Yleislaina

Yleislaina on lainasana, joka on täysin mukautunut kohdekielen rakenteeseen niin äännerakenteeltaan kuin taivutukseltaankin. Yleislainoja ei välttämättä huomaa lainasanoiksi; esimerkiksi suomen sanat vasara ja sata (kantaindoiraanista) sekä hylly ja kinkku (ruotsista) ovat vanhoja lainasanoja. Myös monet etunimet ovat yleislainoja, samoin osa ulkomaisista paikannimistä (esim. Tukholma, Hampuri, Ranska, Riika).

Suomen yleislainoissa ei ole vierasperäisiä äänteitä b, g, f ja š; usein tähän joukkoon luetaan myös d. Sana radio on kuitenkin yleislaina. Yleislainoja suomen kielessä ovat myös appelsiini, kahvi, pankki ja tohtori. Nykyisin englannista lainattavat sanat ovat enimmäkseen sitaattilainoja, mutta varhaisimmat ovat mukautuneet yleislainoiksi; näitä ovat mm. pihvi, meikki ja pekoni.

Suurin osa uudemmista yleislainoista on alkujaan ollut erikoislainoja; vasta myöhemmin ne ovat mukautuneet suomen äännerakenteeseen. Esimerkiksi yleislaina vaneri on mukautunut aiemmasta erikoislainasta faneeri, sanan tilli varhaisempi erikoislainamuoto on dilli ja japanilaisperäisen sanan siitake (mon. siitakkeet) entinen kirjoitusasu on shiitake (mon. shiitaket). Myös ruotsalaisperäinen sana sohva (alun perin soffa) on mukautunut erikoislainasta yleislainaksi.

Lähteet

• Osmo Ikola: Nykysuomen opas, s. 130. Turku. Määritä julkaisija! ISBN 951-29-1800-5
• Äidinkieli ja kirjallisuus: Käsikirja, s. 90, 479. Määritä julkaisija! ISBN 978-951-0-26300-6