Kohtaus (kansanperinne)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomalaisessa kansanperinteessä kohtaus tarkoittaa äkillisesti iskevää sairaalloista tilaa, jonka aiheuttaa ihmisen kohtaaminen haltijan tai vainajan sielun kanssa. Kohtaamisessa näkymätön henkiolento tulee ihmiseen kiinni tai asettuu tämän sieluun. Kohtaus on edelleen sanana käytössä, tarkoittaen monenlaisia sairauskohtauksia. Kohtauksille annetut selitykset ja hoitomuodot sitä vastoin ovat täysin muuttuneet.

Kohtaus (henkiolennon kanssa) täytyi pystyä erottamaan muista vaivoista, jotta siihen olisi osattu kohdistaa sopivaa hoitoa. Kohtauksen tunnistamiseen käytettiin mittausta. Ihmisestä otettiin joitakin mittoja, esimerkiksi etäisyys oikeasta isovarpaasta vasemman käden sormeen, ja vasemmasta isovarpaasta oikean käden sormeen. Mikäli näitä tuloksia vertailtaessa ilmeni merkittäviä eroja, oli vaivana kohtaus. Ilmeisesti uskottiin, että tullessaan ihmiseen henkiolento oli tuonut jotakin, joka saatettiin löytää mittaamalla. Mikäli mittaus vahvisti kyseessä olevan kohtauksen, oli erään perinteen mukainen hoito potilaan pelästyttäminen.

Tämä mytologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.