Myöhäisliitukausi

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Yläliitukausi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Liitukauden jako
kausi epookki vaihe ikä (mvs)
Paleogeeni Paleoseeni Dania nuorempi
Liitu myöhäis Maastricht 66,0–72,1
Campania 72,1–83,6
Santonum 83,6–86,3
Coniacum 86,3–89,8
Turonia 89,8–93,9
Cenomanum 93,9–100,5
varhais Alba 100,5–~113,0
Apt ~113,0–~125,0
Barrême ~125,0–~129,4
Hauterive ~129,4–~132,9
Valangin ~132,9–~139,8
Berrias ~139,8–~145,0
Jura myöhäis Tithonos vanhempi
Liitukauden jako ICS:n mukaan tammikuussa 2013.[1]

Myöhäsliitukausi oli liitukauden jälkimmäinen epookki 99,6–65,5 miljoonaa vuotta sitten. Sen aikana syntyneet kerrostumat ovat liitukautisista lähimpänä maanpintaa, siksi niitä sanotaan joskus yläliitukauden fossiileiksi. Aivan kauden lopussa tapahtui dinosaurusten joukkotuho 65,5 ± 0,3 miljoonaa vuotta sitten eli välillä 65,8–65,2 miljoonaa vuotta sitten. Turonia-vaiheen alussa noin 90 miljoonaa vuotta sitten saavutettiin liitukauden lämpimin jakso eli lämpöhuippu. Se lienee osin johtunut tulivuorenpurkausten ilmakehään päästämistä kasvihuonekaasuista, lähinnä hiilidioksidista. Kukkakasvit ja lehtipuut levisivät tällä kaudella. Dinosaurukset hallitsivat maailman eläimistöä.

Dinosauruksista hadrosaurukset, ankylosaurukset ja ceratopsidit elivät Aasia-Amerikassa. Tyrannosaurus oli Pohjois-Amerikan mahtavin peto. Sen sukuiset lajit Aasiassa eivät olleet niin suuria. Paksupäiset pachycephalosaurit esiintyivät Aasiassa ja Amerikassa, niin kuin teropodeista domaeosaurit ja Therizinosauria (segnosaurit) [2]

Eteläisessä Gondwanamaassa oli erilainen dinosauruslajisto: saalistajina suuret lihansyöjäliskot abelisaurit ja carcharodontosauridit. Titanosaurukset olivat suurimmat kasvinsyöjäliskot.[2]

Ainakin kauden alkuvaiheessa eli vielä spinosaurideja.[3]

Linnut yleistyivät.[4] Ne kilpailivat lentoliskojen kanssa. Näitä olivat azhdarchidit, pteranodontids, tapejarids (Caiuajara ja Bakonydraco), nyctosaurids ja luokittelemattomia lajeja (Piksi, Navajodactylus)[5]

Nisäkkäät pysyivät yleensä pieninä. Nisäkkäistä vanhimmat ryhmät alkoivat kadota, esim Eutriconodonta hävisi Campania-kaudella [6]. Nisäkkäissä oli petoja, mm Deltatheroida, nilviäiisä syöviä Stagodontidae . ja kasvinsyöjiä: (multituberculata, Schowalteria, Zhelestidae and Mesungulatidae), ja epätyypillisä muotoja (Zalambdalestidae, Brandoniidae).

Pohjoisella pallonpuoliskoola elivät ryhmät Cimolodonta, Multituberculata, Metatheria and Eutheria.[7]

Eteläisellä pallonpuoliskolla nisäkäslajisto oli monimuotoisempaa dryolestoidit, gondwanatheerit ja muut multituberkulaatit ja perus-Eutheria, luultavasti myös, ja viimeinen haramiyidaneista, Avashishta.

Istukalliset nisäkkäät ja pussieläimet kehittyivät aivan kauden lopussa.[7]

Meriin ilmestyivät nopeasti lajiutuvat mosasaurit. Nykyiset hait ja nykyiset luukalat Neoteleostei ilmaantuivat. Myös jättiläispingviiniä muistuttanut plesiosaurus, pitkäkaulainen 13-metrinen elasmosaurus -ajisto kehittyi nopeasti.

Kalaliskot ja pliosaurukset katosivat Canomanium/Turonia-kauden vähähappisen tapahtuman takia.

Myöhäisliitukauden jako

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajat miljoonina vuosina, ajoitukset epätarkkoja

  1. K.M. Cohen, S. Finney, P.L. Gibbard: International Chronostratigraphic Chart 2020. International Commission on Stratigraphy..
  2. a b Peter Dodson: The age of dinosaurs. Lincolnwood, Ill.: Publications International, Ltd, 1993. 29824077 Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste Teoksen verkkoversio (viitattu 13.12.2021).
  3. C. S. Churcher, G. De Iuliis: A new species of Protopterus and a revision of Ceratodus humei (Dipnoi: Ceratodontiformes) from the Late Cretaceous Mut Formation of eastern Dakhleh Oasis, Western Desert of Egypt. Palaeontology, 2001, nro 44, s. 305–323. doi:10.1111/1475-4983.00181 ISSN 1475-4983 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  4. Julia A. Clarke, Claudia P. Tambussi, Jorge I. Noriega, Gregory M. Erickson, Richard A. Ketcham: Definitive fossil evidence for the extant avian radiation in the Cretaceous. Nature, 2005-01, nro 433, s. 305–308. doi:10.1038/nature03150 ISSN 1476-4687 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  5. Does morphology reflect osteohistology-based ontogeny? A case study of Late Cretaceous pterosaur jaw symphyses from Hungary reveals hidden taxonomic diversity Prondvai,Edina et al. Paleobiology(2014),40(2):288 http://dx.doi.org/10.1666/13030
  6. W. J. Kennedy, A. S. Gale, J. A. Lees, and M. Caron: The Global Boundary Stratotype Section and Point (GSSP) for the base of the Cenomanian Stage, Mont Risou, Hautes-Alpes, France. Episodes Journal of International Geoscience, 1.3.2004, nro 27, s. 21–32. doi:10.18814/epiiugs/2004/v27i1/003 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  7. a b Thomas J. D. Halliday, Paul Upchurch, Anjali Goswami: Resolving the relationships of Paleocene placental mammals. Biological Reviews, 2017, nro 92, s. 521–550. PubMed:28075073 doi:10.1111/brv.12242 ISSN 1469-185X Artikkelin verkkoversio. (englanti)