Yliopisto (lehti)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Yliopisto-lehti)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yliopisto
Lehtityyppi aikakauslehti
Aihealue populaaritiede
Julkaisija Helsingin yliopisto
ISSN ISSN 0355-6328
Levikki 20 000 (painos)
Perustettu 1953
Päätoimittaja Marja Pemberton
Kotikunta Helsinki
Kotimaa Suomi
Ilmestymistiheys 10 nroa/vuosi
Kieli suomi, ruotsi
Aiheesta muualla
[1]

Yliopisto: Helsingin yliopiston tiedelehti on suomalainen tiedeaikakauslehti, joka ilmestyy kymmenen kertaa vuodessa. Sitä julkaisee Helsingin yliopisto. Lehden painos on 13 000 kappaletta. Sen päätoimittaja on Marja Pemberton.[1]

Lehti alkoi ilmestyä vuonna 1953 nimellä Helsingin yliopiston tiedonantoja.[2] Myöhemmin lehden alaotsikkona oli Acta Universitatis Helsingiensis.lähde? Vuonna 1975 lehti sai lukijakilpailun myötä nykyisen nimensä.[2]

Alkujaan julkaisu oli lähinnä Helsingin yliopiston henkilökunnalle tarkoitettu tiedotelehtinen. Se myös ilmestyi tiheämmin, lukukausien aikana viikon tai kahden välein. Nykyisin Yliopisto on kansantajuinen tiedelehti, jonka voi tilata kotiin tai hakea jakelutelineistä yliopiston kampuksilta.

Lehti käsittelee tiedettä painottamatta erityisesti mitään tieteenalaa. Artikkelit liittyvät pääsääntöisesti Helsingin yliopiston tutkijoiden tutkimuksiin ja asiantuntemukseen. Lehdessä julkaistaan sekä lyhyitä tiedeuutisia että pidempiä feature-artikkeleita, henkilökuvia, esseitä ja kirja-arvioita. Artikkeita ilmestyy itsenäisinä julkaisuina myös lehden lehden verkkosivustolla ja Helsingin yliopiston sivuston ajankohtaiskanavalla.

Lehti on kulttuuri-, tiede- ja mielipidelehtien liiton Kultin jäsen ja sitoutunut journalistin ohjeisiin.

  1. Yliopisto-lehti: Mediatiedot Helsingin yliopisto. Viitattu 29.9.2015.
  2. a b Yliopisto-lehti Journalisti.fi. 25.9.2014. Arkistoitu 30.9.2015. Viitattu 29.9.2015.