Anjalan liitto
Anjalan liitto oli Ruotsin armeijan upseerien Liikkalan nootista alkunsa saanut kapina kuningas Kustaa III:ta vastaan Kustaan sodan aikana. Kapinan aikana upseerit suunnittelivat ja kävivät neuvotteluja venäläisten kanssa Suomen itsenäistymisestä[1][2].
Kustaa III:n sotaa (1788–1790) ja kuninkaan itsevaltaista politiikkaa vastustettiin laajasti upseeripiireissä. Sotaa pidettiin laittomana. Joukko upseereita alkoi sodan alettua hankkia rauhaa ja valtiopäivien koollekutsumista. Armeijan henki oli huono ja upseerit olivat haluttomia sotimaan. Tämä näkyi muun muassa lukuisina eronpyyntöinä.
Ruotsin ja Venäjän sota alkoi heinäkuun alussa 1788. Elokuussa Kustaa III:n joukot piirittivät Savonlinnassa Olavinlinnaa, ja ennen sotaa Kymijoelle ryhmittynyt armeija oli edennyt Haminan lähistölle. Upseereiden vastahakoisuus ja tyytymättömyys – lähes avoin kapina – sekä kuninkaan päättämättömyys johtivat siihen, että Kustaa III käsittämättömästi luopui hyökkäyksestä Haminaan. Ruotsin armeijan pääjoukko lähti vetäytymään huonossa järjestyksessä kohti vanhaa rajaa.
Liikkalan nootti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liikkalan sotaleiristä Ruotsin armeijan upseerit lähettivät 9. elokuuta 1788 Venäjän keisarinnalle Katariina II:lle ns. Liikkalan nootin eli Liikalan kirjeen. Kirjeessä upseerit kertoivat huomanneensa, että aloitettu sota on Ruotsin kannalta oikeudeton. Kirjoittajat toivoivat Ruotsin ja Venäjän naapurisopua ja esittivät, että tämän edistämiseksi Venäjä luovuttaisi Ruotsille Turun rauhassa 1743 saamansa niin sanotun Vanhan Suomen alueen eli Kaakkois-Suomen. Rauhantahtoaan vakuuttaakseen upseerit olivat jo vetäneet joukkonsa Ruotsin puolelle rajaa.
Liikkalan nootin allekirjoittivat: kenraalimajuri Carl Gustaf Armfelt, eversti Sebastian von Otter, eversti Johan Henrik Hästesko, kevyen jalkaväen pataljoonan päällikkö Per af Enehjelm, everstiluutnantti Otto Klingspor, yliadjutantti Karl Henrik Klick ja ratsuväen päällikkö Gustaf von Kothen.[3] Kirjettä lähti viemään keisarinnalle majuri Johan Anders Jägerhorn, jota pidetään koko suunnitelman isänä.
Anjalan liittokirja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuningas Kustaa III sai tietää Liikkalan kirjeestä heti tuoreeltaan. Hän vaati komentaja C. G. Armfeltia kirjoittamaan kuninkaalleen uskollisuudenvalan ja keräämään siihen upseereiltaan allekirjoituksen, jolla nämä lupaavat taistella vaikka viimeiseen mieheen. Valakirja syntyi, mutta se ei ollut aivan kuninkaan toivoma.
Niin sanotussa Anjalan liittokirjassa 12. elokuuta 1788 113 upseeria kyllä vakuuttaa uskollisuuttaan, mutta he myös puolustavat niin sanottuja Liikkalan miehiä, pitävät sotaa Ruotsin hyökkäyssotana, arvioivat sotilaallisen tilanteen toivottomaksi ja vaativat muun muassa rauhaa, valtiopäivien koollekutsumista ja armeijan kotiuttamista. Kirjeessä allekirjoittajat kertovat kääntyneensä rauhan asiassa Katariina II:n puoleen. Jos tämä ei suostuisi kunnialliseen rauhaan, upseerit lupasivat puolustaa valtakunnan rajaa viimeiseen veripisaraan.
Anjalan liittokirjan tekstin ideoi Johan Anders Jägerhorn ja muotoili Karl Henrik Klick. Anjalan liitto on saanut nimensä upseerien kokouspaikkana olleesta Anjalan kartanosta entisen Anjalan kunnan, nykyisen Kouvolan alueella.
Kapinan kuivuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kustaa III:n ei ollut helppo olla Suomessa kapinallisten upseerien keskellä. Kun Tanska ryhtyi valmistelemaan sotaa Ruotsia vastaan, Kustaa III sai hyvän syyn palata Ruotsiin: paluu ei näyttänyt paolta. Ylipäälliköksi Suomeen jäi kuninkaan veli, Södermanlandin herttua Kaarle.
Liittolaisten päämäärien selkiintymättömyys ja sisäiset ristiriidat auttoivat kuningasta pääsemään tilanteen herraksi. Kun Kaarle-herttua määräsi joukot hajaantumaan talvimajoitukseen lokakuussa 1788, upseereilla ei enää ollut
mahdollisuutta yhteisiin neuvonpitoihin ja vehkeilyyn. Anjalan liitto kuivui kokoon lopulta varsin nopeasti.
Liittolaisten johtajaksi kohosi Carl Gustaf Armfelt (1724–1792), ja myös Johan Anders Jägerhorn oli kapinallisten keskeinen voimahahmo. Samoin Ruotsin armeijasta jo aiemmin Venäjälle loikannut Georg Magnus Sprengtporten kuului liiton merkittäviin tukijoihin. Yhtenä Anjalan liiton taustasyynä oli Suomessa pienessä upseeripiirissä kaavailtu itsenäisyys tai jonkinasteinen itsehallinto. Sprengtportenin lähdettyä Jägerhorn oli ehkä tärkein näistä "itsenäisyysmiehistä."
Sprengtporten muun muassa totesi, että suomalaiset ovat vapaa ja valistunut kansakunta ja osaavat puolustaa omaa itsenäisyyttään[5]. Elokuussa Jägerhornin esitykset tulivat venäläisten käsiteltäväksi valtioneuvostoon. Venäläiset kieltäytyivät neuvottelemasta Suomen ja Ruotsin säätyjen kanssa yhteisesti, vaan venäläisten mukaan he voisivat neuvotella vain Suomen säätyjen kanssa, mikä edellytti, että suomalaiset olisivat ajaneet Ruotsin sotaväen maasta, kutsuneet tämän jälkeen valtiopäivät koolle, julistaneet maan itsenäiseksi ja säätäneet maan hallitusmuodosta[1]. Venäläiset myös hylkäsivät suomalaisten vaatimuksen saada Turun rauhassa menetetyt rajat ja linnat (Hämeenlinna, Lappeenranta ja Savonlinna) takaisin. Venäläiset perustelivat tätä näkemystä sillä, että raja oli jo tuolloin liian lähellä Venäjän pääkaupunkia eikä linnoja olisi tarvittu muutenkaan, koska itsenäistynyt valtio olisi ollut Venäjän suojeluksessa ja näitä linnoja olisi voitu käyttää mahdollisessa uudessa sodassa Ruotsia vastaan[6].
Lokakuussa 1788 Anjalan armeija siirrettiin pois rajalta sisämaahan, mikä johti Suomen itsenäisyyshankkeen kaatumiseen. Samoihin aikoihin muun muassa Jägerhorn loikkasi Ruotsin armeijasta Pietariin[7].
Menestyksekäs sota Tanskaa vastaan vahvisti kuninkaan asemaa. Anjalan liittoon osallistuneet upseerit pidätettiin 1789. Liikkalan nootin allekirjoittajat ja kymmeniä muita Anjalan liiton miehiä tuomittiin kuolemaan sodan aikana ja sen jälkeen. Silti ainoastaan Johan Henrik Hästesko todella teloitettiin.
Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jutikkala Eino, Kustavilainen aika, teoksesta Suomen historian käsikirja, WSOY 1947.
- Mäntylä Ilkka, Kustavilainen aika, teoksesta Suomen historian pikkujättiläinen, WSOY 1987
- Karonen Petri, Pohjoinen suurvalta – Ruotsi ja Suomi 1521–1809, WSOY 1999.
- Maunu Malmanen [Carl Magnus Creutz], Anjala-förbundet, 1848.
- A.R. Cederbergin tutkielma "Anjalan liiton historialliset lähteet, 1931.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Koskinen, Yrjö: Yrjö Maunu Sprengtportenista ja Suomen itsenäisyydestä, s. 78. Suomen Kirjallisuuden Seura, 1870.
- ↑ A.R. Cederbergin tutkielma "Anjalan liiton historialliset lähteet, 1931. doria.fi.
- ↑ Liikkalan nootti 9.8.1788 "Liikkalassa majuri Johan Anders Jägerhornin aloitteesta Venäjän keisarinnalle nootin, jonka allekirjoitti seitsemän upseeria, mm. tämän armeijan komentaja Karl Gustaf Armfelt."
- ↑ Anjalan Salaliitto genealogy project geni_family_tree. Viitattu 19.5.2024.
- ↑ Koskinen, Yrjö: Yrjö Maunu Sprengtportenista ja Suomen itsenäisyydestä, s. 77. Suomen Kirjallisuuden Seura, 1870.
- ↑ Koskinen, Yrjö: Yrjö Maunu Sprengtportenista ja Suomen itsenäisyydestä, s. 78. Suomen Kirjallisuuden Seura, 1870.
- ↑ Koskinen, Yrjö: Yrjö Maunu Sprengtportenista ja Suomen itsenäisyydestä, s. 82. Suomen Kirjallisuuden Seura, 1870.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Mikkelin kaupunki: Anjalan kirje 13.8.1788 (Arkistoitu – Internet Archive)