yhteiskuntaa. Toisaalta hänellä oli esimerkiksi isäänsä kovempi linja ulkopolitiikan suhteen. Aman Allah oli valmis jopa sotaan vaikutusvaltaa maassa käyttänyttä Britanniaa vastaan. Tämä toi Aman Allahille kannatusta myös muuten konservatiivisten afgaanien piireissä. Britit rajoittivat Afganistanin ulkopolitiikka, mutta nyt Aman Allah alkoi vaatia rajoitteiden poistamista.[2]

Brittiläisessä Intiassa nuoren emiirin vaatimuksia ei otettu vakavasti. Tehdäkseen kantansa selväksi Aman Allah päätti ryhtyä niin sanottuun kolmanteen afgaanisotaan brittejä vastaan 6. toukokuuta 1919. Britannia oli ainakin näennäisesti paljon Afganistania voimakkaampi. Ensimmäinen maailmansota oli kuitenkin vasta hieman aiemmin loppunut, eikä Britanniassa ollut halua uuteen sotaan. Lisäksi Venäjällä valtaan nousseet bolševikit tukivat Afganistanin pyrkimyksiä.[2]

Kolmas afgaanisota oli suhteellisen lyhyt, eikä kumpikaan osapuoli edennyt pitkälle. Sota päättyi aselepoon 2. kesäkuuta. 19. elokuuta allekirjoitettiin Rawalpindin sopimus, jolla britit myöntyivät Aman Allahin ydinvaatimukseen Afganistanin itsenäisestä ulkopolitiikasta. Sopimuksen allekirjoituspäivää on sittemmin juhlittu Afganistanin itsenäisyyspäivänä.[2]

Afganistanin suhteet Britanniaan olivat itsenäistymisen jälkeen viileät, mutta nyt Afganistan pystyi solmimaan muita diplomaattisuhteita. Diplomaattisuhteet avattiin esimerkiksi vasta hiljattain itsenäistyneen Suomen kanssa, ja erityisen läheiset suhteet Afganistanilla oli Ranskaan. Ranskalta Aman Allah sai diplomaattista tukea brittejä vastaan sekä aseita armeijalleen. Suhteet Neuvostoliittoon olivat monimutkaiset. Imperialismia vastustaneet bolševikit olivat tukeneet Afganistania aiemmassa sodassa, ja maiden väliset rajakiistat ratkaistiin ystävyyssopimuksella. Toisaalta tilannetta kiristi Keski-Aasian muslimien kapinointi puna-armeijaa vastaan. Kapinat kukistettiin verisesti, ja suuria määriä tadžikkeja, uzbekkeja ja turkmeeneja pakeni rajan toiselle puolelle Afganistaniin. Aman Allah oli periaatteessa myötämielinen muslimien kohtaloa kohtaan, mutta rajan avaaminen pakolaisille jäi ainoaksi käytännön tueksi aina 1930-luvulle saakka jatkuneelle kapinoinnille.[2]

Aman Allah ja hänen vaimonsa Soraja Tarzi vierailulla Saksassa. Kuva otettu Tempelhofin lentoasemalla.

Kolmas afgaanisota oli tehnyt Aman Allahista juhlitun sotasankarin. Hallitsijana hän käytti mainettaan aggressiivisen modernisoinnin aloittamiseksi. Uudistusten esikuvia olivat etenkin vastaavia uudistuksia toteuttaneet Turkki ja Persia. Uudeksi hallintokeskukseksi perustettiin Dar al-Aman hieman Kabulin lounaispuolelle.[2]

Dar al-Amanista käsin aloitettiin maan uudistaminen. Aman Allah lakkasi käyttämästä vanhaa emiirin arvonimeä. Sen sijaan hän otti käyttöön suurkuningas- eli padešah-tittelin. Afganistanin hallitsijat olivat lakanneet käyttämästä kyseistä titteliä ensimmäisen afgaanisodan aikoihin. Afganistanin valuutta sai uuden nimen afgaani. Afganistanin ensimmäinen perustuslaki otettiin käyttöön vuonna 1923, ja sen esikuvana oli Persian perustuslaki vuodelta 1906. Pakkotyö, kidutus ja orjuus kiellettiin, kansalaisista tuli yhdenvertaisia ja heille taattiin koulutuksen, yksityisomaisuuden, elinkeinon ja lehdistönvapaus. Maan viralliseksi uskonnoksi määriteltiin islam, mutta perustuslaki takasi myös muiden uskontojen oikeudet, ainakin sikäli kun ne eivät ”häiritse yleistä järjestystä”. Nykyaikainen suuntaus näkyi myös Aman Allahin yksityiselämässä. Toisin kuin monilla edeltäjillään Aman Allahilla oli vain yksi vaimo, Soraja Tarzi, Mahmud Tarzin tytär. Soraja Tarzi vaikutti myös merkittävisti Afganistanissa ja kampanjoi esimerkiksi tyttöjen ja naisten tasa-arvon puolesta. Esimerkiksi huntupakko lakkautettiin ja naisten koulutus tehtiin mahdolliseksi. Toisaalta esimerkiksi uusi perustuslaki oli laadittu siten, että kuningas ei menettänyt valtaansa parlamentaariselle demokratialle. Kuningas jatkoi henkilökohtaisesti hallituksen ja ministerineuvoston jäsenten nimityksiä.[2]

Sisäiset levottomuudet ja valtakauden loppu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afganistanin hallitsijaparin pyrkimykset nykyaikaistaa yhteiskuntaa eivät saaneet laajamittaista kannatusta. Suurin osa afgaaneista eli edelleen maaseudulla perinteisten arvojen mukaisesti. Etenkin kysymys naisten asemasta muodostui konservatiivisissa piireissä länsimaalaistumisen ja sekularisaation symboliksi. Uudistusten ongelmana oli myös Afganistanin rajalliset taloudelliset ja inhimilliset resurssit. Rawalpindin sopimus merkitsi itsenäistä ulkopolitiikka, mutta myös toisaalta brittien aiemmin maksamien vuotuisten avustusten loppua. Verojen kantokyky oli rajallinen, ja uudistukset, kuten Dar al-Amanin rakennuttaminen, olivat huomattavan kalliita. Samalla koulutettu eliitti pysyi edelleen hyvin harvalukuisena.[2]

Kolmannen afgaanisodan tuoma kansansuosio alkoi lopulta ehtyä, ja maan sisäiset levottomuudet alkoivat. Ensimmäinen huomattava tapaus oli Mangal-paštujen kapina vuonna 1924. Kapina onnistuttiin kuitenkin kukistamaan joistakin uudistuksista luopumalla ja ulkomaalaisten palkkasoturien lentämien Aman Allahin hankkimien uusien lentokoneiden avulla. Vuosina 1927 ja 1928 Aman Allah ja Soraja tekivät pitkän ulkomaanmatkan Euroopassa, Turkissa, Egyptissä ja Iranissa. Aman Allahin näkemät uudistukset ulkomailla vakuuttivat hänet uudistusten nopeuttamisen tarpeesta Afganistanissa. Afganistanissa hän julkisti aikeitaan yhä uusista uudistuksista, kuten asevelvollisuuden laajentamisesta, moniavioisuuden rajoituksista ja pakollisesta oppivelvollisuudesta.[2]

Aman Allahin mausoleumi Jalalabadissa.

Konservatiiveille uudistukset alkoivat olla lopulta liikaa. Afganistanin maaseudulla levitettiin kuvaa hallitsijaparista ulkomaanmatkallaan, jossa kevyeen iltapukuun sonnustautunut Soraja esiintyy illallisilla ja vastaanottaa käsisuudelmaa Ranskan presidentiltä. Villien huhujen mukaan kuningas itse aikoi luopua islamista. Täysimittainen kapina alkoi marraskuussa 1928, kun šinwari-paštut tuhosivat kuninkaan talvipalatsin Jalalabadissa. Kuningas yritti hallita tilannetta myönnytyksillä, mutta kapina levisi pian myös muihin maakuntiin. Yhtä kapinallisjoukkoa Kabulin pohjoispuolella johti tadžikkitaustainen Habib Allah Kalakani, jonka joukot etenivät lopulta kohti pääkaupunkia. Lopulta tammikuussa 1929 Aman Allah päätti luopua kruunusta veljensä Inajat Allah Khanin hyväksi ja pakeni itse pääkaupungista Rolls-Roycellaan Afganistanin kuninkaiden tukialueelle Dorrani-heimon Kandahariin.[2]

Kabulissa Habib Allah Kalakani pakotti Inajat Allahin luopumaan kruunusta vain parin päivän jälkeen. Kandaharissa Aman Allah teki vielä muutamia yrityksiä Kabulin jälleenvaltaamiseksi, mutta yritykset epäonnistuivat. Lopulta Aman Allah ja Soraja pakenivat ensin Intiaan ja sieltä edelleen Eurooppaan.[2] Aman Allah kuoli maanpaossa Sveitsin Zürichissa 25. huhtikuuta 1960.[1] Aman Allah on sittemmin haudattu mausoleumiin Jalalabadissa.[3]

  1. a b Amānullāh Khan Encyclopaedia Britannica. Viitattu 21.12.2018. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l Andrei Sergejeff: Afganistanin historia - Silkkitietä kulttuurien risteykseen, s. 215-225. Gaudeamus Helsinki University Press, 2011. ISBN 978-952-495-219-4
  3. Hamid Shalizi: Afghan king's shrine neglected as city modernizes Reuters. Viitattu 21.12.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]