Severus Alexander

Severus Alexander
Severus Alexanderin rintakuva Louvressa.
Rooman keisari
Valtakausi	11. tai 13. maaliskuuta 222 – helmi-maaliskuu 235
Edeltäjä	Elagabalus
Seuraaja	Maximinus Thrax
Syntynyt	1. lokakuuta 208 Arca Caesarea (nykyinen Arqa), Syria Phoenice Emesa tai Rooma
Kuollut	helmi-maaliskuu 235 Moguntiacum (nykyinen Mainz)
Puoliso	Sallustia Orbiana
Suku	Severa
Isä	Gessius Marcianus
Äiti	Julia Mamaea

Severusten dynastia.

Sallustia Orbiana, Alexanderin vaimo.

Severus Alexanderin lyöttämä sestertius, jossa juhlistetaan keisarin lähtöä itään sotaretkelle sassanideja vastaan.

Severus Alexanderin rintakuva Musei Capitolinissa, Roomassa.

Marcus Aurelius Severus Alexander (1. lokakuuta 208 – helmi- tai maaliskuu 235), syntyjään Marcus Julius Gessius Bassianus Alexianus, oli Rooman keisari vuosina 222–235. Hän oli syntynyt Palestiinassa. Hänen äitinsä Julia Mamaea oli Elagabaluksen täti. Elagabaluksen murhan jälkeen hänet nostettiin keisariksi, mutta hänen äitinsä jatkoi hallitsemista kulisseissa. Hän oli keisariksi noustessaan vain 13-vuotias, eli Rooman historian nuorin hallitsija.

Severus Alexander pyrki politiikassaan uudistuksiin mutta hänen hallituskautensa koki suuria sisäisiä ja ulkoisia ongelmia. Valtakunta olisi tarvinnut vahvan johtajan mutta nuori Alexander oli hallitsemisessa avuton ja epäröivä. Hän oli äitinsä Julia Mamaean vallan alla, mutta myös tältä puuttui päättäväisyyttä ja kyvykkyyttä. Alexanderin valtakausi meni kohtuullisesti, kunnes hän lähti itään sotaretkelle persialaisia vastaan. Sota päättyi ratkaisemattomana molempien puolten kärsiessä suuria tappioita. Seuraavaksi hän lähti sotaretkelle Germaniaan, missä hänet murhattiin sotajoukkojen kapinassa. Sotilaat nostivat keskuudestaan keisariksi Maximinus Thraxin. Severus Alexander oli viimeinen Severusten hallitsijasuvun keisari.

Varhaiset vuodet

Marcus Julius Gessius Bassianus Alexianus syntyi Arca Caesareassa (nykyinen Arqa, Libanonissa), Syria Phoenicessa 1. lokakuuta 208. Hänen vanhempansa olivat isä syyrialainen senaattori Gessius Marcianus ja äiti Julia Avita Mamaea, joka oli Julia Maesan tytär. Julia Maesalla oli myös toinen tytär nimeltään Julia Soaemias, jolla oli poika Varius Avitus Bassianus, joka tunnetaan paremmin keisari Elagabaluksena. Alexianus oli siis Elagabaluksen serkku. Alexianuksen isoisä Julius Avitus Alexianus oli roomalainen aatelinen, joka kävi menestyksekkään virkauran.

Alexianus sai hyvän koulutuksen ja hänestä tuli serkkunsa Elagabaluksen kanssa Emesan auringonjumalan Elagabalin pappi. Keisari Caracalla murhattiin huhtikuussa 217, jonka jälkeen valtaan nousi pretoriaaniprefekti Marcus Opellius Macrinus. Alexianus ja hänen äitinsä joutuivat vähäksi aikaa maanpakoon, kunnes toukokuussa 218 Julia Maesa onnistui lahjomaan sotilaat julistamaan 14-vuotias Elagabalus keisariksi. Kesäkuussa Macrinus kukistettiin taistelussa ja teloitettiin, jonka jälkeen Elagabaluksesta tuli keisari.

Elagabaluksen toimet Roomassa aiheuttivat kuitenkin levottomuutta kansan ja armeijan keskuudessa, jolloin Julia Maesa yritti etääntyä Elagabaluksesta ja Julia Soaemiaksesta ja suuntasi huomionsa nuoreen Alexianukseen ja tämän äitiin. 26. kesäkuuta 221 Julia Maesa taivutteli keisarin adoptoimaan Alexianuksen ja nimittämään tämän caesariksi eli apulaiskeisariksi ja perijäksi. Samalla Alexianus otti nimen Alexander. Elagabalus ja Soaemias eivät kuitenkaan pitäneet tästä, sillä he alkoivat juonitella Alexanderia vastaan yrittäen kukistaa Maesan vaikutusvallan. Elagabalus yritti poistaa Alexanderilta caesar-arvonimen ja kieltäytyi astumasta konsulin virkaan tämän kanssa 1. tammikuuta 222. Lopulta Elagalabus käski teloittaa Alexanderin, mutta pretoriaanikaartilaiset kapinoivat ja murhasivat Elagabaluksen ja tämän äidin Julia Soaemiaksen 11. tai 13. maaliskuuta 222. Tämän jälkeen 13-vuotias Alexander julistettiin keisariksi ja hänelle myönnettiin tavanomaiset keisarin arvonimet. Hän oli täten Rooman historian nuorin keisari. Alexanderin kerrottiin olevan Caracallan avioton poika ja hänen nimensä vaihdettiin Marcus Aurelius Severus Alexanderiksi. Nimi yhdisti Alexanderin sotilaiden keskuudessa suosittuun Caracallaan, joka tunnettiin Aleksanteri Suuren ihailijana.

Keisarina

Alexanderilla ei ollut kokemusta hallitsemisessa, joten hänen äitinsä ja isoäitinsä olivat suurimmaksi osaksi vastuussa päätöksistä. Julia Maesa tosin kuoli vuonna 223 tai 224, joten Julia Mamaea jatkoi hallitsemista kulissien takana. Alexanderin neuvonantajina toimivat 16 senaattoria ja pretoriaaniprefekti Domitius Ulpianus, joka oli myös tunnettu ja arvostettu oikeusoppinut ja hänet mainitaan useaan otteeseen Justinianuksen lakikokoelmassa, Corpus iuris civiliksessä. Politiikassaan Alexander pyrki rauhoittelemaan uskontoasioista huolestuneita roomalaisia. Elagabalus oli hallituskaudellaan tuonut Roomaan Emesan auringonjumala Elagabalin ja rakennuttanut suuren temppelin tälle mikä oli aiheuttanut tyytymättömyyttä perinteitään kunnioittavien roomalaisten keskuudessa. Alexander lähetti Elagabalin takaisin Syyriaan rauhoitellakseen roomalaisia ja vihki Elagabaluksen rakennuttaman temppelin uudestaan Juppiterille. Alexanderin sanottiin kunnioittaneen ja palvoneen monia jumalia, Historia Augustan mukaan myös Kristusta mihin on kuitenkin syytä suhtautua varauksella. Rangaistuksia lievennettiin ja veroja alennettiin. Alexander piti yllä suhteitaan senaattiin esiintymällä ystävällisesti sen edessä. Juristeja ja kirjailijoita suosittiin: Marius Maximus ja Cassius Dio nimitettiin kumpikin konsuliksi, edellinen vuonna 223 ja jälkimmäinen vuonna 229. Myös rakennusprojekteja aloitettiin: uusi akvedukti, aqua Alexandrina, vihittiin käyttöön vuonna 226. Neron rakennuttamaa kylpylää korjattiin ja laajennettiin ja se nimettiin uudestaan Alexanderin mukaan. Roomaan rakennettiin myös uusi kerrostalo, joka nimettiin Julia Mamaean mukaan. Myös Caracallan kylpylät saatiin valmiiksi Alexanderin aikana.

Alexander meni naimisiin vuonna 225 Sallustia Orbianan kanssa. Orbianan isä oli Lucius Seius Sallustius, joka oli keisarin hovissa vaikutusvaltaisessa asemassa. Joidenkin lähteiden mukaan hänet jopa nimitettiin caesariksi noin vuonna 225. Seiukset joutuivat kuitenkin epäsuosioon kun Julia Mamaea koki heidät uhkaksi asemalleen. Orbiana karkotettiin Libyaan vuonna 227 ja hänen isänsä teloitettiin keisarin murhayrityksestä syytettynä. Tämän jälkeen Alexander ei ilmeisesti mennyt enää naimisiin vaikka Historia Augusta kertookin Memmia-nimisestä naisesta. Luotettavat todisteet Memmian olemassaolosta kuitenkin puuttuvat.

Vaikka armeijan uskollisuus oli erittäin tärkeää hallinnolle, Alexander ja hänen neuvonantajansa eivät pystyneet pitämään kuria yllä armeijan keskuudessa. Alexanderin aikana tapahtui lukuisia kapinoita, joista jotkut olivat vakavia. Tiedetään, että Alexanderin ajalla eräs Taurinus julistautui keisariksi mutta hän hukuttautui pian Eufratiin. Samoihin aikoihin julistautui keisariksi myös Uranius Antonius Syyrian Emesassa mutta hänen kapinansa ajoitus on epävarmaa. Polemius Silviuksen mukaan hän julistautui keisariksi Elagabaluksen aikana. Zosimoksen mukaan taas Severus Alexanderin aikana. Numismaattiset todisteet viittaavat kuitenkin vuosiin 253–254 eli paljon myöhemmäksi. Dion mukaan joukot idässä onnistuivat saamaan itselleen lukuisia mukavuuksia ja käyttivät väärin valtaansa. Moraali oli alhaista ja karkuruus yleistä. Mesopotamiaan sijoitetut roomalaiset sotilaat jopa siirtyivät persialaisten puolelle. Persian kuningas Ardašir I oli karismaattinen ja menestyksekäs sotapäällikkö, jonka vaikutusvalta saattoi aiheuttaa sen, että sotilaat murhasivat Mesopotamian maaherran Flavius Heracleon noin vuonna 228. Provinssin kaksi legioonaa, Legio I ja III Parthica saattoivat kukistaa kapinalliset joukot, sillä molemmille myönnettiin kunnianimi Severiana Alexandrina.

Roomassakaan tilanne ei ollut sen parempi. Pretoriaanikaartilaiset eivät pitäneet historioitsija Cassius Diosta, joka oli ollut kova kurinpitäjä Pannonia Superiorin maaherrana toimiessaan. Pretoriaanit vaativat päällikköään Ulpianusta luovuttamaan Dio heille mutta hän kieltäytyi. Vuonna 224 kuri pretoriaanien keskuudessa oli laskenut niin alas, että kaupungissa puhkesi kolmen päivän ajan taisteluita pretoriaanien ja asukkaiden välillä. Taisteluiden aikana pretoriaanit sytyttivät osan kaupunkia palamaan. Pretoriaanit vihasivat prefektiään Ulpianusta suuresti. Viljahuollosta vastaavan prefektin Marcus Aurelius Epagathuksen yllytyksestä joukko pretoriaaneja lähti leiristään eräänä iltana myöhään kesällä 223 ja suuntasi Ulpianuksen kotiin. Ulpianus pakeni keisarin palatsiin mutta pretoriaanit seurasivat häntä ja murhasivat hänet Alexanderin ja Julia Mamaean edessä. Epagathusta ei pystytty syyttämään avoimesti Ulpianuksen murhasta. Sen sijaan hänet nimitettiin Egyptin prefektiksi ja myöhemmin teloitettiin Kyproksella. Alexander ei pystynyt pistämään sotilaita kuriin ja hän pelkäsi, että pretoriaanit murhaisivat Dion kun tämä oli konsulina vuonna 229. Alexander pyysikin Diota viettämään konsulinvirkansa poissa Roomasta. Roomassa oli levotonta, mutta aikalaislähteet eivät kerro tapahtumista tarkasti.

Persian sota

Ensimmäinen suuri haaste Alexanderille tapahtui idässä kun persialainen sassanidien dynastia kaappasi vallan parthialaisilta vuonna 227. Persian kuningas Ardašir I suunnitteli vanhan Persian valtakunnan loiston ja maa-alueiden palauttamista. Näihin kuului myös roomalaisten hallinnassa oleva Vähä-Aasia, joten tilanne oli otollinen sotaan Roomaa vastaan. Vuonna 230 Ardaširin joukot hyökkäsivät Pohjois-Mesopotamiaan ja valtasivat Nisibiksen ja Carrhaen uhaten Kappadokiaa ja Syyriaa. Alexander yritti aluksi neuvotella Ardaširin kanssa mutta turhaan. Alexander ja hänen äitinsä lähtivät sotaretkelle itään keväällä 231. He matkasivat Balkanin halki keräten joukkoja armeijaansa. Alexander pääsi Syyrian Antiokiaan myöhään kesällä tai aikaisin syksyllä ja alkoi kouluttamaan armeijaansa. Samoihin aikoihin Legio II Traianaan kuuluneet sotilaat kapinoivat mutta se tukahdutettiin pian. Tämä osoitti, että keisarin ja sotilaiden välinen suhde ei ollut parantunut.

Kesällä 232 roomalaiset hyökkäsivät Persiaan kolmen armeijan voimin. Ensimmäisen piti hyökätä Armenian kautta pohjoisesta ja hyökätä Meediaan, toinen Eufratia pitkin etelään ja suunnata persialaisten pääkaupunkiin Ktesifoniin. Kolmannen oli määrä ottaa keskimmäinen tie ja marssia Alexanderin komennossa Hatran kautta Mesopotamiaan. Vaikka Alexander ja hänen äitinsä olivatkin paikalla, sotimisesta huolehtivat pääosin heidän sotapäällikkönsä. Alexander ei kuitenkaan tukenut tarpeeksi kahta muuta armeijaa. Mesopotamia vallattiin takaisin mutta hyökkäys Armeniaan epäonnistui ja joukot kärsivät tappioita perääntyessään Armenian vihamielisten alueiden läpi. Ardašir keskittyi Ktesifoniin hyökänneen roomalaisarmeijan torjumiseen. Herodianoksen mukaan armeija ei aluksi kohdannut vastarintaa ja sotilaat tulivat varomattomiksi. Persialaiset hyökkäsivät ja yllättivät roomalaiset joukot. Roomalaiset saarrettiin, ja he pitivät pintansa ylivoimaista vihollista vastaan niin kauan kuin pystyivät, mutta lopulta koko armeija tuhottiin. Loput joukot kärsivät tappioita kuumuuden ja sairauksien takia. Tosin Herodianos on saattanut liioitella eteläisen armeijan tappiota korostaakseen Alexanderin epäonnistumista. Taistelu päättyi ehkä tasapeliin ja molemmat osapuolet kärsivät suuria tappioita, sillä persialaiset eivät hyödyntäneet menestystään. Taistelussa sai surmansa Legio IV Scythican prefekti, jonka muistokirjoitus on löydetty Dura Europoksesta. Sota päättyi ratkaisemattomana.

Sota germaaneja vastaan ja kuolema

Alexander ei pystynyt käynnistämään uutta sotaretkeä Ardaširiä vastaan, koska Rooman pohjoisrajalla oli syttynyt uusi kriisi. Alemannien germaaniheimo uhkasi Rooman provinsseja Reinillä ja oli jo hyökännyt useisiin kohteisiin alueella. Tutkimuksissa on paljastunut useita Saksassa sijaitsevan Taunus-Wetteraun alueen roomalaisia linnoituksia, joiden tuhoutuminen on ajoitettu vuoteen 233. Tämä oli varmasti se alue, johon germaanien päähyökkäykset kohdistuivat, ja tätä tukee myös se, että Alexander otti Moguntiacumin kaupungin (nykyinen Mainz) tukikohdakseen. Alexander vietti talven Antiokiassa ja palasi sitten äitinsä kanssa Roomaan, jossa hän vietti 25. syyskuuta 233 triumfin Persiasta saadun "voiton" kunniaksi. Hän otti myös arvonimen Parthicus (tai Persicus) Maximus (suom. suurin parthialaisten/persialaisten voittaja).

Vuonna 234 Alexander saapui äitinsä kanssa Ylä-Germanian provinssin pääkaupunkiin Moguntiacumiin. Vuoden 234 aikana alemannit ajettiin Rooman alueilta ja vuoden lopussa roomalaiset valmistelivat sotaretkeä germaanien kotiseuduille. Sotaretkeä varten oli kerätty joukkoja Syyriasta ja Mauretaniasta ja sitä varten Reinin yli oli rakennettu silta. Alexander päätti kuitenkin ostaa rauhan germaaneilta tarjoamalla heille rahaa ja ruokaa. Hän on saattanut olettaa, että nämä olivat juuri niitä asioita mitä heimosoturit halusivat, ja että oli parempi antaa heille haluamansa kuin odottaa, että he ottaisivat ne itse. Olipa tämä sitten viisasta tai ei, roomalaissotilaiden keskuudessa päätös aiheutti laajaa tyytymättömyyttä. Tässä vaiheessa sotilaat olivat jo erittäin vihamielisiä Alexanderia kohtaan, jota pidettiin heikkona ja epäröivänä. Sota Persiaa vastaan oli päättynyt huonosti ja kun läntisestä Euroopasta kotoisin olevat sotilaat palasivat koteihinsa, he huomasivat niiden joutuneet germaanien ryöstöretkien kohteiksi. Sotilailta oli evätty mahdollisuus tuottoisaan sotaretkeen ja lisäksi ne, jotka olivat menettäneet läheisiään germaanien hyökkäyksissä, olivat varmasti myös vihaisia keisarin päätöksestä ja olivat sitä mieltä, että germaaneja oli pikemminkin palkittu kuin rangaistu Rooman alueille hyökkäämisestä. Sotilaat saivat tarpeekseen Alexanderista. Rekryyttien koulutuksesta vastannut Gaius Julius Verus Maximinus julistettiin keisariksi ja Alexanderin joukot siirtyivät Maximinuksen puolelle. Maximinuksen lähettämät sotilaat murhasivat Alexanderin ja Julia Mamaean keväällä 235. Alexander oli tällöin 26-vuotias. Murhan ajankohta on epäselvä. Historioitsija David Potter arvelee sen tapahtuneen myöhään helmikuussa tai aikaisin maaliskuussa. Herbert W. Benario taas maaliskuun puolivälissä. Michael Grant esittää päivämäärät 18. tai 19. maaliskuuta.

Rooman senaatti julisti myöhemmin Alexanderin jumalaksi ja kunnioitti häntä erilaisilla kunnianosoituksilla. Hän oli viimeinen Severusten hallitsijasuvun keisari. Alexander osoittautui kyvyttömäksi ajan haasteisiin. Sotilaskokemus oli nyt erittäin tärkeää keisarille, mutta Alexanderilla ei sitä ollut, mikä koitui lopulta hänen kohtalokseen.

Antiikin lähteet

Kirjallisista lähteistä laajin on Historia Augustan Severus Alexanderin elämäkerta. Teos on erittäin suosiollinen Alexanderille mutta se sisältää kuitenkin runsaasti fiktiivistä tai epäilyttävää tietoa ja siihen pitää suhtautua varauksella. Herodianos, joka oli Alexanderin aikalainen, on erittäin tärkeä lähde ja hänen teoksensa keisarin valtakaudesta on kattava. Toisen Alexanderin aikalaisen, Cassius Dion, teos keisarin valtakaudesta on kuitenkin säilynyt vain lyhennelmänä. Aurelius Victor, Eutropius, Epitome de Caesaribus, ja muut latinankieliset lähteet ovat sisällöltään erittäin niukkoja. Kristilliset lähteet eivät myöskään kerro paljoa. Muita lähteitä ovat juristien, kuten Ulpianuksen kirjoitukset. Kolikot, piirtokirjoitukset, papyrukset ja arkeologia auttavat paikkaamaan kirjallisten lähteiden jättämiä aukkoja.

Lähteet

• Herbert W. Benario: Alexander Severus (A.D. 222-235) 15.6.2001. De Imperatoribus Romanis - An Online Encyclopedia of Roman Emperors. Viitattu 27.12.2010. (englanniksi)
• Arto Kivimäki ja Pekka Tuomisto: Rooman keisarit. Karisto, 2005. ISBN 951-23-4546-3
• Bowman et al.: The Cambridge Ancient History XII, The Crisis of Empire, A.D. 193–337. Cambridge University Press, 2005. ISBN 978-0-521-30199-2 (englanniksi)
• David S. Potter: The Roman Empire at Bay: AD 180-395. Routledge, 2004. ISBN 0415100585 (englanniksi)
• Pat Southern: The Roman Empire from Severus to Constantine. Routledge, 2001. ISBN 0-415-23943-5 (englanniksi)

Kirjallisuutta

• Alf Henrikson: Antiikin tarinoita 1–2. WSOY, 1993. ISBN 951-0-18515-9

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Severus Alexander Wikimedia Commonsissa