Acinetobacter baumannii
Acinetobacter baumannii | |
---|---|
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Bakteerit Bacteria |
Kunta: | Bakteerit Eubacteria |
Pääjakso: | Proteobacteria |
Luokka: | Gammaproteobacteria |
Lahko: | Pseudomonadales |
Heimo: | Moraxellaceae |
Suku: | Acinetobacter |
Laji: | baumannii |
Kaksiosainen nimi | |
Acinetobacter baumannii |
|
Katso myös | |
Acinetobacter baumannii Wikispeciesissä |
Acinetobacter baumannii on gramnegatiivinen aerobinen nonfermentatiivinen sauvabakteeri (kokkobasilli). Kooltaan se on 0,9–1,6 × 1,5–2,5 mikrometriä.[2] Bakteeri on oksidaasinegatiivinen ja katalaasipositiivinen. Akinetobakteereilla ei ole flagelloita, mutta ne kykenevät liikkumaan värähdellen. Akinetobakteerit ovat pseudomonasten tapaan vaatimattomia kasvuolosuhteiden suhteen ja ne pystyvät elämään melko vaihtelevissa lämpötiloissa. Acinetobacter baumannii -bakteerilajin on todettu kasvavan +15–44 celsiusasteen lämpötiloissa, mutta lajin optimikasvulämpötila on +33–35 celsiusastetta.[3] Kasvulämpötilan puolesta se viihtyy hyvin ihmisen iholla ja hengitysteissä. Akinetobakteereja tavataan laajalti ympäristössä, kuten maaperässä, vesistöissä ja jätevedessä.
Akinetobakteerit ovat opportunistisia taudinaiheuttajia. Acinetobacter baumannii -laji aiheuttaa harvoin sairauksia terveillä henkilöillä, mutta se voi aiheuttaa sairaalainfektioita erityisesti vaikeasti sairailla tehohoitopotilailla. Yleisimpiä hoitoon liittyviä infektioita ovat sairaalakeuhkokuume potilailla, joilla on keinoilmatie, sekä iho- ja pehmytkudosinfektiot trauma- ja palovammapotilailla. Bakteeri voi kolonisoida ihon ja limakalvojen lisäksi elimistössä olevia vierasesineitä, kuten keskuslaskimo- ja virtsakatetreja.
Acinetobacter baumannii kuuluu Acinetobacter calcoaceticus–A. baumannii eli ACB-kompleksiin, jonka muodostavat A. baumannii ja Acinetobacter calcoaceticus -lajit sekä Acinetobacter pittii, Acinetobacter nosocomialis ja Acinetobacter seifertii.[4] Kompleksiin kuuluvat bakteerilajit muistuttavat omaisuuksiltaan pitkälti toisiaan ja yhteistä niille on samankaltaiset fenotyyppiset ominaisuudet sekä jonkinlainen taudinaiheuttamiskyky. A. baumannii luetaan myös ESKAPE -bakteerijoukkoon (Enterococcus faecium, Streptococcus aureus, Klebsiella pneumoniae, A. baumannii, Pseudomonas aeruginosa, Enterobacter spp.), jolla viitataan kuuteen, merkittävään sairaalabakteeriin. Yhteistä näille patogeeneille on taudinaiheuttamiskyvyn lisäksi kehittyneet resistenssiominaisuudet.
Antimikrobiresistenssi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Akinetobakteerit ovat luonnostaan resistenttejä useille mikrobilääkkeille. Ne voivat myös kehittää lisää resistenssiä näitä lääkeaineita kohtaan. A. baumannii -bakteerilajin eri kannoilla on todettu useita erilaisia resistenssimekanismeja.[5] Lajilla on todettu resistenssiä mm. karbapeneemi- ja kolistiiniantibiooteille.
Akinetobakteereilla löytyy sekä luontaisia että hankittuja karbapenemaasigeenejä. Acinetobacter baumannii -bakteerilajin karbapeneemiresistenssiä tavataan maailmalla, mutta se ei ole kovin yleistä Suomessa.[6] Bakteerilajin karbapeneemiresistenssi johtuu usein joko plasmidivälitteisistä D-luokan seriini-β-laktamaaseista (OXA-23, OXA-58) tai kromosomaalisen β-laktamaasin OXA-51 lisääntyneestä ilmentymisestä tai ylimääräisestä kromosomaalisesta OXA-40 β-laktamaasista. Plasmidivälitteisten metallo-β-laktamaasien kuten NDM:n on myös todettu aiheuttavan karbapeneemiresistenssiä.
Kolistiiniresistenssiä on tavattu A. baumannii -lajilla lisääntyneesti. Polymyksiineihin kuuluvaa kolistiinia käytetään ihmisillä lähinnä reserviantibioottina mm. vaikeiden, moniresistenttien bakteerien aiheuttamien infektioiden hoidossa. Lipopolysakkaridipuutos A. baumannii -bakteerin soluseinässä voi johtaa polymyksiini- ja kolistiiniresistenssiin.[7] Mutaatio lipopolysakkaridin lipidi-A osan biosynteesireitin geeneissä lpxA, lpxC ja lpxD on todettu johtavan kolistiiniresistenssiin A. baumannii -bakteerissa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Acinetobacter baumannii (TSN 958767) itis.gov. Viitattu 28.9.2022. (englanniksi)
- ↑ Juni E. 2005. Acinetobacter. Teoksessa: Whitman WB. (toim.). Bergey’s Manual of Systematics of Archaea and Bacteria. John Wiley & Sons, Inc, Wiley Online Library. 26 s. DOI: 10.1002/9781118960608.gbm01203
- ↑ Vaneechoutte M, Nemec A, Kämpfer P, Cools P & Wauters G. 2015. Acinetobacter, Chryseobacterium, Moraxella, and other nonfermentative gram-negative rods. Teoksessa: Jorgensen JH, American Society for Microbiology, Pfaller MA & Carroll KC (toim.). 2015. Manual of Clinical Microbiology. ASM Press, eBook Collection (EBSCOhost), Ipswich.
- ↑ Nemec A, Krizova L, Maixnerova M, Sedo O, Brisse S & Higgins PG. 2015. Acinetobacter seifertii sp. nov., a member of the Acinetobacter calcoaceticus–Acinetobacter baumannii complex isolated from human clinical specimens. DOI: 10.1099/ijs0.0000043
- ↑ Peleg AY, Seifert H & Paterson DL. 2008. Acinetobacter baumannii: emergence of a successful pathogen. Clin Microbiol Rev 21:538–582. DOI: 10.1128/CMR.00058-07
- ↑ Kolho, E, Lyytikäinen O & Jalava J. 2020. Ohje moniresistenttien mikrobien tartuntatorjunnasta. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2020. ISBN 978-952-343-463-9
- ↑ Moffatt JH, Harper M, Harrison P, Hale JDF, Vinogradov E, Seemann T, Henry R, Crane B, St. Michael F, Cox AD, Adler B, Nation RL, Li J & Boyce JD. 2010. Colistin resistance in Acinetobacter baumannii is mediated by complete loss of lipopolysaccharide production. Antimicrobials Agents and Chemotherapy, 54(12):4971-7. DOI: 10.1128/AAC.00834-10