Tämä on lupaava artikkeli.

Aino Sibelius

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Aino Järnefelt)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aino Sibelius
Sibelius vuonna 1922.
Sibelius vuonna 1922.
Henkilötiedot
Syntynyt10. elokuuta 1871
Hausjärvilähde?
Kuollut8. kesäkuuta 1969 (97 vuotta)
Helsinki
Vanhemmat Alexander Järnefelt
Elisabeth Järnefelt
Puoliso Jean Sibelius (vih. 1892; k. 1957)
Lapset Eva Paloheimo
Ruth Snellman
Kirsti Sibelius
Katarina Ilves
Margareta Jalas
Heidi Blomstedt

Aino Sibelius (synt. Aina, o.s. Järnefelt; 10. elokuuta 1871 Hausjärvilähde? – 8. kesäkuuta 1969 Helsinki) oli säveltäjä Jean Sibeliuksen puoliso. Hän oli kenraali Alexander Järnefeltin ja vapaaherratar Elisabeth Järnefeltin tytär. Aino ja Jean Sibelius avioituivat vuonna 1892 ja saivat kuusi lasta. Jean Sibelius pystyi keskittymään säveltämiseen, sillä Aino piti huolta perheen taloudesta ja lapsista. Aino suunnitteli Ainolaan huonekaluja ja saunan. Hän viljeli talon laajaa puutarhaa, josta perhe sai ravintoa taloudellisesti vaikeina aikoina. Hänet on haudattu Ainolan puutarhaan yhdessä aviomiehensä kanssa.

Elämäkerta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Järnefelt vuonna 1891.

Aino Sibelius syntyi vuonna 1871. Hänen vanhempansa olivat kenraali Alexander Järnefelt ja vapaaherratar Elisabeth Järnefelt (o.s. Clodt von Jürgensburg).[1] Aino oli Järnefeltien seitsemäs lapsi. Hänen siskonsa Ellida ja Ellen kuolivat alle 40-vuotiaina, mutta jokaisesta neljästä veljestä tuli tunnettu kirjailija tai taiteilija.[2] Armas oli säveltäjä, Arvid kirjailija, Kasper kriitikko ja Eero kuvataiteilija. Eero Järnefelt meni naimisiin Saimi o.s Swanin kanssa ja he rakennuttivat Suviranta-talon Järvenpäähän.[3]

Ainon kotikasvatus korosti kotitaloustaitoja. Hän kävi Helsingissä Suomalaista tyttökoulua ja jatkoi opintojaan Kuopiossa, kun Alexander-isä valittiin vuonna 1884 Kuopion läänin kuvernööriksi. Aino sai 1887 oppikoulun päättötodistuksen ja olisi halunnut jatkaa koulunkäyntiä. Alexander Järnefeltin valinta Vaasan läänin kuvernööriksi kuitenkin lykkäsi haaveita, sillä Aino lähti isänsä mukaan taloudenhoitajaksi ja edustustehtäviin. Aino kävi kuitenkin samaan aikaan veistokoulua, jossa opetettiin piirtämistä, ornametriikkaa, laskemista ja kirjanpitoa. Taidoista oli myöhemmin hyötyä kodin rakentamisessa ja sisustamisessa.[2]

Aino Järnefelt ja nuori sävellyksen opiskelija Jean Sibelius tapasivat ensimmäisen kerran 1880-luvun lopulla, kun Armas Järnefelt toi ystävänsä ”Jannen” vierailulle perheen kotiin.[3][1] Ainon ystävä Hilma Wiik muisteli myöhemmin tapaamista: ”Aino oli sievistynyt entisestään. Ilmassa oli sähköistä värinää.” Armaksen mukaan ”Janne rakastui Ainoon heti.”[3] Myöhemmin he alkoivat tapailla ja menivät vuonna 1890 ajan tavan mukaan salakihloihin. Alexander Järnefelt antoi suostumuksen liitolle, ja pari vihittiin Maksamaalla 10. kesäkuuta 1892.[1][2]

Sibeliuksen kilpakosija oli kirjailija Juhani Aho, joka oli rakastunut Aino Järnefeltiin. Ainon äiti Elisabeth Järnefelt oli ollut Ahon keskustelukumppani ja kirjallinen kannustaja.[4] Aho paljasti tunteensa Ainoa kohtaan romaanissa Yksin. Jean Sibelius loukkaantui ja uhkasi haastaa Ahon kaksintaisteluun luettuaan käsikirjoituksen.[5]

Avioliitto Sibeliuksen kanssa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sibeliusten perhe Ainolassa vuonna 1915.
Sibelius Ainolan kasvihuoneen tomaattitarhassa 1940-luvun alkupuoliskolla.

Aino ja Jean Sibeliukselle syntyi pitkän avioliiton aikana kuusi tytärtä: Eva (1893–1978), Ruth (1894–1976), Kirsti (1898–1900), Katarina (1903–1984), Margareta (1908–1988) ja Heidi (1911–1982).[2][6] Kirsti sairastui yksivuotiaana lavantautiin. Eva-tytär meni myöhemmin naimisiin Arvi Paloheimon kanssa.

Aino ja Jean Sibelius muuttivat vuonna 1904 Ainolaan Järvenpäähän, lähelle Ainon veljeä Eero Järnefeltiä. Tuusulanjärven rannoille oli syntynyt taiteilijayhteisö, jossa asuivat jo Aholassa Juhani Aho puolisonsa Venny Soldan-Brofeldtin kanssa, Suvirannassa Eero ja Saimi Järnefelt sekä Halosenniemessä omistajat Pekka ja Maija Halonen.[1] Sibeliukset viettivät Ainon mukaan Ainolassa onnellisimmat vuotensa, kun Jean joutui vuonna 1908 kurkkuleikkaukseen ja luopui seitsemäksi vuodeksi alkoholista.[7]

Aino Sibelius ei koskaan hankkinut varsinaista ammattia, vaan keskittyi tukemaan miehensä uraa hoitamalla parin kotia ja lapsia. Jean Sibelius totesi sihteerilleen 1940-luvulla, miten ”velvollisuudentunto on hallinnut vaimoni koko elämää.” Aino opetti tyttäriään kotona. Opetus oli laadukasta, sillä he menestyivät myöhemmin myös koulussa.[7]

Aino hoiti Ainolan puutarhaa, jonka merkitys oli sekä taloudellinen että esteettinen. Hän opiskeli puutarhanhoitoa kirjoista ja kehittyi ammattipuutarhurin tasolle. Aino oli kiinnostunut puutarhanhoidosta, mutta perheen talous horjui usein, ja sadosta oli myös hyötyä taloudellisesti vaikeina aikoina. Puutarhassa viljeltiin perunaa, juureksia, vihanneksia, marjoja ja hedelmiä. Kasvihuoneessa kasvoi tomaatteja. Puutarhan tuotto oli parhaimmillaan keskikokoisen maatilan tasoa.[8]

Ainon kädenjälki näkyi myös Ainolan sisustuksessa ja rakennelmissa. Hänen näkemyksensä mukaan perheettömän Lars Sonckin suunnittelemassa talossa ei otettu huomioon suurperheen tarpeita. Aino suunnitteli taloon muun muassa astiakaapit ja huonekaluja. Myös talon yhteyteen sen valmistumisen jälkeen rakennettu sauna on Ainon suunnittelema.[8]

Aino Sibelius oli myös itse musiikillinen lahjakkuus ja taitava pianisti. Hän oikoluki naapurinsa Juhani Ahon käsikirjoituksia[9] ja harrasti kaunokirjallisuutta sekä monenlaisia kädentöitä.[2]

Viimeiset vuodet ja kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viulisti Oleg Kagan tapaamassa Aino Sibeliusta Jean Sibeliuksen 100-vuotis­syntymä­päivänä 8.12.1965.

Aino Sibelius asui Järvenpään Ainolassa melkein kuolemaansa asti. Viimeiset 12 elinvuottaan hän asui siellä leskenä Jeanin kuoltua vuonna 1957.[2] Aino kuoli 97-vuotiaana 8. kesäkuuta 1969. Hän vietti viimeiset elinkuukautensa sairauden vuoksi Mehiläisen sairaalassa.[7] Sibeliusten tyttäret myivät vuonna 1972 Ainolan esine- ja taidekokoelmineen Suomen valtiolle muodolliseen hintaan. Sekä Aino että Jean Sibelius on haudattu Ainolan puutarhaan. Ainola on nykyään kotimuseona. [10]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Marika Sampio-Utriainen: Aino Sibelius – rakkaudesta mieheen Naisten ääni. Suomalainen Naisliitto ry. Viitattu 9.8.2021.
  2. ↑ a b c d e f Aino Sibelius (1871-1969) Ainola. Arkistoitu 10.12.2022. Viitattu 9.8.2021.
  3. ↑ a b c Harri Hautala: Riitta Konttisen hieno elämäkertakirja antaa taiteellisesti lahjakkaalle Aino Sibeliukselle oman äänen ja merkityksen – teos on suomalaisen elämäkertakirjallisuuden helmiä Aamulehti. 8.10.2019. Viitattu 9.8.2021.
  4. ↑ Juhani Aho: Yksin Keskipohjanmaa. 2.7.2011. KPK Yhtiöt Oyj. Arkistoitu 9.8.2021. Viitattu 9.8.2021.
  5. ↑ Kun Sibelius ja Aho taistelivat samasta morsiamesta Yle.fi. 27.9.2017. Yleisradio. Viitattu 9.8.2021.
  6. ↑ Veijo Murtomäki: Sibelius, Jean Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 21.4.2016. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 9.8.2021.
  7. ↑ a b c Aino Sibelius (1871-1969) Sibelius.fi. Viitattu 9.8.2021.
  8. ↑ a b Merja Räty: Aino Sibelius oli määrätietoinen käytännön nainen, jonka kädenjälki näkyy kaikkialla Ainolassa Museot.fi. 9.2.2021. Viitattu 9.8.2021.
  9. ↑ Aino Sibelius (1871 - 1969) Visit Tuusulanjärvi. Viitattu 9.8.2021.
  10. ↑ Ainola museona Ainola. Arkistoitu 9.8.2021. Viitattu 9.8.2021.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Donner, Julia: ”Oi, terve tarhurineito...” Aino Sibeliuksen puutarha. (Valokuvat Taneli Eskola ja arkistolähteet. Piirustukset Markus Konttinen) Helsinki: Multikustannus, 2006. ISBN 952-468-113-7
  • Kirves, Jenni: Aino Sibelius: Ihmeellinen olento. (Ruotsinkieliset kirjeet suomentanut Oili Suominen) Helsinki: Johnny Kniga, 2015. ISBN 978-951-0-32725-8
  • Konttinen, Riitta: Aino Sibelius. Helsinki: Siltala, 2019. ISBN 978-952-234-602-5
  • Talas, Suvisirkku (toim.): Aino Sibeliuksen kirjeitä Järnefelt-suvun jäsenille. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999. ISBN 951-717-978-2
  • Talas, Suvisirkku (toim.): Sydämen aamu: Aino Järnefeltin ja Jean Sibeliuksen kihlausajan kirjeitä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001. ISBN 951-746-148-8
  • Talas, Suvisirkku (toim.): Tulen synty: Aino ja Jean Sibeliuksen kirjeenvaihtoa 1892–1904. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-471-1
  • Talas, Suvisirkku (toim.): Rakas äitini! Armas, Eero, Arvid ja Kasper Järnefeltin sekä Aino Sibeliuksen kirjeitä äidilleen Elisabeth Järnefeltille 1879–1928. (Venäjänkielisten kohtien suomennos ja tarkistus Anneli Kanto ja Anna Sidorova; saksankielisten kohtien suomennos Minna Klapuri) Hämeenlinna: Karisto, 2014. ISBN 978-951-23-5732-1

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aino_Sibelius&oldid=22462925”