Hollo ja Martta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hollolan keskiaikainen kivikirkko

Hollo ja Martta ovat kansantarinoiden mukaan kaksi jättiläistä, jotka rakensivat Hollolan keskiaikaisen harmaakivikirkon. Hollon ja Martan mukaan on nimetty Renkomäellä moottoritien varrella sijaitseva kahdesta kivipaadesta koostuva veistos.

Hollo ja Martta -festivaali

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hollo ja Martta ovat myös antaneet nimensä kansainväliselle kansantanssi- ja musiikkifestivaalille, joka pidetään vuosittain loka-marraskuussa. Festivaalin järjestää Hollolan Nuorisoseura, joka on Suomen tunnetuimpia kansantanssiseuroja. Festivaali kuuluu kansainvälisten CIOFF-festivaalien joukkoon.

Vuonna 2010 tapahtuma järjestettiin 31.10.-7.11.2010. Konsertteja oli kaikkiaan 54. Festivaalille saapui esiintyjiä Puolaa Lublinista FOLK SONG and DANCE COMPANY "Lublin" , Turkin Istanbulista Üftuder-ryhmä, Slovakiasta kansanmusiikki- ja tanssiyhtye Trencan, Valko-Venäjän Minskistä Chabarok-ryhmä ja Espanjan Ourensesta Quiexumes dos Pinos -ryhmä. Konsertteja oli Hollolan lisäksi Lahdessa sekä lähialueen kunnissa. Kyseessä on lasten festivaali.

Vuonna 2011 festivaali pidettiin 31.10-5.11.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]