Almirante Brown -luokka (risteilijä)
| Almirante Brown -luokka | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma |
6 908 t (standardi) 9 144 t (kuormattu) |
| Pituus |
162,53 m (vesiraja) 170,79 m (kokonaispituus) |
| Leveys | 17,88 m |
| Syväys | 4,72 m |
| Koneteho | 85 000 shp |
| Nopeus | 32 solmua |
| Miehistöä | 780 |
| Panssarointi |
0,03 m (kansi) 0,07 m (kyljet) 0,06 m (tulenjohtotorni) 0,05 m (tykkitornit) |
| Toimintamatka | 8 030 merimailia @14solmua |
| Aseistus | |
| Meritorjunta |
6 x 7,5" tykkiä kaksoistorneissa 12 x 4" tykkiä kaksiputkisina asennuksina 6 x 21" torpedoputkea 2 lentokonetta |
| Ilmatorjunta | 6 x 40 mm ilmatorjuntatykkiä |
Almirante Brown- tai Veinticinco de Mayo-luokka oli Argentiinan laivaston kahden Italiasta 1926 tilatun risteilijän muodostama alusluokka.
Hankinta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nämä kaksi alusta olivat merkittävin hankinta, joka tilattiin 75 miljoonan kultapeson arvoisen vuoden 1926 laivasto-ohjelman toteuttamiseksi. Kahden risteilijän ja yhden hankintaoption hankintakilpailun voitti italialainen Odero-Terni-Orlando (OTO) esityksellään, joka pohjautui Italian laivastolle toimitettaviin Washingtonin laivastosopimuksen mukaisiin Trento-luokan aluksiin. RN Trenton kölinlasku oli tapahtunut vasta helmikuussa 1925 eli luokka oli todella moderni aikanaan.[1]
Aseistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alusten pääaseet 190 mm/L52 olivat poikkeuksellisia raskaille risteilijöille. Tykit oli sijoitettu pareittain kolmeen torniin, joista kahden eteen asennetun korkeuskulma oli mahdollisesti jopa 46 astetta. Täten aseilla saavutettiin 27 300 metrin kantama.[1]
Alusten apuaseina oli kuusi kaksiputkista 102 mm Odero-Terni tykkiä, jotka oli asennettu keskilaivaan ylemmälle kannelle. Näiden aseiden maksimi korotuskulma oli 80 astetta, jolloin niitä oli mahdollisuus käyttää ilmatorjunta-aseina. Tykkeihin oli aluksella 3 000 laukausta. Lisäksi aluksella oli kuusi 40 millimetrin ilmatorjuntatykkiä. Alukselle oli asennettu kaksitoista torpedoputkea.[1]
Lentokone
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alukselle asennettiin kiinteä Gagnotto-katapultti etukannelle kuten Italiassa rakennettuihin raskaisiin sotalaivoihin. Niihin oli myös rakennettu kahden lentokoneen hangaari. Aluksi lentokoneina olivat Vought Corsair O2U ja myöhemmin Grumman G5, jotka korvattiin myöhemmin Supermarine Walrus -lentoveneillä. Viimeisenä lentokonekalustona aluksilla olivat Grumman J2F:t.[1]
Suoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alusten suoja oli keskitetty keskilaivaan suojaamaan konehuoneita, ammusvarastoja ja muita aluksen toiminnalle tärkeitä alueita. Näiden alueiden suojana oli 25 millimetriä paksu kansi ja kyljissä 50 millimetrin panssarivyö, joka ulottui 0,6 metriä vesirajan alapuolelta aina alimmankannen tasolle saakka, minkä jälkeen ohentuen ylimmälle kannelle saakka.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Whitley, M. J.: Cruisers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1996. ISBN 1-86019-874-0 (englanniksi)
- Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922-1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Edeltäjä: Garibaldi-luokka – Seuraaja: ARA La Argentina |