Älykkyysosamäärä

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta ÄO)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Älykkyysosamäärän katsotaan jakautuvan normaalijakauman mukaisesti. Älykkyystestissä keskitasoisia on eniten ja heikosti tai hyvin suoriutuvia vähemmän.
Yleisen älykkyystekijän (g-factor, general intelligence factor) uskotaan liittyvän henkilön suorituskykyyn kaikenlaisissa älyllisissä tehtävissä.

Älykkyysosamäärä eli lyhennettynä ÄO on psykometriikassa standardoidusta älykkyystestistä saadun tuloksen sijainti tilastollisesti älykkyystestin tulosten keskiarvoon suhteutettuna, ja tätä suhteellista sijaintia kuvaava pistemäärä sekä tietyllä tavalla määritellyn älykkyyden mittari. Älykkyystestien tuloksista muodostetaan normaalijakauma, jonka keskiarvoksi on asetettu luku 100 ja keskihajonnaksi valittu joko 15 tai 16 ja joskus myös 24. Älykkyystestejä on useita erilaisia ja älykkyystestien tulokset eivät ole lainkaan vertailukelpoisia, jos eri älykkyystesteissä käytetyt keskihajonnat ovat toisistaan poikkeavia. Nykyään lähes kaikkien älykkyystestien tulokset esitetään käyttämällä keskihajontaa 15, jotta testien tulokset eivät aiheuttaisi sekaannusta. Yleisimmät älykkyystestit ovat aikuisille suunnattu Wechsler Adult Intelligence Scale (WAIS), lapsille suunnattu Wechsler Intelligence Scale for Children (WISC) ja vuodesta 1916 käytetty Stanford–Binet Intelligence Scales (Stanford-Binet). Nämä älykkyystestit ovat keskenään erilaisia, ja niiden tulokset ovat samansuuntaisia, mutta eivät keskenään vertailukelpoisia.[1]

Älykkyystesteissä pyritään mittaamaan psykometrisessä teoriassa tietyllä tavalla määriteltyä älykkyyttä, mutta älykkyystesti toimii vain tämän tietyllä tavalla määritellyn älykkyyden indikaattorina, koska älykkyyttä on vaikea mitata ja älykkyystestien avulla voidaan saada vain vihiä todellisesta älykkyydestä. Älykkyystestin tulos pyrkii kuvaamaan testatun henkilön kognitiivisia kykyjä tilastollisesti keskiarvoon 100 suhteutettuna: tulos, joka on alle keskiarvon tarkoittaa keskimääräistä alhaisempaa älykkyyttä ja tulos joka on yli keskiarvon kuvaa keskimääräistä korkeampaa älykkyyttä. Osa testeistä erottelee suoriutumista myös eri osa-alueilla, tyypillisesti matemaattis-loogisessa päättelyssä, kolmiulotteisessa ajattelussa, kielellisessä lahjakkuudessa ja muistitoiminnoissa. Väestöstä 50 prosenttia saa älykkyystestissä tuloksen, joka sijoittuu välille 90–110 (keskihajontana 15). Älykkyysosamäärään liittyy testauksessa havaittu säännönmukaisuus, yleisälykkyys (g-tekijä), joka kuvaa kaikenlaisiin älykkyyttä vaativiin tehtäviin liittyvää laajaa ja yleistä kykyä erilaisten erityiskykyjen sijaan.

Älykkyysosamäärä on tiedemaailmassa laajimman hyväksynnän saanut älykkyyden mittari. Useiden ilmiöiden on luonnossa havaittu noudattavan normaalijakauman mallia.[2] Älykkyysosamäärään on kohdistettu voimakastakin kritiikkiä, sillä älykkyysosamäärä viittaa käsitykseen jonka mukaan ihmisen älylliset kyvyt voitaisiin ilmaista yhdellä yksiselitteisellä mitta-asteikolla.

2000-luvun alusta alkaen monissa maissa, joissa älykkyysosamäärä on ollut korkealla tasolla, on taso alkanut laskea[3]. Näitä maita ovat esimerkiksi Iso-Britannia, Ranska, Tanska, Norja, Suomi, Viro ja Alankomaat[3]. Yhdeksi ajatukseksi on esitetty, että näihin maihin muuttaa ihmisiä, joiden älykkyysosamäärä on nykyisiä asukkaita alhaisempi.[4] Kattavan akateemisen tutkimuksen mukaan maahanmuutto ei selitä yleistä älykkyysosamäärän laskua edellä mainituissa maissa, vaan maahanmuutolla todettiin olevan ilmiöön joko vähäinen tilastollinen merkitys tai ei merkitystä lainkaan[3].

Älykkyyden mittaamisen historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alfred Binet (1857–1911) kehitti Ranskan valtion toimeksiannosta ensimmäisen älykkyystestin v. 1903. Se koostui muutamasta kymmenestä tehtävästä, joita oli kokeiltu eri-ikäisillä lapsilla, kehitysvammaisilla ja sotilailla. Testiä käytettiin aluksi erityisopetusta tarvitsevien koululaisten seulomiseen ja kehitysvammaisten luokittamiseen.[5]

Alkujaan älykkyysosamäärän käsite otettiin käyttöön, jotta eri-ikäisten lasten älyllistä suorituskykyä voitaisiin vertailla. Älykkyysosamäärä laskettiin jakamalla lapsen älykkyysikä hänen iällään ja kertomalla näin saatu luku 100:lla. Esimerkiksi jos lapsi oli kymmenvuotiaana yhtä kehittynyt kuin 13-vuotiaat keskimäärin, hänen älykkyysosamääränsä oli 130; jos taas hän oli vasta samalla tasolla kuin kahdeksanvuotiaat keskimäärin, älykkyysosamäärä oli 80. Näin määriteltynä käsitettä ei voitu soveltaa aikuisiin, koska aikuisiällä suoriutuminen käytetyissä älykkyystesteissä ei samalla henkilöllä enää sanottavasti muutu iän mukana.

Nykyinen pisteytys perustuu persentiileihin. Vastaukset pisteytetään ja pistemäärää verrataan normaalijakaumaan, jonka keskiarvo on 100 ja keskihajonta tyypillisesti 24, 16 tai 15. Kyvykkyyttä kuvaava pistemäärä suhteutetaan testattavan ikään, eli suoritusta verrataan oman ikäryhmän yleiseen suoritustasoon. Kokeiden pistemäärät ovat nousseet vuosien saatossa (Flynnin ilmiö), joten testit normalisoidaan uudelleen pistemäärien keskiarvon pitämiseksi sadassa. Suurin osa (noin 68 %) ihmisistä asettuu älykkyysosamäärältään välille 85–115, kun keskihajonta on 15. Tällöin ÄO 50–69 merkitsee lievää, 35–49 keskitasoista, 20–34 vaikeaa ja tätä pienempi syvää kehitysvammaisuutta.[6]

Älykkyysosamäärä ja älykkyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ÄO-kokeen antamien tulosten yhteydestä testattavien todelliseen älykkyyteen on kiistelty. Älykkyystestit pyrkivät mittaamaan kognitiivisen toiminnan osa-alueita (esimerkiksi matemaattis-loogista päättelykykyä, kolmiulotteista ajattelua, kielellistä lahjakkuutta, muistitoimintoja), ja osatulosten pohjalta pyritään määrittämään testattavan älykkyysosamäärä. Yhtenäisen arvon laskennan mielekkyyttä on arvosteltu. Suoriutuminen eri osa-alueilla on kuitenkin useimmiten melko yhdenmukaista.[7] Älykkyydessä katsotaankin olevan erityinen g-tekijä eli yleisälykkyys (g-factor, general intelligence factor), joka vastaisi jollain tavalla perinteisesti ymmärrettyä älykkyyttä.[7]

Älykkyystestin tulos voi kuitenkin joskus olla yhdistelmä hyvin korkeita ja hyvin matalia testin osa-alueiden tuloksia: testi on esimerkiksi antanut autistiksi diagnosoidulle kirjailija Donna Williamsille lievästi kehitysvammaisen ihmisen älykkyysosamäärän.[8] Testi ei kyennyt mittaamaan oikein edes yksittäisiä älykkyyden osa-alueita, sillä Williams sai erittäin huonot pisteet kielellisiä taitoja mittaavissa tehtävissä, vaikka oli ehtinyt suorittaa jo kielitieteen sivuainekokonaisuudet sekä kirjoittaa kansainvälisen menestysteoksen.[8]

Kriitikkojen mukaan ÄO-testit ovat liian kapea-alaisia ja leimaavia, eivätkä ne mittaa esimerkiksi musikaalista tai sosiaalista lahjakkuutta. Suuri älykkyysosamäärä voi leimata lasta ja häntä voidaan painostaa liiallisiin suorituksiin, kun taas tulokset alhaisesta älykkyysosamäärästä voivat saada ihmiset ajattelemaan että hänestä ei ole mihinkään.

Älykkyysosamäärä korreloi jossakin määrin koulumenestyksen kanssa. Älykkyysosamäärä ei suoraan ole yhteydessä esimerkiksi sosiaaliseen lahjakkuuteen, joka on yhteydessä metataitoihin ja persoonallisuuteen. Usein lahjakkuus ymmärretään samaksi kuin älykkyys. Älykkyys on kuitenkin vain yksi lahjakkuuden puolista.[9]

Testeistä on pyritty tekemään mahdollisimman riippumattomia testattavan kulttuuritaustasta, kielitaidosta tai opinnoista. On kuitenkin havaittu, että koulutus parantaa menestymistä ÄO-tutkimuksessa. Keskustelua on käyty siitä, vaikuttaako esimerkiksi Internetin mahdollistama testiharjoittelu menestymiseen mittaustilanteessa. Yksittäisessä testissä tulokseen voivat vaikuttaa haitallisesti olosuhteet, esimerkiksi krapula, unen puute, masennus tai masentuneisuus. Tunnetuimpia testejä ovat David Wechslerin kehittämät testit aikuisille (WAIS) ja lapsille (WISC) sekä Cattellin ja Cattellin ei-verbaalinen älykkyystesti, jota älykkäiden yhdistys Mensa käyttää jäsenikseen pyrkiviä testatessaan.

Älykkyysosamäärän merkitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Älykkyysosamäärän merkitys ja tulkinta on muuttunut aikojen kuluessa. Yhteistä älykkyydestä käytetyille mittauksille on se, että keskimääräinen älykkyysosamäärä on 100 ja että älykkyysosamäärän asteikko ei ole absoluuttinen eli suhdeasteikko vaan järjestysasteikko. Älykkyystesteillä mitataan siis ihmisten älykkyyttä suhteessa toisiinsa, ei ”absoluuttista” älykkyyttä. ÄO-testien kanssa melko voimakkaasti korreloivat yksinkertaiset kognitiiviset tehtävät (elementary cognitive task, ECT), esimerkiksi reaktionopeustestit, perustuvat kuitenkin absoluuttiseen asteikkoon.

Ensimmäinen älykkyysosamäärän määritelmä tulee Alfred Binet’n vuonna 1904 lapsille kehittämästä testistä, joilla hän halusi selvittää oppilaat, joille olisi annettava lisäopetusta. Lapsen älykkyysosamääräksi katsottiin henkinen ikä jaettuna fyysisellä iällä kerrottuna sadalla. Tämän määritelmän vahvuus oli, että se pysyi yleensä muuttumattomana lapsuusiän ajan. Kyseinen määritelmä ei kuitenkaan sovi aikuisten älykkyyden ilmoittamiseen.

Myöhemmin älykkyysosamäärä määriteltiin normaalisti jakautuneeksi, ja älykkyysosamäärän keskiarvoksi valittiin 100. Käytännössä älykkyysosamäärä ei noudata aivan normaalijakaumaa, koska sen määrittelyssä käytetty populaatio on rajallinen eikä riittävän edustava ääripäissä. Niinpä huippupisteitä saavien osuus on korkeampi kuin ÄO-asteikon perusteella ennustaisi.

Nykyinen älykkyysosamäärän tulkinta perustuu persentiileihin, jotka siirretään normaalijakaumalle. Esimerkiksi älykkyys, jonka alle jää 98 prosenttia väestöstä, vastaa normaalijakaumassa pistettä joka on kahden keskihajonnan päässä keskiarvosta.

Älykkyysosamääriä eri keskihajonnoilla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
ÄO-luokitus Keskihajonta 15 Keskihajonta 16 Keskihajonta 24 Jakautuminen väestöön[10][11][12]
Erittäin korkea ÄO 130 ÄO 132 ÄO 148 2 % populaatiosta saavuttaa vähintään tämän ÄO:n

Huippuälykkyys

Älykkyysosamäärän mittauksissa kriteerinä on ÄO, joka on kaksi keskihajontaa väestön keskiarvon yläpuolella

Korkea ÄO 115 ÄO 116 ÄO 124 16 % populaatiosta saavuttaa vähintään tämän ÄO:n
Normaali ÄO 100 ÄO 100 ÄO 100 50 % populaatiosta saavuttaa vähintään tämän ÄO:n

68 %:lla suomalaisista on normaali älykkyysosamäärä

Matala ÄO 85 ÄO 84 ÄO 76 84 % populaatiosta saavuttaa vähintään tämän ÄO:n
Erittäin matala ÄO 70 ÄO 68 ÄO 52 98 % populaatiosta saavuttaa vähintään tämän ÄO:n

Älyllinen kehitysvammaisuus

Älykkyysosamäärän mittauksissa kriteerinä on ÄO, joka on kaksi keskihajontaa väestön keskiarvon alapuolella (WHO:n luokitus)

Älykkyysosamäärän reliabiliteetti ja validiteetti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotta älykkyysosamäärä voisi olla käyttökelpoinen mittari, täytyy älykkyysosamäärätestillä olla riittävä reliabiliteetti ja validiteetti.

ÄO-testin reliabiliteetilla viitataan testin tulosten toistettavuuteen. Reliabiliteettia voidaan mitata teettämällä samoilla henkilöilla useita älykkyystestejä ja vertaamalla samojen henkilöiden tekemien testien tuloksia. Eri testikertojen tulosten välistä korrelaatiota kutsutaan reliabiliteettikertoimeksi. Mitä suurempi tämä kerroin on, sitä suurempi reliabiliteetti testillä on.[13]

ÄO-testin validiteetista puhuttaessa viitataan siihen, miten hyvin testi mittaa haluttua ominaisuutta eli kognitiivisia kykyjä. Validiteettia mitataan vertaamalla ÄO-testin tuloksia ja kognitiivisia kykyjä vaativia suorituksia kuten koulumenestystä.[13]

ÄO-testit ennustavat hyvin opintomenestystä. Englantilaisessa tutkimuksessa havaittiin, että 11-vuotiaana tehdyn ÄO-testin tulokset selittivät suuren osan tulosten vaihtelusta osaamista useissa kouluaineissa mittaavassa GCSE-tutkinnossa, joka suoritetaan 16-vuotiaana. Selittävä osuus vaihteli aineittain siten, että esimerkiksi matematiikassa se oli lähes 60 prosenttia, kieliaineissa noin 40–50 prosenttia ja taideaineissa alle 20 prosenttia.[14]

Schmidtin ja Hunterin meta-analyysin mukaan ÄO on paras yksittäinen työssä menestymistä ennustava tekijä, kun työnhakijoilla ei ole ennestään kokemusta vastaavasta työstä.[15] ÄO korreloi positiivisesti työsuorituksen laadun kanssa kaikissa ammattiryhmissä, joita on tutkittu. Korrelaatio vaihtelee 0,2:n ja 0,6:n välillä.[16] ÄO kuitenkin ennustaa menestystä paremmin tehtävissä, joissa älyllinen panos on keskeinen, kuin tehtävissä, joissa motoriset kyvyt on tärkeitä.[17][15] Matala ÄO estää tavallisesti tyydyttävän työsuorituksen tutkimus- ja johtotehtävissä, kun taas vähän muodollisia tietoja ja taitoja vaativissa tehtävissä fyysinen kunto ja kehonhallinta ovat yleensä ÄO:ta tärkeämpiä työsuorituksen laadun vaihtelun selittäjiä.[15]

Älykkyysosamäärän ja elämässä menestymisen välillä on havaittu yhteys. Tutkimus Skotlannissa näytti, että 15 pistettä alhaisempi ÄO merkitsisi 20 % pienempää mahdollisuutta ylittää 76 vuoden ikä ja 30 pistettä alempi tulos tarkoittaisi 37 % pienempää mahdollisuutta. Tutkimuksessa ei kuitenkaan selvitetty muiden ’kolmansien tekijöiden’ (kuten yleinen terveys) vaikutusta ÄO:n ja kuolemisen välillä, joten älykkyyttä ei voida pitää kuolleisuuden kausaalisena syynä.[18] Charles Murrayn tutkimuksissa ÄO:n ja tulotason väliltä löytyi korrelaatiota.[19]

Frey ja Detterman (2003) ovat löytäneet yleisälykkyyden (g) ja yhdysvaltalaisten SAT-kokeiden tulosten väliltä 82 prosentin korrelaation.[20]

Älykkyysosamäärän periytyvyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

American Psychological Associationin mukaan älykkyyden heritabiliteetti eli perimän vaikutus olisi 0,75 aikuisille ja myöhäisnuorille, 0,45 lapsille.[21] G-tekijän heritabiliteetti olisi 0,9 aikuisille, 0,4 keskilapsuudessa ja 0,2 pikkulapsille.[22][23] Eräs mahdollinen selitys on, että ihmisten toiminta vahvistaa heidän geeniensä vaikutusta.[21][24]

Älykkyysosamäärän heritabiliteetilla tarkoitetaan sitä osuutta, joka populaation sisäisestä ÄO-tulosten vaihtelusta on selitettävissä perinnöllisillä tekijöillä; muu osa vaihtelusta selittyy ympäristötekijöillä. Heritabiliteettia voidaan tutkia muun muassa adoptio- ja kaksostutkimusten avulla. Tutkimuksissa on havaittu, että perinnölliset tekijät selittävät 40–80 prosenttia ÄO:n vaihtelustalähde?. Varhaisessa lapsuudessa heritabiliteetti selittää vähemmän kuin puolet ÄO:n vaihtelusta populaatiossa, mutta aikuisten ÄO:n vaihtelusta se selittää valtaosanlähde?.

Heritabiliteettia koskevat tulokset on saatu länsimaissa ja Japanissa tehdyistä tutkimuksista. Vähemmän kehittyneissä maissa, joissa aliravitsemus ja sairaudet ovat suuria ongelmia, ympäristötekijät saattavat selittää suuremman osan ÄO:n vaihtelusta populaatiossa kuin kehittyneissä maissa.

Sukupuoli ja älykkyysosamäärä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukupuolten ÄO-eroista on tehty monia tutkimuksia ja niiden tuloksista on asiantuntijoiden keskuudessa kiistelty. Joidenkin tutkimusten mukaan miesten ja naisten välillä on keskimäärin noin 4 pisteen keskiarvoinen ÄO-ero miesten hyväksi,[25] mutta useimmissa tutkimuksissa eroa ei ole havaittu.[26][27] Tanskalainen Helmuth Nyborg päätteli, että kunnollisia metodeja käyttämällä miesten etu g-faktorilla tulee esiin. Se kasvaa eksponentiaalisesti ylemmillä tasoilla, liittyy aivojen suurempaan kokoon ja selittää ainakin osittain miesten dominoivan aseman yhteiskunnassa.[26]

Deary et al. tutkimuksessa vuonna 2003 on tutkittu miesten yliedustusta korkean pistemäärän älykkyysosamäärässä ja miesten pisteiden keskihajonta on todettu suuremmaksi kuin naisten, mikä tarkoittaa että miehiä on enemmän kuin naisia sekä erityisen matalissa että erityisen korkeissa pisteluvuissa, kun taas naisten pisteluvut ovat lähempänä keskiarvoa.[28] Paul Irvingin mukaan miehiä on kaksinkertaisesti henkilöissä, joiden älykkyysosamäärä on yli 120 ja henkilöissä joiden älykkyysosamäärä on yli 170 on 30-kertainen määrä miehiä.[29]

Kielelliset kyvyt ja avaruudellinen hahmotus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkimusten mukaan naisilla on korkeampi kielellinen älykkyys,[30] miehillä taas parempi avaruudellinen hahmotuskyky.[31] Tytöt pärjäävät keskimäärin kielellisissä tehtävissä poikia paremmin, kun taas pojat suoriutuvat paremmin avaruudellista hahmotuskykyä vaativista tehtävistä. Tämän on yleensä väitetty pätevän kulttuurista riippumatta, jolloin se olisi biologisen sukupuolen ominaisuus. Kuitenkin on osoitettu, ettei miesten parempi avaruudellinen hahmotuskyky olisi biologinen välttämättömyys, sillä tätä eroa avaruudellisessa hahmotuskyvyssä ei yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa löydetty koillisintialaisten matriarkaalisessa yhteisössä eläneiden miesten ja naisten väliltä. Tästä tutkijat esittivät, että koulutuksen kohentaminen vähentäisi sukupuolten välistä erilaista suoriutumista avaruudellisessa hahmottamisessa.[32] Tutkijat ovat havainneet, että kielellisistä toiminnoista vastaavat aivojen kielialueet ovat naisilla selvästi suuremmat kuin miehillä.[33] Toisaalta useassa meta-analyysissä on osoitettu eroja miesten ja naisten avaruudellisessa hahmottamisessa.[34][35]

Matemaattiset taidot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiemmin luultiin, että pojat olisivat matemaattisesti lahjakkaampia kuin tytöt, mutta joissain tutkimuksissa näin ei ollut. Matematiikan professori Jonathan Kane Wisconsin-Whitewaterin yliopistosta tutkija Janet Mertzin kanssa havaitsivat tutkimuksissa, että useiden mittausten nojalla tytöt pärjäävät matematiikassa siinä missä pojatkin. Monissa maissa keski- ja ylätasolla matemaattista sukupuolieroa ei ilmene ollenkaan. Kane ja Mertz uskovatkin, että erot kumpuavat sosiokulttuurisista tekijöistä. Joitain eroja matemaattisissa kyvyissä kuitenkin on sukupuolten välillä, mutta tämä erilaisuus taidoissa vaihtelee maiden välillä, joten sen ei voi olettaa johtuvan pelkästään geneettisistä eroista sukupuolten välillä. Tutkijat ovat myös havainneet, matemaattiset taidot ovat paremmat sekä tytöillä että pojilla maissa, jossa sukupuolten välinen tasa-arvo on paremmalla tolalla kuin niissä, joissa se ei ole.[36]

Kaikki nämä erot ovat kiistanalaisia, koska vain osa tutkimuksista tukee niitä. Siitäkään en olla varmoja, johtuuko mahdollinen ero geeneistä, kulttuurista vai molemmista.

Älykkyystutkimusten arkaluonteisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmuth Nyborgin vuonna 2005 julkaisema artikkeli sukupuolten eroista[26] johti siihen, että hänet pidätettiin työstään tutkimusta kohtaan esitetyn kritiikin jälkeen. Aarhusin yliopiston tutkintakomitean mukaan hän oli syyllinen "törkeään huolimattomuuteen". Yliopiston rehtori antoi hänelle ankaran huomautuksen, minkä jälkeen yliopisto palautti hänet sen jälkeen virkaansa.[37] Myöhemmin ankara varoitus muutettiin "huomautukseksi".[38]

Science-lehden vuoden 2006 uutisartikkelin mukaan "kollegat ympäri maailmaa asettuivat puolustamaan häntä, syyttäen yliopistoa poliittisista motiiveista ja väittäen, että hänen tutkimuksissaan havaitut virheet olivat vähäisiä."[39]

Rotu ja älykkyysosamäärä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Rotu ja älykkyys

Kirjallaan The Bell Curve (1994) R. J. Herrnstein ja Charles Murray saivat aikaan vilkkaan keskustelun rodun ja älykkyyden yhteydestä. Teoksessaan he esittivät muun muassa, että eri ihmisrotujen älykkyydessä on eroja. Heidän mukaansa kaakkoisaasialaiset saivat kokeissa korkeimmat pistemäärät. Kirjan tilastojen mukaan afrikkalaislähtöisten amerikkalaisten ÄO on keskimäärin yhden keskihajonnan (15 pistettä) matalampi kuin eurooppalaislähtöisten. Kirjan julkistuksen aikaan Yhdysvaltain medioissa keskusteltiin runsain mitoin tutkimuksen väittämästä mustien ja valkoisten älykkyyserosta, muttei juuri lainkaan aasialaisten ja valkoisten älykkyyserosta. Sama ilmiö toistui Suomessakin Tatu Vanhasen tutkimuksen kohdalla vuosikymmen myöhemmin.

American Psychological Association (APA) asetti selvitystyöryhmän, jonka tehtävä oli arvioida kysymystä aiheesta tehdyn tutkimuksen valossa. Raportissa päädyttiin johtopäätökseen, että rotujen väliset keskimääräiset älykkyysosamääräerot ovat olemassa, mutta erojen syyt ovat tuntemattomat.[40] Myös Herrnsteinin ja Murrayn käyttämiä tilastoanalyyseja ja lähtöoletuksia on syytetty virheellisiksi. Kirjan kirjoittajat saivat uhkauksia, ja heitä on pitänyt rasisteina muun muassa musta demokraattipoliitikko Jesse Jackson.

Kouluosaaminen ja älykkyysosamäärä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Professori Pertti Tötön mukaan Lynnin ja Vanhasen määrittämät valtioiden keskimääräiset älykkyysosamääräarviot ennustavat erittäin hyvin valtioiden menestystä kouluosaamista mittaavassa PISA-testissä (korrelaatio 78–92 %). Tötön mukaan tämä viittaa siihen, että nämä valtioittaiset älykkyysosamääräarviot olisivat melko oikeita.[41] Myös yksilötasolla on osoitettu koulutuksen parantavan tuloksia älykkyystesteissä.[42]

Älykkyyteen vaikuttaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulutusinterventioilla on osoitettu lyhytaikainen vaikutus älykkyysosamäärään, mutta pitkän aikavälin tutkimus usein puuttuu. Yhdysvalloissa hyvin suuretkaan interventio-ohjelmat, kuten Head Start Program eivät ole tuottaneet kestäviä vaikutuksia älykkyysosamäärään. Silloinkin, kun oppilaat ovat parantaneet pisteitään standardoiduissa testeissä, heidän kognitiiviset kykynsä, kuten muisti, keskittyminen ja nopeus, eivät välttämättä ole parantuneet.[43]

Työmuisti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työmuistin harjoittaminen voi nostaa ÄO:ta. Michiganin ja Bernin yliopistojen tutkimus puolsi mahdollisuutta parantaa joustavaa älykkyyttä työmuistia harjoittamalla.[44] Vaikutuksen kestoa ja yksityiskohtia ei tiedetä, esimerkiksi vaikuttaako se muuhun kuin matriisitesteihin, tai vaikuttaako se koulutus- ja työurasaavutuksiin.[45]

Muisti ja älykkyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työmuisti on voimakkaasti yhteydessä älykkyyteen. Kun se on muuttujana, erään tutkimuksen mukaan mentaalinen nopeus ja huomion kontrolli eivät olleet yhteydessä älykkyyteen, vaan nimenomaan yksinkertainen lyhytkestoinen muisti.[46] Kyseessä saattaa olla kyky samanaikaisesti prosessoida ja tallentaa asioita. Sen heikkous voi haitata monimutkaista ajattelua. Muisti on yhteydessä luetun ymmärtämiseen jopa matemaattisesti samankykyisten ihmisten kesken. Joissain tutkimuksissa työmuisti on vahvemmin yhteydessä älykkyyteen kuin lyhytkestoinen muisti.[47]

Oregonin yliopiston tutkimuksessa (joustava) älykkyys korreloi voimakkaasti (r=0,66) sen kanssa, montako objektia henkilön lyhytkestoiseen muistiin mahtui, muttei sen kanssa (r=-0,05), miten tarkasti hän muisti niiden (kuva)objektien yksityiskohdat.[48][49]

Valokuvamuisti ei näyttäisi olevan yhteydessä korkeaan älykkyyteen.[50][51] Tosin päinvastainen tulos saatiin tutkimuksessa, jossa käytiin läpi 150 suurhenkilöä. Näistä 58:n muistia kuvattiin ja 24:llä se oli valokuvamuisti, 27 muulla eritäin hyvä ja 7:llä tavanomainen tai huono. Tutkijat katsoivat tämän tukevan aiempia tuloksia muistin ja älykkyyden yhteydestä.[52]

Sekä älykkyys että työmuisti tai lyhytkestoinen muisti ennustavat hyvin opintomenestystä. Niiden merkitys romahtaa, jos muuttujaksi otetaan myös aiempi osaaminen. Tätä näytti selittävän se, että älykkyys vaikuttaa varhaiseen oppimiseen.[53]

Uskonnollisuus ja älykkyysosamäärä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useiden tutkimusten mukaan älykkyysosamäärän kasvaessa uskonnollisten ihmisten määrä vähenee. Syyksi on esitetty esimerkiksi älykkäämpien menestystä elämässä, jolloin heille syntyy helpommin kuva siitä, että he voivat kontrolloida kaikkea elämässään.[54][55]

Korkean älykkyysosamäärän yhdistykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkean älykkyysosamäärän seura[56] on nimensä mukaisesti seura tai organisaatio, johon liittyäkseen tarvitaan korkea älykkyysosamäärä standardoidusta testistä. Tunnetuin on Mensa, jonka jäseneksi pääsemiseen vaaditaan korkeampi tulos kuin 98 prosentilla väestöstä. Toisin sanoen tuloksen tulee olla yli kaksi keskihajontaa keskimääräisen tuloksen eli 100:n yläpuolella. Suomen Mensa siirtyi elokuussa 2007 käyttämään keskihajontaa 15; aiemmin se oli 24. Siten Mensan jäsenyyteen vaaditaan Suomessa nykyisin vähintään tulos 131.[57][11] On myös olemassa vielä korkeamman älykkyysosamäärän seuroja, esimerkiksi Triple Nine Society, johon pääsee vain, jos älykkyysosamäärä on korkeampi kuin 99,9 prosentilla väestöstä, eli yksi tuhannesosa väestöstä on sinne tarpeeksi älykäs.[58]

Henkilöitä, joilla on korkea älykkyysosamäärä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkeimmat mitatut aikuisten älykkysosamäärät ovat lähellä 200 pistettä. Lasten testeissä on saatu korkeampia lukemia, mutta ne eivät ole vertailukelpoisia aikuisten testeistä saatujen lukujen kanssa. Korkeasta ÄO:staan tunnettuja henkilöitä ovat esimerkiksi Abdesselam Jelloul (ÄO 198) sekä yhdysvaltalaiset William James Sidis (197), Rick Rosner (192) ja Marilyn vos Savant (185, lapsena 228).[59][60][61]

Älykkyysosamäärän kritiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Älykkyysosamäärään on kohdistettu voimakastakin kritiikkiä, sillä älykkyysosamäärä viittaa käsitykseen jonka mukaan ihmisen älylliset kyvyt voitaisiin ilmaista yhdellä yksiselitteisellä mitta-asteikolla. Psykologi Howard Gardner on tarjonnut moniälykkyysteorian, jossa on ajatuksena että älykkyyttä on useampaa lajia. Moniälykkyysteorian mukaan ihmisen kykyä toimia älykkäästi erilaisissa tilanteissa ei voi selittää yhden yleisen älykkyyden avulla, vaan käytössä on useita eri tehtäviin erikoistuneita ja pitkälti toisistaan riippumattomia älykkyyksiä. Kuitenkin esimerkiksi Yhdysvaltojen asevoimat luottaa älykkyysosamäärään. Yhdysvaltojen puolustusvoimat eivät värvää sotilaiksi henkilöitä joilla älykkyysosamäärä on alle 85. Rajaa on kokeiltu alentaa kaksi kertaa 80:een, mutta molempien kokemusten mukaan alle 85:n henkilöt eivät ole riittävän hyviä sotilaita palkkaukseen nähden (Yhdysvalloissa on ammattiarmeija).[62]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2854585/
  2. ↑ https://link.springer.com/10.1007%2F978-1-4419-1698-3_1745
  3. ↑ a b c Dutton, Edward & van der Linden, Dimitri & Lynn, Richard: The negative Flynn effect: A systematic literature review Intelligence. 2016. Viitattu 16.3.2021.
  4. ↑ Opinion | Many developed countries are getting dumber, and the U.S. is likely next NBC News. Viitattu 30.11.2020. (englanniksi)
  5. ↑ http://www.saunalahti.fi/kup/syndroma/iq.htmÄlykkyysosamäärä ja kehitysvamma (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ http://www.saunalahti.fi/kup/syndroma/iq.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. ↑ a b http://www.helsinki.fi/kognitiotiede/kurssit/cog121/moniste1/cog121_moniste1_s2007.pdf Sivu 34/159
  8. ↑ a b Donna Williams, Diagnosis.
  9. ↑ http://openetti.aokk.hamk.fi/seppoh/TIETOISKUT/LAHJAKKUUS/index.htm (Arkistoitu – Internet Archive) Lahjakkuus ja osaaminen
  10. ↑ Uusikylä, Kari: Lahjakkaiden kasvatus. WSOY, 2000.
  11. ↑ a b Männikkö Kaisa ja Malin Antero: Älykkyys valoa ja varjoja. WSOY, 1998.
  12. ↑ http://verneri.net/yleis/tietopankki/kehitysvammaisuus/mita-kehitysvammaisuus-on/mistae-kehitysvammaisuus-johtuu.html[vanhentunut linkki]
  13. ↑ a b Lynn, Richard – Vanhanen, Tatu: IQ and Global Inequality. .Washington Summit Publishers: Augusta, GA, Yhdysvallat 2006. S. 61–63.
  14. ↑ Deary, I. J., Strand, S., Smith, P. and Fernandes, C. (2007). Intelligence and educational achievement. Intelligence, 35, 13–21.
  15. ↑ a b c Schmidt, F. L. and Hunter, J. E. (1998). The validity and utility of selection methods in psychology: practical and theoretical implications of 85 years of research findings. Psychological Bulletin, 124, 262–274.
  16. ↑ Hunter, J. E. and Hunter, R. F. (1984). Validity and utility of alternative predictors of job performance. Psychological Bulletin, 96, 72–98.
  17. ↑ Warner MH, Ernst J, Townes BD, Peel J, Preston M: Relationships between IQ and neuropsychological measures in neuropsychiatric populations: within-laboratory and cross-cultural replications using WAIS and WAIS-R. J Clin Exp Neuropsychol, 1987, 9. vsk, nro 5, s. 545–562. PubMed:3667899 doi:10.1080/01688638708410768 ISSN 0168-8634
  18. ↑ http://news.bbc.co.uk/hi/english/health/newsid_1260000/1260794.stm
  19. ↑ http://www.eugenics.net/papers/murray.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  20. ↑ https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15147489
  21. ↑ a b Neisser, Ulrich; Boodoo, Gwyneth et. al.: Intelligence: Knowns and unknowns. American Psychologist, 1996, 51. vsk, nro 2, s. 77–101. doi:10.1037/0003-066x.51.2.77 ISSN 0003-066X S2CID:20957095 Artikkelin verkkoversio.
  22. ↑ Bouchard, Thomas J.: The Wilson Effect: The Increase in Heritability of IQ With Age. Twin Research and Human Genetics, 7 August 2013, 16. vsk, nro 5, s. 923–930. PubMed:23919982 doi:10.1017/thg.2013.54 S2CID:13747480
  23. ↑ Panizzon, Matthew S.; Vuoksimaa, Eero; Spoon, Kelly M.; Jacobson, Kristen C.; Lyons, Michael J.; Franz, Carol E.; Xian, Hong; Vasilopoulos, Terrie; Kremen, William S.: Genetic and environmental influences on general cognitive ability: Is g a valid latent construct? Intelligence, March 2014, 43. vsk, s. 65–76. PubMed:24791031 PubMed Central:4002017 doi:10.1016/j.intell.2014.01.008
  24. ↑ Huguet, Guillaume; Schramm, Catherine; Douard, Elise; Jiang, Lai; Labbe, Aurélie; Tihy, Frédérique; Mathonnet, Géraldine; Nizard, Sonia; Lemyre, Emmanuelle: Measuring and Estimating the Effect Sizes of Copy Number Variants on General Intelligence in Community-Based Samples. JAMA Psychiatry, May 2018, 75. vsk, nro 5, s. 447–457. PubMed:29562078 PubMed Central:5875373 doi:10.1001/jamapsychiatry.2018.0039
  25. ↑ Mikkel Skovbo: Tutkija: Miehillä on isommat aivot ja korkeampi ÄO kuin naisilla Tieteen kuvalehti. 12.5.2017. Viitattu 19.11.2024.
  26. ↑ a b c Helmuth Nyborg:  Sex-related differences in general intelligence g, brain size, and social status . Personality and Individual Differences, 2005, 39. vsk, nro 3, s. 497-509. doi:https://doi.org/10.1016/j.paid.2004.12.011 Artikkelin verkkoversio.
  27. ↑ Helmuth Nyborg: (Arkistoitu – Internet Archive) "Experts have long disagreed about the existence of a sex difference in overall intelligence. Some (e.g. Lynn, 1994, Lynn, 1997 and Lynn, 1999; Lynn, Irwing, & Cammock, 2002) find that males outscore females by about 3.8 IQ points, but most find no sex difference (e.g. Brody, 1992; Halpern & LaMay, 2000; Jensen, 1998)."
  28. ↑ Deary et. al 2003
  29. ↑ https://www.independent.co.uk/news/education/higher/dr-paul-irwing-there-are-twice-as-many-men-as-women-with-an-iq-of-120-plus-426321.html
  30. ↑ Earl B. Hunt: Human Intelligence, s. 389. Cambridge University Press, 2010. ISBN 978-1139495110 Teoksen verkkoversio.
  31. ↑ W.S. Terry: Learning and Memory: Basic Principles, Processes, and Procedures, Fourth Edition, s. 356. Psychology Press, 2015. ISBN 978-1317350873 Teoksen verkkoversio.
  32. ↑ Koulu voi selittää sukupuolierot avaruudellisessa hahmottamisessa Tiede.fi (Tiede-lehden nettisivut) 30.8.2011. Viitattu 12.10.2011.[vanhentunut linkki]
  33. ↑ Arch Neurol. 1997 Feb;54(2):171-6. Language-associated cortical regions are proportionally larger in the female brain. Harasty J1, Double KL, Halliday GM, Kril JJ, McRitchie DA. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/9041858
  34. ↑ Neisser, Ulric; Boodoo, Gwyneth; Bouchard, Thomas J., Jr.; Boykin, A. Wade; Brody, Nathan; Ceci, Stephen J.; Halpern, Diane F.; Loehlin, John C. et al. (1996). "Intelligence: Knowns and unknowns". American Psychologist 51 (2): 77–101. doi:10.1037/0003-066X.51.2.77.
  35. ↑ Chrisler, Joan C; Donald R. McCreary. Handbook of Gender Research in Psychology. Springer, 2010. ISBN 1-4419-1464-1, 9781441914644
  36. ↑ Matikkapäässä tuskin sukupuolieroa Tiede.fi (Tiede-lehden nettisivut) 12.12.2011. Viitattu 13.12.2011.
  37. ↑ Rector’s decision regarding the Helmuth Nyborg case 19.3.2011. Aarhus University. Arkistoitu 19.7.2012. Viitattu 19.11.2024.
  38. ↑ FINAL SETTLEMENT OF NYBORG CASE 9.7.2007. Aarhus University. Arkistoitu 20.3.2012. Viitattu 19.11.2024.
  39. ↑ Helmuth Nyborg: Cleverness Controversy. Science. On Campus, 1.12.2006, 314. vsk, nro 5804, s. 1365. doi:doi:10.1126/science.314.5804.1365b
  40. ↑ "Intelligence: Knowns and Unknowns" Full text of American Psychological Association report in response to The Bell Curve
  41. ↑ Kuvaako älykkyysosamäärä mitään? (Arkistoitu – Internet Archive), Pertti Töttö, Tieteessä tapahtuu 1/2005
  42. ↑ Stuart J. Ritchie, Timothy C. Bates, and Ian J. Deary: Is Education Associated With Improvements in General Cognitive Ability,or in Specific Skills? (pdf) (s. 573–582 Julkaisupaikka =) Developmental Psychology. 2015, Vol. 51, No. 5. Viitattu 11.1.2016. (englanniksi)
  43. ↑ Allie Bidwell: Study: High Standardized Test Scores Don't Translate to Better Cognition U.S. News & World Report. 13.12.2013. Arkistoitu 14.12.2013. Viitattu 17.12.2022.
  44. ↑ Jaeggi, S. M.; Buschkuehl, M.; Jonides, J.; Perrig, W. J.: From the Cover: Improving fluid intelligence with training on working memory. Proceedings of the National Academy of Sciences, 2008, 105. vsk, nro 19, s. 6829–33. PubMed:18443283 PubMed Central:2383929 doi:10.1073/pnas.0801268105 Bibcode:2008PNAS..105.6829J
  45. ↑ Sternberg, R. J.: Increasing fluid intelligence is possible after all. Proceedings of the National Academy of Sciences, 2008, 105. vsk, nro 19, s. 6791–2. PubMed:18474863 PubMed Central:2383939 doi:10.1073/pnas.0803396105 Bibcode:2008PNAS..105.6791S
  46. ↑ Roberto Coloma, Francisco J.Abada, Ángeles Quiroga, Pei Chun Shih, Carmen Flores-Mendoza: Working memory and intelligence are highly related constructs, but why? Intelligence, marras-joulukuu 2008, 36. vsk, nro 6, s. 584-606. Artikkelin verkkoversio.
  47. ↑ Intelligence And Memory encyclopedia.com. Viitattu 17.12.2022.
  48. ↑ Quantity, not quality: The relationship between fluid intelligence and working memory capacity. Psychonomic Bulletin & Review, lokakuu 2010, 17. vsk, nro 5, s. 673-9. doi:10.3758/17.5.673 Artikkelin verkkoversio.
  49. ↑ Clarity in short-term memory shows no link with IQ Oregonin yliopisto.
  50. ↑ Kent Gummerman, Cynthia R. Gray & J. M. Wilson: An attempt to assess eidetic imagery objectively. Psychonomic Science volume 28, 1972, s. 115–118. Artikkelin verkkoversio.
  51. ↑ William Lee Adams: The Truth About Photographic Memory Psychology Today. 1.3.2006.
  52. ↑ Norma E. Cutts & Nicholas Moseley: Notes on Photographic Memory. The Journal of Psychology, 1969, 71. vsk, nro 1, s. 3-15. doi:10.1080/00223980.1969.10543063 Artikkelin verkkoversio.
  53. ↑ Wolfgang Schneider ja Frank Nikla: Intelligence and Verbal Short-Term Memory/Working Memory: Their Interrelationships from Childhood to Young Adulthood and Their Impact on Academic Achievement. J Intell., kesäkuu 2017, 5. vsk, nro 2. PubMed:31162417 doi:10.3390/jintelligence5020026 Artikkelin verkkoversio.
  54. ↑ Proved: Atheists More Intelligent Than Religious People Medical Daily. 19.8.2013. Viitattu 29.12.2016.
  55. ↑ M. Zuckerman, J. Silberman, J. A. Hall: The Relation Between Intelligence and Religiosity: A Meta-Analysis and Some Proposed Explanations. Personality and Social Psychology Review, 6.8.2013, nro 4, s. 325–354. doi:10.1177/1088868313497266 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  56. ↑ Kaikki Korkean älykkyysosamäärän seura, World Intelligence Network
  57. ↑ http://www.mensa.fi/sivu.php/alytestit
  58. ↑ http://www.triplenine.org/main/admission.asp (Arkistoitu – Internet Archive)
  59. ↑ Smartest Person in the World Superbrains.org. 2012. Viitattu 29.12.2016.
  60. ↑ Dina Spector: The World's Second-Smartest Man Tells Us What Makes Him Feel Stupid Business Insider. 7.11.2014. Arkistoitu 30.12.2016. Viitattu 29.12.2016.
  61. ↑ Highest IQ Score CNN. 21.2.2013. Arkistoitu 30.12.2016. Viitattu 29.12.2016.
  62. ↑ Gottfredson, L. S. (2006). Social consequences of group differences in cognitive ability (Consequencias sociais das diferencas de grupo em habilidade cognitiva). In C. E. Flores-Mendoza & R. Colom (Eds.), Introducau a psicologia das diferencas individuais (pp. 433–456). Porto Allegre, Brazil: ArtMed Publishers.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ahmavaara, Yrjö: Hyvinvointivaltion tabut: Nykykulttuurimme kritiikki. (2. lisätty painos) Helsinki: Yliopistopaino, 1998. ISBN 951-570-420-0
  • Stephen Jay Gould: The Mismeasure of Man. Penguin, 1981.
  • R. J. Herrnstein ja Charles Murray: The Bell Curve. Määritä julkaisija!
  • Richard Lynn ja Tatu Vanhanen: IQ and the Wealth of Nations. Määritä julkaisija!

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Älykkyysosamäärä&oldid=22859775”