1,2,3-triklooripropaani
1,2,3-triklooripropaani | |
---|---|
![]() |
|
![]() |
|
Tunnisteet | |
CAS-numero | 96-18-4 |
PubChem CID | 7285 |
Ominaisuudet | |
Molekyylikaava | C3H5Cl3 |
Moolimassa | 147,4 g/mol |
Ulkomuoto | Väritön neste |
Sulamispiste | −14 °C (259 K) |
Kiehumispiste | 156 °C (429 K) |
Tiheys | 1,39 g/cm3 |
Liukoisuus veteen | veteen 0,18 g/100 ml |
1,2,3-triklooripropaani on orgaaninen yhdiste, joka on normaaliolosuhteissa olomuodoltaan väritöntä nestettä, joilla on tunnusomainen haju. Sen kemiallinen kaava on C3H5Cl3 ja rakennekaava CH2ClCHClCH2Cl. 1,2,3-triklooripropaanista käytetään myös nimiä trikloorihydriini[2] ja allyylitrikloridi.
1,2,3-triklooripropaanin moolimassa on 147,4 g/mol, sulamispiste −14 °C, kiehumispiste 156 °C,tiheys 1,39 g/cm3, leimahduspiste 73 °C c.c., itsesyttymislämpötila 304 °C ja CAS-numero 96-18-4. Aineen liukoisuus veteen on 0,18 g/100 ml.
Valmistus, reaktiot ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1,2,3-triklooripropaania valmistetaan allyylikloridia klooramalla ja tässä prosessissa muodostuu myös 1,2-diklooripropaania. Yhdiste reagoi emäksisten vesiliuosten kanssa muodostaen 2,3-diklooripropaania, 2-klooriallyylialkoholia ja vahvojen emästen, kuten natriumhydroksidin kanssa klooripropyynejä. Vesihöyryn vaikutuksesta se hydrolysoituu glykoliksi. 1,2,3-triklooripropaania käytetään valmistettaessa polysulfidielastomeereja, kun polymeerin halutaan haarautuvan tai ristisilloittuvan. Muita käyttökohteita ovat vahojen, rasvojen, hartsien ja kloorattujen kumien liuotus.[3][4]
Ympäristö- ja terveysvaikutukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1,2,3-triklooripropaani ärsyttää silmiä ja hengitysteitä ja altistumisesta voi seurata vaikutuksia maksassa ja munuaisissa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ 1,2,3-Triklooripropaani Käyttöturvallisuustiedote. 17.5.2018. Sigma Aldrich (Merck). Viitattu 3.9.2018.
- ↑ Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 58. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3
- ↑ Ernst Langer, Heinz Rassaerts, Peter Kleinschmidt, Theodore R. Torkelson & Klaus K. Beutel: Chlorpropanes, Chlorobutanes, and Chlorobutenes, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2011. Viitattu 05.08.2013
- ↑ David Vietti & Micheal Scherrer: Polymers Containing Sulfur, Polysulfides, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 05.08.2013