Aaparahkasammal
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
| Aaparahkasammal | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Elinvoimainen [2] |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Sammalet Bryobionta |
| Kaari: | Lehtisammalet Bryophyta |
| Alakaari: | Sphagnophytina |
| Luokka: | Rahkasammalet Sphagnopsida |
| Lahko: | Sphagnales |
| Heimo: | Sphagnaceae |
| Suku: | Rahkasammalet Sphagnum |
| Laji: | lindbergii |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Aaparahkasammal (Sphagnum lindbergii) on karujen rimpinevojen sammallaji. Se kuuluu Sphagnaceae -heimoon ja rahkasammalten sukuun.
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aaparahkasammal on iso ja väritykseltään yleensä vihreänruskea. Aaparahkasammalen varsi on paksu, rento ja tumma. Haaralehdet ovat ohuita ja kärjestään sirottavia. Ne ovat asettuneet viiteen riviin ja ne kiiltelevät. Varsilehdet ovat lapiomaiset ja risakärkiset. Aaparahkasammalen kärkisilmu näkyy ja sillä on kaksi ulospäistä ja kaksi alaspäistä haaraa.[4]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aaparahkasammal kasvaa pohjoisella pallonpuoliskolla havumetsävyöhykkeellä. Se on Suomessa aapasuoalueella yleinen, etelässä paikoittainen.[5]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aaparahkasammal kasvaa vähäravinteisilla soilla väli- ja rimpipinnoilla.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Hallingbäck, T.: Sphagnum lindbergii IUCN Red List of Threatened Species. Version 2022-1. 2019. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 28.7.2022. (englanniksi)
- ↑ Aaparahkasammal – Sphagnum lindbergii Laji.fi. Viitattu 28.7.2022.
- ↑ Goffinet, B & Buck, W. R. & Shaw, A. J.: Moss classification eeb.uconn.edu. Arkistoitu 7.5.2012. Viitattu 5.5.2012. (englanniksi)
- ↑ Kauppi Matti ja Halonen Pekka: Kasvien lajintuntemus. Oulun yliopisto, 2000. ISSN 1239-1646
- ↑ Ulvinen, Tauno, Syrjänen, Kimmo ja Anttila, Susanna: Suomen sammalet - levinneisyys, ekologia, uhanalaisuus. Suomen ympäristökeskus, 2002. ISBN 952-11-1290-5