Brokärr

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Brokärr on kylä Kemiönsaaren kunnassa. Kylä sijaitsee kunnan sisäosassa Kemiön lounaislaidalla.

Brokärr sijaitsee aivan entisen kunnanrajan tuntumassa. Naapurikylästä Mattkärristä haarautuu maantie Brokärriin. Brokärrin kyläalue on pääasiassa kalliosaarekkeiden halkomaa peltoa ja kylän pohjoisosassa on laajemaa kallioista metsämaata, jossa sijaitsee myös pieni järvi Brokärr träsk.[1][2]

Varhaisin maininta Brokärristä on vuodelta 1504. Kylä lienee saanut nimensä vanhasta kapulatiestä.[3] Vuoden 1566 maakirjan mukaan kylässä oli kaksi taloa, jotka yhdistyivät 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa. Kylän ainoaksi jäänyt talo jaettiin kahtia vuonna 1801. Kylään syntyi runsaasti uusia pientiloja 1920- ja 1930-luvuilla ja ennen sotia kylässä on ollut myös kauppa. Sotien jälkeen kylään lohkottiin muutama talo siirtoväelle. Fröjdbölen kansakoulu sijaitsi aivan Brokärrin vieressä.[1] Kylä on sittemmin hiljentynyt eikä uudempaa asutusta ei ole syntynyt.

  1. a b Turunmaa yhteinen kulttuuriympäristömme Lounaistiedon karttapalvelu. Viitattu 29.3.2021.
  2. Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 29.3.2021.
  3. Brokärr, Kimito Finlandssvenska Bebyggelsenamn: SLS. Viitattu 29.3.2021. (ruotsiksi)