Alphonsus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alphonsus kraatteri kuussa, kuvattu Lunar Reconnaissance Orbiterista. Kuvan kattama alue on noin 170×170 kilometriä.

Alphonsus on Maasta katsoen melko keskellä Kuuta sijaitseva leveä kraatteri. Se on suureksi osaksi jähmettyneen laavan täyttämä. Kraatterin leveys 110,54 km[1], syvyys 2,7 km. kraatterilla on anortosiittikivestä koostuva keskushuippu, jota kutsutaan nimellä Alfa Alphonsus. Kraatterin sisällä on tuliperäistä alkuperää olevia halkeamia, "rillejä", ja joitakin tumman kehän ympäröimiä kraattereita, joita arvellaan sammuneiksi tulivuoriksi. Kraatterin sisällä on myös muutaman kilometrin läpimittaisia meteoriittikraattereita.

Kraatterin koordinaatit ovat noin 13,4°S, 2,8°W. Miehittämätön Yhdysvaltojen Ranger 9-luotain syöksyi kraatteriin 1960-luvulla. Se lähetti kuvaa sisällä olevista pienistä kraattereista ennen iskeytymistään Kuun pintaan. Tuolloin pehmeä laskeutuminen ei vielä ollut mahdollinen.

Alphonsus-kraatterissa on väitetty monesti näkyneen niin sanottuja TLP-ilmiöitä, jotka ovat esim. Kuussa esiintyviä tunnistamattomia valoja, värinmuutoksia tai utuisuuksia. Niistä tunnetuin on venäläisen Nikolai A. Kozyrevin vuonna 1958 kraatterissa näkemä utuinen pilvi. Pilvessä oli spektrimittausten mukaan hiiltä. Kozyrevin mielestä se oli merkki kraatterin alueella vieläkin jatkuvasta tulivuoritoiminnasta. Myöhemmät tutkimukset eivät ole väitettä tukeneet. Hieman aiemmin, 26. lokakuuta 1956, Dinsmore Alter oli havainnut Alphonsuksen halkeamissa utua.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]