Zoran Džorlev

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Zoran Džorlev (vas.)

Zoran Džorlev (mak. Зоран Џорлев; 10. tammikuuta 1967 Strumica1. tammikuuta 2021 Skopje) oli pohjoismakedonialainen viulisti, laulaja ja sovittaja.[1]

Džorlev syntyi musikaaliseen perheeseen. Hänen isänsä oli orkesteria johtanut kansanmusiikin tekijä. Džorlev soitti alun perin trumpettia, harmonikkaa ja kitaraa. 10-vuotiaana hän aloitti viulunsoiton.[2] Hän valmistui Pyhien Kyrilloksen ja Methodioksen yliopistosta viulunsoitossa vuonna 1990; hänellä oli myös maisterin arvo folkloristiikassa.[3]

Džorlev soitti Pohjois-Makedonian oopperan ja baletin orkesterissa 14 vuoden ajan, josta kolme vuotta varakonserttimestarina.[2][4] Hän soitti myös muun muassa Makedonian kamariorkesterissa, Pohjois-Makedonian filharmonikoissa ja Makedonian radiotelevision kansanorkesterissa.[4] Džorlev juonsi Makedonian radiotelevision eri musiikkiohjelmia.[3] Vuosina 2011–2017 hän johti Tanec-kansantanssi- ja lauluyhtyettä. Džorlev tuli tunnetuksi kansanmusiikkisovituksistaan ja -esityksistään sekä elokuvamusiikin ja jazzin sovituksistaan.[1] Hän piti runsaasti resitaaleja kotimaassaan ja esiintyi myös kansainvälisesti. Džorlev sai useita palkintoja valtiollisissa viulu- ja kamarimusiikkikilpailuissa.[4] Hän toimi lisäksi itse kilpailujen tuomaristoissa.[3]

Džorlev johti skopjelaista DMBUC Ilija Nikolovski-Luj -oppilaitosta[1], jossa oli toiminut viuluprofessorina vuodesta 2000.[4] Hän kuoli 53-vuotiaana COVID-19-komplikaatioihin.[2]

  1. a b c January 2021 Obituaries Classical Music Daily
  2. a b c Macedonian violinist Zoran Dzorlev dies of Covid-19 The Strad
  3. a b c Biography Zoran Dzorlev
  4. a b c d Zoran Dzorlev Yamaha