Österödin nainen

Österödin nainen (ruots. Österödskvinnan) on varhaismesoliittiseen kauteen ajoitettu naisen luuranko, joka löytyi vuonna 1903 Lysekilin kunnassa Länsi-Götanmaan läänissä Ruotsissa. Lysekil sijaitsee Atlantin rannikon läheisyydessä Bohuslänin maakunnassa. Se on toistaiseksi vanhin ruotsalainen esihistoriallinen luuranko, jonka ajoitus on noin 8300–7900 eaa.

Historiaa

Löytöhistoria

Kivenhakkaja Karl Ahlin oli vuonna 1903 kaivamassa raakkutunkiota Österödin maatilalla sijaitsevalla Ljungbyn torpalla. Laajoja simpukan kuorista muodostuneita tunkioita on syntynyt kivikaudella, kun ihmiset valmistivat rannoilta keräämistään simpukoista ruokaa. Ahlin oli tutkimassa, voisiko tunkiota käyttää kanojen kalkkipitoisena ruokana. Yllättäen hän havaitsi tunkiossa luurangon yläosan. Ahlin havaitsi, että vainaja oli haudattu istuvaan tai seisovaan asentoon. Hän oli heti palauttanut takaisin kuoppaan sieltä ylös nostamansa luut ja oli sitten peittänyt ne tunkion maa-aineksella.

Johan Alin kuuli tapauksesta vuonna 1927 tutkiessaan länsirannikon rannansiirtymistä. Hän selvitti Ahlinin asuinpaikan ja haastatteli häntä samalaa kun hän dokumentoi rakkutunkiota valokuvaamalla. Hän palasi paikalle vuonna 1933 yhdessä kansakouluopettaja Axel Stenen kanssa ja he etsivät taas käsiinsä Karl Ahlinin. Raakkutunkiota oli tällä kertaa hyödynnetty voimakkaalla kädellä, mutta Ahlin osoitti heille kohdan, missä luut olisivat. Luuranko ei ollut enää alkuperäisellä paikallaan vaan sen jäänteet löytyivät raakkujen joukkoon sekoittuneena eräästä ylöskaivetusta kasasta. Luut olivat kaivettaessa murtuneet tai katkenneet ja esimerkiksi pääkallo oli poljettu kappaleiksi. Alin ja Stene keräsivät pettyneinä talteen kaikki ihmisluun kappaleet, mitkä he kasasta löysivät. Alinin ottamat valokuvat ovat sittemmin kadonneet.

Luut katoavat

Åke Fredsjö kiinnostui luista 1940-luvun loppupuolella. Hän tutki länsirannikon vanhempaa kivikautta ja halusi, että luut tutkittaisiin kunnolla. Hän lähetti ne tutkittavaksi Lundiin yliopiston anatomian laitokselle (ruots. Anatomiska institutionen), mutta niitä ei lupauksista huolimatta tutkittu ja ne jäivät makaamaan varastoon. Myöhemmin, 1980-luvulla, yritettiin luita jäljittää Göteborgin museon toimesta, mutta niitä ei löytynyt. Vasta paljon myöhemmin, tehtäessä kattavaa tutkimusta kivikauden luiden strontium-pitoisuuksista, löydettiin luut uudelleen. Torbjörn Ahlström toimimitti Göteborgin kaupunginmuseolle vuonna 2007.

Löytöpaikka ja muinainen ympäristö

Hautapaikka sijaitsee entisessä Bron pitäjässä, joka kuuluu nykyään Lysekilin kuntaan. Pitäjän alueena on pitkä merelle kurkottava niemi, jonka kummallekin puolelle jää sisämaahan jatkuvat vuonomaiset lahdet. Johan Alin vaaitti löytöpaikan 54,2 metriä mpy. ja Alinin ja Fredsjösin kuvausten perusteella se voidaan nykyään paikallistaa melko tarkasti. Hauta oli raakkutunkion reunassa suojaisan pystykallion eteläpuolella.

Hautapaikan kaakkoispuolelta on löytynyt laaja pii-iskoksia sisältävä alue, jota pidetään asuinpaikkana (Bro 413:1). Ei ole tiedossa, olivatko asuinpaikka ja naisen hautaus samanaikaisia. Kun rekonstruktioidaan vainajan ajoituksen aikainen maankohoamisen tilanne, saadaan haudan muinaiseksi korkeudeksi 12–14 metriä mpy. Jos ajoitus on oikein, vahvistuu se tulkinta, jossa vainaja on haudattu valmiiseen rakkutunkioon. Tunkiot syntyivat yleisesti hyväksytyn käsityksen mukaan aivan meren rannalle. Tukio oli sijainnut merenrannalla muutama sata vuotta aikaisemmin, jolloin maankohoaminen ehti kohottaa tunkion sisämaahan päin.

Rannansiirtymän rekonstruktio Länsi-Götanmaan rannikosta piirtää kuvan saaristoisesta rannikosta, jossa hautaus oli tapahtunut pienessä 4 × 1,5 kilometrin kokoisessa saaressa. Saaristovyöhyke oli ollut 15–25 kilometriä leveä ja kyseinen saari oli silloin sijainnut ulkosaariston reunalla. Asuinpaikka oli suojassa pohjois- ja länsituulilta ja se oli itään päin auenneen lahden pohjukassa. Asuinpaikkaan oli päässyt puhaltamaan vain itä- ja etelätuulet. Skagerrakin syvä avomeri oli auennut heti saaren länsipuolelta. Tällaisessa ympäristössä eläminen riippui täysin meren antimista.

Luuranko

Talteen saadut luut

Ihmisen luurangossa on keskimäärin 206 luuta, joista aksiaaliseen luurankoon kuuluu 80 luuta ja raajojen luurankoon 126 luuta. Alin ja Stene löysivät tunkiosta 161 luunkappaletta, joista 76 on tunnistettu. Luut olivat raakkutunkiossa ”liitumaisesti kalkittuneet” ja aiemmasta kaivamisesta murentuneet. Luunkappaleiden lisäksi on talteen saatu vielä 268 luumurusta, joita ei voida enää tunnistaa. Luunkappaleita vertailemalla voidaan kuitenkin väittää, ettei vainajia ole kaksi, sillä yhtään anatomisesti samanlaista luuta ei ole löytynyt kahtena kappaleena.

Sukupuoli

Sukupuolen tunnistaminen mesoliittisen kauden luurangosta on usein epävarmaa. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan jää suurta epävarmuutta sukupuolesta, sillä lantioluusta löytyy kuusi feminiinistä piirrettä ja yksi epävarma maskuliininen piirre. Pääkallon kappaleista löydetään neljä feminiinistä piirrettä ja yksi maskuliininen piirre. Kahdesta piirteestä ei voinut olla varma. Varmin feminiininen piirre löytyi takaraivokyhmystä (lat. protuberantia occipitalis externa). Tutkijat ovat hyvin varmoja, että kyseessä on nainen, vaikka hänen luurangossaan on joitakin rotevia piirteitä. Rotevat piirteet ovat olleen naisilla paljon yleisempiä paleo- ja mesoliittisellä kivikaudella kuin nykyään.

Pituus

Naisen pituus on hankala arvioida, sillä selkärangan ja jalkojen luita puuttuu. Yleinen menetelmä on mitata reisiluu ja verrata taulukoista sen pituutta naisen pituuksiin. Menetelmää ei voitu tässä yhteydessä käyttää, sillä ehjiä reisiluita ei ollut käytettävissä. Sen sijaan oikean jalan sääriluu oli suureksi osaksi tallella. Siitä voitiin mitata etäisyys nilkan sisäpuolisen kyhmyn (malleoulus medialis) ja polven alla olevaan pieneen kyhmyyn (tuberositas tibiae), joka oli 350 millimetriä. Koko sääriluun pituus on silloin ollut 367–378 millimetriä, keskiarvolla 373 millimetriä. Tämä vastaisi naisen pituutta 168,1–171,7 senttimetriä eli noin 170 senttimetriä.

Kun tätä pituutta verrataan Skateholmin naisvainajiin (ajoitukset 5800−4300 eaa.), jotka olivat keskimäärin 153 senttimetriä pitkiä, on hän ollut erittäin pitkä nainen. Skateholmin naiset elivät kuitenkin 3 000 vuotta myöhemmin kuin Österödin nainen. Toinen vertailuineisto löytyy Peurasaaren kalmistosta Äänisjärveltä, jossa 1 500 vuotta myöhemmin haudattujen naisten keskipituus oli ollut 163 senttimetriä.

Ikä

Naisen luurangon kappaleista löytyy useita ikääntymiseen viittavia piirteitä. Eräs ikäarvio voidaan tehdä tarkastelemalla lantionluuta ja siihen kiinnittynyttä ristiluuta, ja verrata niiden piirteiä referenssipopulaatioon. Sen perusteella annettiin ikähaarukaksi 42–87 vuotta, keskiarvon ollessa 60,0 vuotta. Sama testi, joskin toisella tavalla tehtynä, antoi ikähaarukaksi 53–92 vuotta, keskiarvon ollessa 72,25 vuotta. Selkänikamien kulumat viittasivat myös korkeaan ikään. Muita iänmääritysmenetelmiä ei voitu soveltaa, koska luita puuttui tai ne olivat murentuneet. Kun sama tarkastelu tehdään saamelaisten vertailupopulaatioon, saadaan vastaaviksi iäksi 84 vuotta ja 88 vuotta. Nämä iät ovat selvästi korkeammat kuin aiemmalla menetelmällä saadut. Joka tapauksessa nainen on ollut nykyisenkin mittapuun mukaan iäkäs, ja varsinkin metsästäjä-keräilijänä erittäin iäkäs.

Sairaudet

Luurankoon jää joskus merkkejä sairauksista ja traumoista, joista voidaan päätellä vainajan elämästä jotain. Selkärangan nikamien kulumat viittaavat välilevyrappeumaan. Kaularangassa se on aiheuttanut jäykkyyttä ja heikentänyt ketterää liikkumista. Jalasta löytyi luunkasvua (entesofyytti) akilleksen kohdalla. Ranneluissa on ollut kulumia, jotka ovat jäykistäneet ranteita ja aiheuttaneet jatkuvaa särkyä. Nilkan telaluussa (talus) on trauma, jossa luukappaleen irtoaminen on jättänyt luuhun kuopan. Trauman seurauksena on voinut olla nilkan jäykkyyttä ja jatkuvaa särkyä. Pohjeluun distaalipuolella oli ollut luukalvon alainen tulehdus. Tähän viittaavat myös luussa näkyvät jäljet verisuonista. Luuranka oli löydettäessä liian huonokuntoinen, jotta vainajan terveydentilasta olisi voinut tehdä mitään päätelmiä. Esimerkiksi vainajan kuolinsyy ei luurangosta selviä.

Ajoitus

Vainajan etuhampaasta on tehty vain yksi radiohiiliajoitus, joten kuolinaika ei ole vielä täysin varmistettu. Radiohiiliajoitus antoi 9 025 ± 65 vuotta BP, joka on kalibroituna 7920 vuotta eaa. Ajoitus osuu kalibroimisen kannalta huonoon aikakauteen, joten on varmempaa antaa ajoituksena varmuusvälejä: 8418–7966 eaa. (”kahden sigman” eli 95 % varmuus). Kun huomoidaan lisäksi merellinen vaikutus (engl. marine reservoir effect), tulee ajoitusta nuorentaa yleensä noin 400 vuotta. Bohuslänissä on katsottu 200–300 vuotta olevan riittävän suuri nuorennus. Vainajan kuolinajaksi ilmoitetaan erilaisten pohdintojen jälkeen 8274–7935 eaa. (95 % varmuudella).

Vainaja on elänyt aikakaudella, joka oli samanaikainen Länsi-Ruotsissa vaikuttaneiden Hensbackan kulttuurin, Sandarnan kulttuurin ja Lihultin kulttuurin kanssa. Asuinpaikan tutkiminen voisi valaista vainajan kulttuuritaustaa, mutta siinäkin on eräs ongelma. Hampaasta otetussa näytteessä oli matala δ¹³C-arvo, joka on -18. Tämä kertoo ravinnosta saadusta mieluummin mantereisesta kuin merellisestä proteiinista. Selitys tälle poikkeamalle voisi olla mantereella vietetty lapsuus ja siirtyminen merenrannikolle kypsemmällä iällä.

Aiheesta muualla

• Möt de första svenskarna, SVT (valokuvia)
• Malin, Kim: De första svenskarna, Allmogens
• Kulturbilder: De första svenskarna och våra svenska rötter