Yoshimaro Yamashina

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yoshimaro Yamashina (jap. 山階芳麿, 5. heinäkuuta 1900 Tokio Japani28. tammikuuta 1989 Tokio) oli japanilainen lintutieteilijä ja markiisi.

Yoshimaron isä oli prinssi Kikumaro Yamashina. Hän opiskeli Tokion keisarillisessa yliopistossa ja valmistui 1931. Hän väitteli tohtoriksi lintujen soluopista eli sytologiasta Hokkaidōn yliopistossa 1942. Yamashina jatkoi soluopin parissa, mutta hän perehtyi myös lintujen systematiikkaan ja Japanin sekä Itä-Aasian ja Tyynenmeren linnustoon.

Yamashina perusti nimeään kantavan tutkimuslaitoksen Yamashinan ornitologialaboratorion kotiinsa Shibuyaan, jossa hän säilytti lintukokoelmaansa, lintutieteellistä kirjastoaan ja tutkimuslaitteistoaan.

Yamashinan kirjallinen tuotanto oli laaja. Hänen ehkä tunnetuin teoksensa on Handlist of the Japanese Birds, jonka tekemiseen osallistui myös useita muita kirjoittajia. Vuonna 1961 hän julkaisi teoksen Birds in Japan. Hän liittyi American Ornithologists' Unioniin 1927 ja sai liiton kunniajäsenyyden 1953.

Yamashina nimesi linnuista pohnpeinrillin (Rukia longirostra), yhdessä Takatsukasan kanssa, lentokyvyttömän okinawanluhtakanan (Gallirallus okinawae), yhdessä Manon kanssa, mariaanienmonarkin (Monarcha takatsukasae) ja palaunpöllösen suvun Pyrroglaux.[1]