Mainiemi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mainiemi (ruots. Majniemi) on rekisterikylä Kemiönsaaren kunnassa. Kylä sijaitsee kunnan koillisosassa Halikonlahden rannalla.

Mainiemi sijaitsee Halikonlahden Matildansalmen edustalla. Kylään kuuluu myös pieni alue Ornaistenlahden pohjukassa. Naapurikylät ovat Berga ja Kiila. Mainiemi on muodostunut kahden vanhan suurtilan maille, eikä kylässä edelleenkään ole paljoa asutusta. Kylän rannat on otettu laajalti kesäasutuskäyttöön. Kylän pohjoisosassa on yleisurheilukenttä.[1]

Mainiemen vanhat tilat ovat olleet Wästergård ja Mainiemen säteri. Säteriä ovat asuttaneet useat korkea-arvoiset virkamiehet. Paikallisissa kertomuksissa säteri olisi sama kuin Välskärin kertomusten Mainiemen linna. Säteri jaettiin kahtia 1800-luvun alussa Nedergårdin ja Uppgårdin tiloiksi ja vuonna 1964 Wästergård ja Nedergård sekä kaksi pienempää tilaa yhdistyivät uudeksi Mainiemen tilaksi.[1]

  1. a b Turunmaa yhteinen kulttuuriympäristömme Lounaistiedon karttapalvelu. Viitattu 15.12.2020.