Ympärysvaltojen ylin sotaneuvosto
Ympärysvaltojen ylin sotaneuvosto oli ensimmäisen maailmansodan aikana marraskuusta 1917 alkaen toiminut hallintoelin, joka koordinoi ympärysvaltojen sodankäyntiä. Sotaneuvostossa olivat edustettuina tärkeimmät ympärysvallat: Britannia, Ranska, Italia ja Yhdysvallat. Neuvoston kokoukset pidettiin pääasiassa Ranskan Versailles’ssa.
Historia ja toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ylimmän sotaneuvoston perustamisen taustalla olivat ympärysvaltojen vuoden 1917 aikana kokemat sotilaalliset vastoinkäymiset ja Venäjän heikkeneminen.[1] Aloitteen sotaneuvoston perustamisesta teki Britannian pääministeri David Lloyd George 30. lokakuuta 1917, ja ajatusta tuki myös Ranskan pääministeri Paul Painlevé.[1][2] Perustamisesta päätettiin Italian Rapallossa 7. marraskuuta pidetyssä kokouksessa, johon osallistuivat Britannia, Ranska ja Italia. Yhdysvallat halusi aluksi jättäytyä neuvoston ulkopuolelle säilyttääkseen suuremman itsenäisyyden sodankäynnissään, mutta tuli pian kuitenkin mukaan.[2][1] Venäjä ja Belgia jätettiin neuvoston ulkopuolelle.[1]
Ylimmän sotaneuvoston kokouksiin osallistui kustakin jäsenmaasta pääministeri ja lisäksi yksi muu ministeri (asiakysymyksestä riippuen ulko- tai sotaministeri).[2] Yhdysvaltoja edusti ministerien sijasta maan Pariisin-suurlähettiläs, joka seurasi kokouksia käyttämättä puheenvuoroja.[3] Neuvosto kokoontui kerran kuussa Versailles’ssa, tosin maaliskuun 1918 kokous pidettiin Lontoossa. Jokaisella maalla oli neuvostossa myös pysyvä sotilaallinen edustaja, ja he toimivat neuvoston neuvonantajina ja toimittivat sen käyttöön tarpeellisia tietoja omista maistaan.[2] Yhdysvaltain pysyvä edustaja osallistui vain puhtaasti sotilaallisista kysymyksistä keskusteluun.[1] Ylin sotaneuvosto kokoontui sodan aikana kahdeksan kertaa, minkä lisäksi pysyvät edustajat pitivät 51 kokousta. Sotaneuvosto asetti myös alakomiteoita käsittelemään esimerkiksi kuljetuksiin sekä ammus- ja elintarvikehuoltoon liittyviä kysymyksiä. Pääosa komiteoista lakkautettiin sodan päätyttyä vuoden 1919 aikana.[2]
Britannian pysyvänä edustajana ylimmässä sotaneuvostossa oli alkuun kenraali Henry Wilson, mutta hänen siirryttyään pääesikunnan päälliköksi hänen tilalleen tuli kuukauden ajaksi kenraali Henry Rawlinson ja sittemmin kenraali Charles Sackville-West. Ranskan edustajana oli ensin kenraali Ferdinand Foch, sitten kenraali Maxime Weygand ja huhtikuusta 1918 alkaen kenraali Émile Belin. Italian edustajana oli alkuun kenraali Luigi Cadorna ja helmikuusta 1918 alkaen kenraali Mario Nicolis di Robilant. Yhdysvaltoja edusti kenraali Tasker H. Bliss.[3]
Ylin sotaneuvosto laati suunnitelmia ja suosituksia sekä selvityksiä niiden toimeenpanosta, mutta jokaisen jäsenmaan sotilasjohto oli ensisijaisesti vastuussa oman maansa hallitukselle eikä sotaneuvostolle. Sotaneuvoston perustaminen edisti kuitenkin maaliskuussa 1918 tehtyä päätöstä alistaa kaikki länsirintaman joukot yhdelle ylipäällikölle, Ferdinand Fochille. Lloyd George oli alkuaan tukenut sotaneuvoston perustamista osin siksi, että hän ei luottanut brittiläisen siirtoarmeijan komentajana länsirintamalla toimineeseen kenraali Douglas Haigiin ja halusi alistaa tämän ranskalaiselle ylipäällikölle mutta ei saanut ajatukselle tarpeeksi tukea omasta hallituksestaan.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e The Founding of the Supreme War Council in World War I (englanniksi) American Battle Monuments Commission 7.11.2017. Viitattu 18.9.2024.
- ↑ a b c d e f Elizabeth Greenhalgh: Supreme War Council (englanniksi) 1914-1918-online. International Encyclopedia of the First World War 6.4.2016. Viitattu 18.9.2024.
- ↑ a b Meighen McCrae: 1 - The Supreme War Council (käyttö rajoitettu) (englanniksi) Coalition Strategy and the End of the First World War: The Supreme War Council and War Planning, 1917–1918 (2019), Cambridge University Press. Viitattu 18.9.2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ympärysvaltojen ylin sotaneuvosto Wikimedia Commonsissa
