Yläsaksan äänteensiirros
Yläsaksan äänteensiirros eli toinen äänteensiirros on länsigermaanisen kielialueen eteläosissa tapahtunut fonologinen kehityskulku eli joukko äänteenmuutoksia. Nämä muutokset erottavat yläsaksan alasaksasta ja samalla muistakin germaanisista kielistä kuten englannista, hollannista ja skandinaavisista kielistä, jossa tätä muutosta ei ole tapahtunut.[1] Yläsaksan äänteensiirroksessa länsigermaanisten kielten soinnittomat klusiilit /t/, /p/ ja /k/ muuttuivat vastaaviksi affrikaatoiksi (/ts/, /pf/ ja /kx/) tai spiranteiksi (/s/, /f/, /x/) riippuen niiden asemasta sanassa.[2] Lisäksi /d/ muuttui /t/:ksi[2], jota paitsi eteläisimmissä murteissa muutkin soinnilliset klusiilit (/b/ ja /g/) muuttuivat vastaaviksi soinnittomiksi (/p/ ja /k/).
Tätä muutosta sanotaan toiseksi äänteensiirrokseksi erotukseksi germaanisessa kantakielessä paljon aikaisemmin tapahtuneesta ensimmäisestä konsonanttien siirtymästä,[3] jota kuvaa Grimmin laki. Molempien äänteensiirrosten säännönmukaisuudet on pääasiassa selvittänyt Jacob Grimm.[3] Yläsaksan äänteensiirros on todennäköisimmin alkanut kansainvaellusajan lopulla, 500- tai 600-luvulla.[2]
Yläsaksan (saks. Hochdeutsch) murteiden välillä on eroa siinä, missä määrin äänteenmuutoksia tapahtui. Murteita, joissa muutoksia tapahtui eniten, on sanotaan ylisaksalaisiksi (saks. Oberdeutsch, kun taas niitä, joissa vain osa muutoksista tapahtui, sanotaan keskisaksalaisiksi (saks. Mitteldeutsch tai frankkilaisiksi murteiksi.[2][4] Yli- ja keskisaksankin eri murteiden välillä on eroa; niinpä keskisaksalaisen kielialueen länsiosissa esiintyy niin sanottu reininmaalainen viuhka: muuttuneiden konsonanttien määrä vähenee vähitellen pohjoista kohti siirryttäessä.
Yleiskuvaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yleensä yläsaksan äänteensiirrokseen katsotaan kuuluvan kaksi toisiinsa liittyvää muutosta:
- Muinaislänsigermaaniset soinnittomat klusiilit /t/, /p/ ja /k/ muuttuivat useimmissa tapauksissa spiranteiksi /s/, /f/ ja /x/ tai affrikaatoiksi /ts/, /pf/ ja /kx/ riippuen niiden asemasta sanassa.(saks. Tenuesverschiebung).[5] Muutosta ei kuitenkaan tapahtunut frikatiivin jäljessä; niinpä esimerkiksi äänneyhtymät /sp/, /xt/ ja /ft/ pysyivät ennallaan. Myöskään äänneyhtymässä /tr/ muutosta ei tapahtunut, yhtymissä /pr/ ja /kr/ kylläkin.
- Siirrosta edeltäneessä kielimuodossa esiintyneet soinnilliset konsonantit /d/, /b/ ja /g/ (joita muinaislänsigermaanisessa kielessä olivat vastanneet /ð/, /β/ ja /ɣ/) muuttuivat vastaaviksi soinnittomiksi klusiileiksi /t/, /p/ ja /k/.(saks. Medienverschiebung)[5] (Länsigermaanisissa kielissä näitä olivat alun perin vastanneet frikatiivit /ð/ /ƀ/ ja /ʒ/, mutta jo aikaisemmin ne olivat kaikissa asemissaan muuttuneet klusiileiksi /d/, /b/ ja /g/.[6])
Kaikissa yläsaksan murteissa ainakin osa soinnittomista klusiileista muuttui frikatiiveiksi tai affrikaatoiksi.[7][8] Sillä perusteella, missä määrin tämä tapahtui, on vanhastaan erotettu toisistaan ylisaksalaiset (saks. Oberdeutsch) murteet, joissa muutos tapahtui täydellisimmin, ja keskisaksalaiset (saks. Mitteldeutsch) murteet, joissa se tapahtui vain osittain.[7] Niinpä /d/ muuttui /t/:ksi sekä ylä- että keskisaksalaisissa murteissa, kun taas /b/ muuttui johdonmukaisesti /p/:ksi ja /g/ /k/:ksi vain vanhassa Baijerin murteessa.[9] Joissakin keski- ja yläsaksalaisissa murteissa soinnittomat klusiilit ovat kuitenkin muuttuneet takaisin soinnillisiksi lenition vaikutuksesta, joka alkoi vuoden 1300 aikoihin osassa Baijeria.[10]
Saksan nykyinen kirjakieli perustuu pääasiassa keskisaksan itäisiin murteisiin, ja niinpä siinä monet mutta eivät kaikki edellä mainitut konsonantit esiintyvät muuttuneissa muodoissaan.[11] Erityisesti soinnittomiksi muuttuneista aiemmin soinnillisista klusiileista vain /t/ esiintyy soinnittomana lähes kaikissa tapauksissa.[12] Miten muutokset ovat vaikuttaneet, ilmenee helposti vertailemalla saksan kielen sanoja niiden vastineisiin muissa germaanisissa kielissä, kuten seuraavassa taulukossa:[13][14]
| Äänne | Sana eri kielissä | Merkitys | ||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| saksassa | muissa germ. kielissä |
saksa | englanti | hollanti | ruotsi | |
| /s/ | /t/ | Wasser | water | water | vatten | vesi |
| /ts/ | /t/ | Zunge | tongue | tong | tunga | kieli |
| /f/ | /p/ | Schiff | ship | schip | skepp | laiva |
| /pf/ | /p/ | Apfel | apple | appel | äpple | omena |
| /x/ | /k/ | gleich | like | geljik | lik | kaltainen |
| /t/ | /d/ | Dochter | daugther | dochter | dotter | tytär |
Poikkeuksena ovat alasaksasta ja muista kielistä tulleet lainasanat, esimerkiksi saks. Park, joka tulee ranskan sanasta parc ja on samaa alkuperää kuin saksan Pferch; molemmat ovat peräisin latinan sanasta parricus. Nykyisessä saksan yleiskielessä /p t k/ ovat pysyneet alkuperäisessä muodossaan vain frikatiivien jäljessä, esimerkiksi sanassa Stein (kivi; englantilainen vastine stone) sekä äänneyhtymässä /tr/, esimerkiksi sanassa treu, joka on samaa alkuperää kuin englannin true.[15]
Germaanisessa kantakielessä esiintyi myös /þ/-äänne (/θ/, sama kuin englannin th sanassa thing). Saksassa se on muuttunut d:ksi, ja myös tämän muutoksen on toisinaan katsottu liittyvän yläsaksalaiseen äänteensiirtoon, kuten myös sanan alussa olevan /x/:n muuttumisen /h/:ksi.[5] Tämä muutos kuitenkin tapahtui muissakin mannermaalla puhutuissa länsigermaanisissa kielissä.[8] Näiden muutosten liittyminen yläsaksan äänteensiirtoon onkin kiistanalaista.[16] Braune ja Reiffenstein ovatkin täysin kiistäneet tämän yhteyden.[17]
Yksityiskohtainen kuvaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Soinnittomien klusiilien muutokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Soinnittomat klusiilit /p t k/ muuttuivat eri tavoin riippuen niiden asemasta sanassa. Lisäksi lopputulosten välillä on merkittävää eroa ylisaksalaisten ja keskisaksalaisten murteiden välillä.[5][7] Varsinkin kantakielen /p/:n ja /k/:n vastineet vaihtelevat murteittain.[18].
- /t/ muuttui
- äänneyhtymäksi /t͡s/ sanan alussa, geminaattana ja toisen konsonantin jäljessä, esimerkiksi:[19]
Muinaissaksi muinaisyläsaksa nykysaksa englanti suomi tehan zehan zehn ten kymmenen herta herza Herz heart sydän settian sezzen setzen set asettaa
- vokaalin jäljessä geminaataksi ʒʒ, joka sanan lopussa ja usein myös pitkän vokaalin jäljessä yksinkertaistui ʒ:ksi[16]. (Miten tämä tarkkaan äännettiin, ei tiedetä, mutta kyseessä oli joka tapauksessa eri äänne kuin tavallinen /s/.[20] Nykyisin se merkitään kielitieteellisissä teoksissa usein ʒ:llä, mutta muinaisyläsaksissa teksteissä se kirjoitettiin yleensä z:llä eikä se täten kirjoituksessa erottunut affrikaatasta /ts/[21][22]) Esimerkiksi:[19]
Muinaissaksi muinaisyläsaksa nykysaksa englanti suomi etan ezzan essen eat syödä bitan bizzan beißen beat purra ût ûz aus out ulos
- Nämä molemmat /t/:n muutokset tapahtuivat kaikissa yläsaksalaisissa murteissa.[23] Keskisaksalaisista keskifrankkilaisssa murteissa alkuperäinen /t/ kuitenkin säilyi neutrisukuisten pronominien lopussa: muinaisyläsaksaksi that, muinaisyläsaksaksi thit, muinaisyläsaksaksi it, muinaisyläsaksaksi wat, muinaisyläsaksaksi allet.[17][6] Myöhemmin, 1200-luvulta lähtien frikatiivi /ʒ/ muuttui /s/:n kaltaiseksi useimmissa saksan murteissa.[16]
- /p/ muuttui
- äänneyhtymäksi /p͡f/ sanan alussa, geminaattana ja toisen konsonantin jäljessä, esimerkiksi:[19]
Muinaissaksi muinaisyläsaksa nykysaksa englanti suomi piper pfeffar Pfeffer pepper pippuri helpan helpfan/helfan hilfen help auttaa skeppian skepfen schöpfen scoop
Muinaissaksi muinaisyläsaksa nykysaksa englanti suomi piper pfeffar Pfeffer pepper pippuri gripan grif(f)fan greiffen gripe tarttua, puristaa skip scif Schiff ship laiva
- Keskisaksalaisissa ja useimmissa Reininmaan frankkilaisissa murteissa tämä muutos tapahtui vain vokaalin jäljessä:[14]
Muinaissaksi (useimmat) frankkilaiset murteet muu muinaisyläsaksa pad pad pfad appel appel apful kamp kamp kampf helpan helpan/helpfan helpfan/helfan opan / ofan/offan offan up ûf ûf
- Lisäksi joissakin keskifrankkilaisissa murteissa loppu-/p/ säilyi prepositiossa up.[6]
- /k/ muuttui:
- äänneyhtymäksi /kx/ sanan alussa, geminaattana ja toisen konsonantin jäljessä, esimerkiksi:[19]
Muinaissaksi (useimmat) frankkilaiset murteet muu muinaisyläsaksa englanti suomi korn chorn Korn corn jyvä werk werch Werk work työ wekkian wecchan wecken awake herätä
Muinaissaksi (useimmat) frankkilaiset murteet Muu muinaisyläsaksa englanti suomi brekan brehhan brechen break rikkoa juk joh Joch yoke kahle
- Muinaissaksin brekan => OHG muinaisyläsaksaksi brehhan (englannin break, nykysaksan brechen, rikkoa)
- Muinaissaksin juk : OHG muinaisyläsaksaksi joh (englannin yoke, nykysaksan Joch)
- Kaikissa murteissa /k/ muuttui vokaalin jäljessä geminaataksi /xx/; vain yläsaksalaisessa alemannin ja baijerin murteissa muutos tapahtui muissakin asemissa:[14]
muinaissaksi muinaiskeskisaksa OHG eteläisin muinaisyläsaksa kind kind chind stark stark starch makon mahhon mahhon ik ih ih
Kaikissa murteissa /p t k/ säilyivät ennallaan frikatiivin /s/, /f/ tai /x/ jäljessä, esimerkiksi sanoissa spinnan (englanniksi spin; pyöriä), stein (englanniksi stone; kivi) ja naht (englanniksi night; yö). Lisäksi /t/ pysyi ennallaan yhdistelmässä /tr/, esimerkiksi sanassa tretan (englanniksi tread) ja bittar (englanniksi (bitter) (katkera).[25][6]
Soinnillisten konsonanttien muutokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toinen ryhmä äänteenmuutoksia oli niin sanottu Medienverschiebung, jossa soinnilliset klusiilit (/d/, /b/ ja /g/) muuttuivat vastaaviksi soinnittomiksi (/t/, /p/ ja /k/).
Jo aikaisemmn länsigermaaniset frikatiivit (/ð ƀ ʒ/) olivat kaikissa tapauksissa muuttuneet soinnillisiksi klusiileiksi /d b g/, paitsi Keski-Saksan keskifrankkilaisissa murteissa, joissa /ƀ/ ja /ʒ/ säilyivät.[6] Monissa muissa saksan murteissa sananalkuiset /g/ ja /b/ ovat muuttuneet spiranteiksi, mutta tämä on ilmeisesti tapahtunut vasta myöhemmin, mihin viittaa se, että sanan lopussa ne eivät ole muuttuneet frikatiiveiksi vaan soinnittomiksi klusiileiksi.[26]
Myös Medienverschiebungin tulokset vaihtelevat murteittain ja jonkin verran myös sen mukaan, missä asemassa nämä konsonantit sanassa ovat.[5] Niissä ylisaksan murteissa, joissa kaikki kolme klusiilia muuttuivat, ei todennäköisesti enää yleensäkään tehty eroa soinnillisten ja soinnittomien konsonanttien välillä.[6]
Muutokset olivat seuraavat:[19]
- /d/ > /t/:
Muinaissaksi (useimmat) frankkimurteet Muu muinaisyläsaksa dor tor Tor door portti, ovi biodan biotan bieten – biddian bitten bitten bid pyytää
- Tämä muutos tapahtui yläsaksalaisella ja suurimmassa osassa keskisaksalaista aluetta, mutta Reininmaan frankin murrealueella vain /d/:n ollessa geminaattana tai sanan lopussa.[9] Myöhemmin yläsaksassa yhtymä /nt/ muuttui useimmiten muotoon /nd/, kuten esimerkiksi nykysaksan sanassa binden, muinaisyläsaksaksi bintan (sitoa).[27]
- /b/ > /p/:
Muinaissaksi (useimmat) frankkilaiset murteet Muu muinaisyläsaksa blōd pluat Blut blood veri sibbia sippa Sippe sib
- Baijerissa tämä muutos tapahtui johdonmukaisesti kaikissa asemissa.[25] Alemannin murteessa tämä tapahtui säännönmukaisesti sanan alussa ja lopussa, mutta sanan keskellä /b/ on usein säilynyt.[9][28] Geminaatta /bb/ muuttui /pp/:ksi kaissa murteissa paitsi keskisaksalaisessa ripuaarin murteessa.[16]
- /g/ > /k/:
Muinaissaksi (useimmat) frankkilaiset murteet Muu muinaisyläsaksa geban kepan geben give antaa hruggi rucki Rücken ridge vuorenharjanne, katonharja
Medienverschiebungin vaikutukset ovat selvimmin näkyvissä /d/:n muuttumisessa /t/:ksi. Tämä on näistä muutoksista laajimmalle levinnyt ja ainoa, joka ei jo muinaisyläsaksalaisena aikana osittain palautunut ennalleen.[15] Esimerkiksi Baijerissa ja alemannilaisella alueella myös /g/ ja /b/ muuttuivat /k/:ksi ja /p/:ksi, mutta jo 800-luvulla ne alettiin alemannissa jälleen kirjoittaa /g/ ja /b/ paitsi ollessaan geminaattoina (/kk/ ja /pp/, ei /gg/ ja /bb/), samoin 900-luvulta lähtien yleisesti Baijerissakin.[6] Keskiyläsaksalaisena aikana vain Baijerissa kirjoitettiin /p/ sananalkuisen /b/:n sijasta, mikä asiantila on säilynyt nykyaikaan saakka eteläbaijerilaisissa murteissa.[29][16] Nykyisissä murteissa asiaa on hämärtänyt se, että Baijerin pohjoisosissa ja alemannin murteessa /t/, /p/ ja /k/ ovat eräissä tapauksissa vuoden 1350 jälkeen jälleen muuttuneet soinnillisiksi vastineikseen /d/, /b/ ja /g/.[30]}}
Muutostauluko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Klusiili | Asema | Alkugermaaninen / muinaisyläsaksaa edeltänyt foneemi | Muinaisyläsaksalainen foneemi | Muinaisyläsaksalainen sana | Vastine nykysaksassa | Vastine muinaissaksassa | Vastine nykyenglannissa |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Soinniton | Vokaalin jäljessä | /t/ | /ʒ(ʒ)/ | eʒʒ | essen | etan | eat |
| bîʒ | beißen | bîtan | bite | ||||
| waʒ | was | wat | what | ||||
| /p/ | /f(f)/ | off | offen | open | |||
| grîf | greifen | grîpan | gripe | ||||
| ûf | auf | ûp | up | ||||
| /k/ | /χ(χ)/ | mahhôn | machen | makôn | make | ||
| brehh | brechen | brekan | break | ||||
| ih | ich | ik | I (muinaisenglanniksi ic) | ||||
| Sanan alussa, konsonantin jäljessä ja geminaattana | /t/ | /ts/ | zunga | Zunge | tunga | tongue | |
| herza | Herz | herta | heart | ||||
| /tt/ | sezzen | setzen | settian | set | |||
| /p/ | /pf/ | phad | Pfad | pad | path | ||
| helph | helfen | helpan | help | ||||
| /pp/ | aphul | Apfel | appul | apple | |||
| /k/ | /kχ/ | ylisaksan chorn | Korn | korn | corn | ||
| ylisaksan werch | Werk | werk | work | ||||
| /kk/ | ylisaksan wec(c)hen | wecken | wekkian | – (muinaisenglanniksi weccen) | |||
| Soinnillinen | Kaikissa asemissa | /d/ | /t/ | tohter | Tochter | dohtar | daughter |
| wetar | Wetter | wedar | weather | ||||
| bint | binden | bindan | bind | ||||
| alt | alt | ald | old | ||||
| /dd/ | /tt/ | bitten | bitten | biddian | bid | ||
| /b/ | /p/ | ylisaksan per | (ge)bären | beran | bear | ||
| ylisaksan sipun | sieben | sibun | seven | ||||
| ylisaksan lîp | Leib | lîööf | life | ||||
| /bb/ | /pp/ | sippa | Sippe | sibia | muinaisenglannin sib | ||
| /g/ | /k/ | ylisaksan kast | Gast | gast | guest | ||
| ylisaksan stîk | steigen | stigen | Muinaisenglannin stigan | ||||
| ylisaksan tac | Tag | dag | day | ||||
| /gg/ | /kk/ | rucki | Rücken | hruggi | ridge |
Ajankohta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, milloin yläsaksan äänteensiirros tapahtui.[32] Tavallisimmin sen katsotaan kehittyneen loppuun saakka 700-luvulla, hieman ennen vanhimpia säilyneitä yläsaksankielisiä tekstejä.[14] Muutos vaikutti geminaattoihin eri tavalla kuin yksinkertaisiin konsonantteihin, mikä osoittaa, että länsigermaaninen geminaatio oli silloin jo tapahtunut; tämän geminaation katsotaan yleensä tapahtuneen 400-luvulla.[15] Sitä paitsi muutos vaikutti myös niihin latinalaisperäisiin lainasanoihin, jotka omaksuttiin muinaissaksaan ennen 500-lukua, mutta ei niihin, jotka tulivat käyttöön vasta 700-luvulla tai myöhemmin.[28] Eri muutosten keskinäinen aikajärjestys on edelleen huonosti tunnettu.[33] Tavallisesti sen katsotaan alkaneen /t/:stä, jota seurasi ensin /p/ ja lopulta /k/.[15]
Maantieteellinen levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1 Pohjoinen alafrankki,
2 eteläinen alafrankki,
3 ripuaarinen frankki,
4 & 5 Moselin frankki,
6 Reininmaan frankki
Vaikka saksan murrealueiden väliset rajat ovat muinaisyläsaksalaisen ajan jälkeen siirtyneet, nykysaksan murteet voidaan edelleen erottaa toisistaan sen perusteella, missä määrin yläsaksan äänteensiirtymä on niihin vaikuttanut. Erityisesti näin voidaan erottaa keskisaksalaiset murteet, joissa muuttuneita konsonantteja on vähemmän, ylisaksalaisista, joissa niitä on enemmän.[34] Siirtymä sai alkunsa Etelä-Saksassa ja levisi vähitellen pohoista kohti, ja varsinkin läntisimmässä saksassa eri muutosten levinneisyysalueiden pohjoisrajat muodostavat kartalla viuhkamaisen kuvion, jota sanotaan Reininmaan viuhkaksi (engl. Rhenish fan)[35]
Sen alueen pohjoisraja, jossa alkuperäinen /t/ on kaikissa tapauksissa, eräitä pronomineja ja neutrin -t-päätettä lukuun ottamatta, ja missä /p/ ja /k/ ovat muuttuneet /f/:ksi ja /x/:ksi vokaalien välissä ja sanan lopussa, tunnetaan nimellä Benrathin linja. Sen eteläpuolella puhutaan yläsaksalaisia, pohjoispuolella alasaksin ja alafrankin murteita.[36] Välittömästi tämän linjan pohjoispuolella, eteläisissä alafrankin murteissa, konsonanttien siirtymä on tapahtunut vain adverbissä auch (myös) sekä muutamissa pronomineissa, joissa loppu-/k/ on muuttunut /x/:ksi (esimerkiksi sanoissa ich (minä), mich (minut) ja dich (sinut). Näiden muutosten pohjoisraja on Uerdingenin linja.[36]
Äänteen /p/ muuttuminen konsonantin jäljessä /f/:ksi (esimerkiksi sanassa helpan > helfen, auttaa) erottaa toisistaan Moselin frankkilaiset murteet ripuaarisista murteista, joissa tätä muutosta ei ole tapahtunut. Vastaavasti /t/ on muuttunut /s/:ksi, esimerkiksi sanoissa wat > was ja dat > das, myös Reininmaan frankkimurteissa.[36] Läntisen keskisaksan ja ylisaksan välisenä kielirajana voidaan pitää sitä linjaa, jonka eteläpuolella sananalkuinen ja aikaisemmin geminoitunut /p/: on muuttunut /pf/:ksi (esimerkiksi sanoissa Pund > Pfund 'punta', Appel > Apfel 'omena'). Itäisen keskisaksan erottaa läntisestä keskisaksasta se, että siellä /p/ on muuttunut /f/:ksi ("Pund-Fund"-linja"); itäisistä keskisaksan murteista vain eteläisimmissä esiintyy sanan alussa /pf/, kun taas muissa niistä sen paikalla on pelkkä /f/.[36][37][38] Sananalkuinen ja aikaisemmin geminoitunut /k/ on muuttunut affrikaataksi /kx/ ja myöhemmin /x/:ksi, esimerkiksi sanassa Kind > Chind, vain yläsaksalaisen murrealueen eteläisimmissä osissa.[36]
| -C(-) /t/ > /s/ |
#C- /t/ > /ts/ |
-CC- /tt/ > /ts/ |
-[l/r]C- /tt/ > /ts/ |
-C#[a] /t/ > /s/ |
-C(-) /p/ > /f/ |
#C- /p/ > /pf/ |
-CC- /pp/ > /pf/ |
-[l/r]C- /p/ > /pf/[b] |
-C#[c] /p/ > /f/ |
-C(-) /k/ > /x/ |
#C- /k/ > /kx/ |
-CC- /kk/ > /kx/ |
-[l/r]C- /k/ > /kx/ |
-C#[d] /k/ > /x/ | |||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Alasaksi / pohjoinen alafrankki | ei | ei | ei | ei | ei | ei | ei | ei | ei | ei | ei | ei | ei | ei | ei | ||
| eteläinen alafrankki | ei | ei | ei | ei | ei | ei | ei | ei | ei | ei | ei | ei | ei | ei | kyllä | ||
| ripuaari | kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | ei | kyllä | ei | ei | ei | ei | kyllä | ei | ei | ei | kyllä | ||
| Moselin frankki | kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | ei | kyllä | ei | ei | kyllä | ei/kyllä[e] | kyllä | ei | ei | ei | kyllä | ||
| Reininmaan frankki | kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | ei | ei | kyllä | kyllä | kyllä | ei | ei | ei | kyllä | ||
| Itäinen keskisaksa | kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | kyllä[f] | ei[g] | kyllä | kyllä | kyllä | ei | ei | ei | kyllä | ||
| ylisaksa | kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | kyllä | ei/kyllä[h] | ei/kyllä[i] | ei/kyllä[j] | kyllä | ||
| |||||||||||||||||
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Jaakko Anhava: ”Germaaniset kielet”, Maailman kielet ja kielikunnat, s. 60. Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-734-X
- ↑ a b c d Otavan suuri ensyklopedia, . osa (Reykjavik–Sukulaisuus), s. 6001. Otava, 1980. ISBN 951-1-05637-9
- ↑ a b ”Äänteensiirto”, Tietosanakirja, 10. osa (Työehtosopimus–Öölanti), palstat 1950–1952. Tietosanakirja Oy, 1919. Teoksen verkkoversio.
- ↑ ”Saksan kieli ja kirjallisuus”, Tietosanakirja, 8. osa (Ribot–Stambul), palstat 514. Tietosanakirja Oy, 1916. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c d e Werner König: dtv-Atlas zur deutschen Sprache, s. 63. Deutscher Taschenbuch Verlag, 1994.
- ↑ a b c d e f g R. D. Fulk: A Comparative Grammar of the Early Germanic Languages, s. 134-136. John Benjamins, 2018. doi:10.1075/sigl.3 ISBN 978-90-272-6312-4
- ↑ a b c Joseph Salmons: A History of German: What the Past Reveals about Today's Language (2 ed.), s. 118–120. Oxford University Press, 2018.
- ↑ a b Steffen Höder: Zweite Lautverschiebung. Wörterbücher zur Sprach- und Kommunikationswissenschaft (WSK) Online, 2015. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c Joseph Salmons: A History of German: What the Past Reveals about Today's Language (2 ed.), s. 125. Oxford University Press, 2018.
- ↑ Joseph Salmons: A History of German: What the Past Reveals about Today's Language (2 ed.), s. 204, 261–262. Oxford University Press, 2018.
- ↑ Simon Pickl: ”(High) German”, Oxford Research Encyclopedia of Linguistics. Oxfordin yliopisto, 2023. ISBN 978-0-19-938465-5 doi:10.1093/acrefore/9780199384655.013.939
- ↑ Christopher Young, Thomas Gloning: A History of German Through Texts, s. 32. Routledge, 2004.
- ↑ Stefan Sondereggen: Grundzüge deutscher Sprachgeschichte. Diachronie des Sprachsystems, vol 1, s. 124-126. de Gruyter, 1979. doi:10.1515/9783110842005
- ↑ a b c d Joseph Salmons: A History of German: What the Past Reveals about Today's Language (2 ed.), s. 123. Oxford University Press, 2018.
- ↑ a b c d Christopher Young, Thomas Gloning: A History of German Through Texts, s. 32-35. Routledge, 2004.
- ↑ a b c d e f g h Hermann Paul, Peter Wiehl, Siegfried Grosse: Mittelhochdeutsche Grammatik (24 ed), s. 114. Niemeyer, 1998.
- ↑ a b Wilhelm Braune, Ingo Reiffenstein: Althochdeutsche Grammatik (15 ed.), s. 84–85. Niemeyer, 2004.
- ↑ Fundamental Regularities in the Second Consonant Shift. Journal of Germanic Linguistics, 2006, 18. vsk, nro 1. doi:10.1017/S147054270600002X
- ↑ a b c d e f g h Günther Schweikle: Germanisch-deutsche Sprachgeschichte im Überblick (4 ed.), s. 129-131. J. B. Metzler, 1996.
- ↑ Wilhelm Braune, Ingo Reiffenstein: Althochdeutsche Grammatik (15 ed.), s. 167–168. Niemeyer, 2004.
- ↑ Wilhelm Braune, Ingo Reiffenstein: Althochdeutsche Grammatik (15 ed.), s. 167–168. Niemeyer, 2004.
- ↑ Hermann Paul, Peter Wiehl, Siegfried Grosse: Mittelhochdeutsche Grammatik (24 ed), s. 31. Niemeyer, 1998.
- ↑ Joseph Salmons: A History of German: What the Past Reveals about Today's Language (2 ed.), s. 122. Oxford University Press, 2018.
- ↑ Wilhelm Braune, Ingo Reiffenstein: Althochdeutsche Grammatik (15 ed.), s. 126. Niemeyer, 2004.
- ↑ a b c Wilhelm Braune, Ingo Reiffenstein: Althochdeutsche Grammatik (15 ed.), s. 87–88. Niemeyer, 2004.
- ↑ Hermann Paul, Peter Wiehl, Siegfried Grosse: Mittelhochdeutsche Grammatik (24 ed), s. 120. Niemeyer, 1998.
- ↑ Joseph Salmons: A History of German: What the Past Reveals about Today's Language (2 ed.), s. 201. Oxford University Press, 2018.
- ↑ a b Wilhelm Braune, Ingo Reiffenstein: Althochdeutsche Grammatik (15 ed.), s. 82. Niemeyer, 2004.
- ↑ Robert P. Ebert, Oskar Reichmann, Hans-Joachim Solms, Klaus-Peter Wegera: Frühneuhochdeutsche Grammatik, s. 88. de Gruyter, 1993. doi:10.1515/9783110920130 ISBN 978-3-484-10672-7
- ↑ Joseph Salmons: A History of German: What the Past Reveals about Today's Language (2 ed.), s. 261–262. Oxford University Press, 2018.
- ↑ Peter von Polenz: Geschichte der deutschen Sprache, 11. ed, s. 44-45. de Gruyter, 2020. doi:10.1515/9783110485660
- ↑ Wilhelm Braune, Ingo Reiffenstein: Althochdeutsche Grammatik (15 ed.), s. 82. Niemeyer, 2004.
- ↑ Joseph Salmons: A History of German: What the Past Reveals about Today's Language (2 ed.), s. 124. Oxford University Press, 2018.
- ↑ Peter von Polenz: Geschichte der deutschen Sprache, 11. ed, s. 46-48. de Gruyter, 2020. doi:10.1515/9783110485660
- ↑ German britannica.com. Viitattu 28.11.2024.
- ↑ a b c d e f Peter Schrijver: Language contact and the origins of the Germanic languages, s. 97–104. Routledge, 2014.
- ↑ Hermann Paul, Peter Wiehl, Siegfried Grosse: Mittelhochdeutsche Grammatik (24 ed), s. 4. Niemeyer, 1998.
- ↑ Robert P. Ebert, Oskar Reichmann, Hans-Joachim Solms, Klaus-Peter Wegera: Frühneuhochdeutsche Grammatik, s. 129. de Gruyter, 1993. doi:10.1515/9783110920130 ISBN 978-3-484-10672-7