Algerin pommitus 1816
| Algerin pommitus | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Thomas Luny, Algerin pommitus, 1820.
| |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
| Komentajat | |||||||||
| Tappiot | |||||||||
|
141 kuollutta |
noin 2 000 haavoittunutta ja kuollutta | ||||||||
Algerin pommitus oli 27. elokuuta 1816 Britannian ja Alankomaiden laivastojen suorittama Algerin pommitus, jolla alueen barbareskit yritettiin pakottaa luopumaan orjakaupasta. Pommituksen tuloksena Algerin dey suostui lopettamaan orjakaupan, mutta barbareskien merirosvous jatkui.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Britit aloittivat kovemman politiikan Pohjois-Afrikan barbareskivaltioita vastaan Napoleonin sotien päätyttyä. Napoleonin sotien aikana Britannian laivasto oli ollut Välimerellä riippuvainen barbareskivaltioiden tuotteista, kuten juomavedestä. Sodan jälkeen riippuvuutta poistui, mikä mahdollisti barbareskien vastaisen toiminnan. Orjakauppa vaaransi sotien jälkeen kasvanutta kauppalaivaliikennettä Välimerellä. Orjuuteen oli yleisestikin otettu kovempi kanta Britanniassa, jossa uusien orjien tuominen Afrikasta oli kiellettyä. Barbareskivaltioiden kohdalla brittejä huoletti erityisesti valkoisten eurooppalaisten joutuminen orjuuteen.[1]
Britit lähettivät amiraali Edward Pellew'n Välimerelle vaatimaan orjuuden lopettamista. Hänen tehtävänään oli myös barbareskien eurooppalaisten orjien vapauttaminen.[1] Pellew'n suunnitelmana oli välttää voimankäyttöä, sillä hän pelkäsi sen johtavan orjien joukkosurmaan. Sen sijaan hän oli valmis maksamaan orjien vapauttamisesta. Voimaa käytettäisiin, jos barbareskivaltiot kieltäytyisivät vapauttamasta orjia ja lakkauttamasta valkoisten orjuutta.[2]
Pellew saapui Algerin sataman ulkopuolelle 24. maaliskuuta 1816. Mukanaan hänellä oli viisi linjalaivaa sekä seitsemän fregattia ja sluuppia. Neuvotteluissa Algerin deyn kanssa sovittiin, että hän vapauttaisi ottamansa sisilialaiset ja napolilaiset orjat 1 000 Espanjan dollarin kappalehintaan sekä genovalaiset ja sardinialaiset puolella tästä hinnasta. Dey suostui myös lopettamaan sodankäyntinsä useita eurooppalaisia vastaan, mutta merirosvouksen yleisestä lopettamisesta ei keskusteltu. Pellew siirtyi Algerin jälkeen Tunisiin 12. huhtikuuta.[2]
Tunisin dey ei aluksi suostunut Pellew'n ehdotuksiin, ja molemmat osapuolet valmistautuivat yhteenottoon. Lopulta solmittiin sopimus, jolla dey vapautti osan orjista maksua vastaan ja osan kokonaan ilmaiseksi. Hän myös lupasi, että tulevaisuudessa vankeja ei orjuutettaisi, vaan heitä kohdeltaisiin sotavankeina. Seuraava kohde oli Tripoli, jossa solmittiin samanlainen sopimus. Tripolin jälkeen Pellew palasi Algeriin, jossa hän yritti vielä lopettaa orjuuden. Neuvottelut deyn kanssa osoittautuivat kuitenkin hankaliksi ja venyivät. Dey väitti tarvitsevansa sopimukselle hyväksynnän Istanbulista, jonka alaisia barbareskivaltiot muodollisesti olivat. Luvan saaminen kestäisi kuusi kuukautta. Pellew ei ollut varautunut uuteen tilanteeseen, lähti pois ja saapui Britanniaan 24. kesäkuuta. Samaan aikaan dey oletti vastauksensa johtaneen sotaan ja valmistautui vahvistamalla puolustustaan.[2] Algeria puolustaviin rannikkopattereihin sijoitettiin yhteensä 40 000 miestä.[3]
Kesällä 1816 Britanniaan saapui uutinen Algerista. Ilmeisesti deyn nimenomaisesta käskystä yli 200 italialaista kalastajaa oli surmattu Bonan ja Oranin kaupungeissa. Tämä johti Britanniassa laajaan julkiseen arvosteluun barbareskivaltioita ja valtion johdon löysää politiikkaa kohtaan. Vastauksena arvosteluun Britannia päätti lähettää Pellew'n uudestaan Algeriin 24. heinäkuuta.[4]
Hyökkäys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ennen sotatoimien aloitusta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pellew'llä oli käytössään hieman edellistä retkeään enemmän laivoja. Hänen lippulaivansa oli kolmekantinen ja 100-tykkinen Queen Charlotte. Toista kolmekantista ja 98-tykkistä alusta Impregnablea komensi David Milne. Lisäksi laivasto-osastoon kuuluivat 74-tykkiset Superb ja Minden, fregatit Albion, 40-tykkiset Severn ja Glasgow, sekä 36-tykkiset Granicus ja Hebrus. Näiden lisäksi mukana oli vielä viisi sluuppia ja neljä pommitusvenettä.[4]
Tarkoituksena oli vahvistaa osastoa Gibraltarilla, mutta apujoukkoja johtanut brittiläinen amiraali ei saanut tietoa tehtävästään. Gibraltarilla britit kohtasivat kuitenkin viidestä 36-tykkisestä fregatista koostuneen, amiraali Theodorus Frederik van Capellenin komentaman alankomaalaisen laivasto-osaston. Van Capellen tarjosi Pellew'lle apuaan, jonka tämä hyväksyikin. Brittien ja alankomaalaisten muodostama laivasto saapui Algerin edustalle 27. elokuuta.[5] Britit esittivät Algerin deylle uhkavaatimuksen, jossa vaadittiin kaikkien kristittyjen orjien vapauttamista, kristittyjen orjuuttamisen lakkauttamista ja aiemmin vapautetuista orjista maksettujen maksujen palauttamista.[6] Kun vastausta ei kuulunut, Pellew aloitti taistelun kello kaksi iltapäivällä.[5]
Pommitus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Brittien johtama laivasto-osasto eteni Algerin satamaan lippulaiva Queen Charlotten johtamana. Queen Charlotte jäi ankkuriin noin 70 metrin päähän rannasta. Leander ohitti sen ennalta sovitusti ja ankkuroitui sen eteen. Noin kello kolme Algerin puolustajat alkoivat tulittaa laivoja ja britit vastasivat Queen Charlotten ja Leanderin yhteislaukauksilla.[5] Tulitusta jatkui yhtäjaksoisesti seuraavat kuusi tuntia. Muiden alusten ottaessa omat asemansa Queen Charlotte vaiensi puolessa tunnissa aluksen lähellä olleet tykit. Impregnable hiljensi lähellä olleet vihollistykit useiden tuntien kuluttua. Noin kello 16.30 britit siirtyivät pommittamaan satamaa ja kaupunkia. Kello 21.10 kokeiltiin räjähdevenettä rannikkopuolustusta vastaan, mutta hyökkäys jäi tehottomaksi. Algerlaisten oma laivasto oli kuitenkin jo tuhottu satamaansa. Britit lopettivat lopulta tulituksen, kun Minden ampui viimeiset laukauksensa kello 23.30. Pommituksen jälkeen brittien laivat jäivät ankkuriin yön ajaksi. Tulipalot vaivasivat Algeria pommituksen jälkeen.[7]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seuraavana aamuna brittien lähetti toi kirjeen deylle, jossa esitettiin aiemmat vaatimukset uudelleen. Algerilaiset hyväksyivät vaatimukset. Dey vapautti yhteensä 1 642 orjaa, joista suurin osa oli italialaisia, mutta joukossa oli myös 18 brittiä. Lisäksi dey maksoi takaisin aiemmin saamansa rahat ja allekirjoitti kristittyjen orjuuden kieltävän sopimuksen. Brittien kannalta lopputulos oli menestys. Uhkauksesta huolimatta he eivät todellisuudessa olisi voineet jatkaa pommitusta vähäisten ammusvarastojen takia. Yhteensä he käyttivät noin 107 tonnia ruutia ja noin 500 tonnia tykinkuulia. Taistelussa kuoli 128 brittiä ja haavoittui 690. Alankomaalaiset menettivät 52 kuolleina ja 13 haavoittuneina. Brittien laivoista Impregnable oli ammuttu käytännössä seulaksi.[8] Algerilaiset arvioivat aluksi omien tappioidensa olleen noin 600 kuollutta ja haavoittunutta, mutta luku nousi myöhemmin 2 000:een.[9]
Pommituksen seurauksena kristittyjen orjuus loppui, mutta barbareskivaltioiden merirosvous jatkui vuosia eteenpäin.[8] Algeria kärsi kuitenkin huomattavat tappiot ja etenkin sen puolustuskyky heikkeni. Algerin dey joutui kansan epäsuosioon, ja hänet syrjäytettiin vuonna 1817.[9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tinniswood, Adrian: Pirates of Barbary: Corsairs, Conquests and Captivity in 17th-Century North Africa. New York: Riverhead Books, 2010. ISBN 978-1-101-44531-0 (englanniksi)
- Fremont-Barnes, Gregory: The Wars of Barbary Pirates: To the Shores of Tripoli – The Rise of the US Navy and Marines. Oxford: Osprey Publishing, 2006. ISBN 978-1-84603-030-7 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Algerin pommitus 1816 Wikimedia Commonsissa
