Ykkösbonus
YkkösBonus oli Tradekan kuluttaja-asiakkaille suunnattu kanta-asiakasohjelma. Ohjelma toimi vuosina 1993–2015. Ohjelmassa oli vuonna 2014 mukana 1,1 miljoonaa taloutta, ja siihen oli tuolloin liitetty yhteensä 1,8 miljoonaa kanta-asiakaskorttia.[1]
Kanta-asiakasohjelman alkuvaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eka-yhtymä, josta myöhemmin tuli Tradeka, aloitti oman kanta-asiakasohjelman vuonna 1993. Kanta-asiakaskorttia pilotoitiin tuolloin Tampereella.[2]
Ekan kanta-asiakasohjelma laajeni valtakunnalliseksi vuonna 1994. Alkuvaiheessa ohjelmaan kuuluivat mm. Sotka ja Sampo. Kanta-asiakaslehtenä toimi Me-lehti. Ostouskollisuuden kasvattamiseksi lanseerattiin vuonna 1995 keräilykampanjat. Asiakkaille annettiin tietyn suuruisista ostoksista merkkejä, jotka oikeuttivat alennushintaisten keräilytuotteiden ostoon.[2]
YkkösBonus 1997
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]YkkösBonus-nimi otettiin käyttöön vuonna 1997. Ensimmäisten kolmen vuoden aikana ohjelmaan liittyi yli 20 % Suomen talouksista ja kanta-asiakastilejä avattiin yhteensä 550 000. Ohjelmaan liittyminen oli asiakkalle ilmaista.[3][4] Kilpailevat kanta-asiakasjärjestelmät olivat maksullisia. YkkösBonuksen ilmaisuus johtui siitä, ettei 1990-luvulla yrityssaneerauksessa ollut Tradeka uskaltanut pyytää korteistaan rahaa. Ilmaisuudesta tuli kilpailuetu.[2]
YkkösBonuksesta tuli 1990-luvun lopulla kanta-asiakaskorttien markkinajohtaja. Ilmaisuuden lisäksi YkkösBonuksen menestykseen vaikuttivat bonukset, laaja-alaisuus ja luotto-ominaisuus. Luotto-ominaisuuden tarjosi Tradekan ja Elannon yhteisyritys Suomen Tilirahoitus.[2]
Ohjelmaan kuuluneita yrityksiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elanto liittyi kanta-asiakasohjelmaan marraskuussa 1995.[3] Elannon fuusioituessa Helsingin Osuuskaupan kanssa HOK-Elannoksi, YkkösBonus-kortti kelpasi vielä vuoden 2004 loppuun asti niissä myymälöissä, jotka oli muutettu Elannon ketjuista S-ryhmän ketjuihin (29 Alepaa, 10 S-marketia, 3 Prismaa ja Hakaniemen Sokos), sekä Elannon peruja olleissa ravintoloissa ja muissa toimipaikoissa.
YkkösBonus-ohjelmaan kuului Tradekan ja Suomen Lähikaupan lisäksi useita muitakin yrityksiä, mm. Expert, Värisilmä, Neste, Sotka ja Tarjoustalo. Vuonna 2004 ohjelmassa oli 14 yhteistyöyritystä.[3][4][5]
Loppuvaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ohjelmaan kuului loppuvaiheessa noin 2000 liikettä, mm. Suomen Lähikauppa -ketjun päivittäistavarakaupat sekä Restelin hotellit ja ravintolat. Näissä ketjuissa YkkösBonus-kortin kanssa tehdyt ostokset kerryttivät bonusta. Bonuksella sai joko tavarapalkintoja tai ostohyvityksen, joka maksettiin vuosittain YkkösBonus-setelinä. Setelin saattoi käyttää ohjelman liikkeissä maksuvälineenä tai vaihtaa rahaksi. Bonus kertyi ostosten yhteissummasta sitä korkeammalla prosentilla, mitä suurempi ostossumma oli.[6][7]
YkkösBonuksen lakkauttamisesta ilmoitettiin toukokuussa 2014. Ohjelma korvattiin uudella Pins-ohjelmalla. Uusi ohjelma kattoi Suomen Lähikaupan lisäksi useita muita liikkeitä ja verkkokauppoja, Kuten Verkkokauppa.com.[1]
YkkösBonus-ohjelman ylläpitäjä oli loppuvaiheessa Suomen Lähikauppa Oy. Kanta-asiakasrekisterissä pidettiin myös Tradekan jäsentietoja, vaikka Tradeka luopuikin 2000-luvulla Suomen Lähikaupan omistuksesta kokonaan. Bonustietojen lisäksi asiakastietoja voitiin hyödyntää kohdennettuun markkinointiin ja markkinointitutkimuksiin.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Ykkösbonus loppuu – tilalle Siwan ja Zalandon yhdistävä etuohjelma Yle Uutiset. 6.5.2014. Viitattu 6.5.2014.
- ↑ a b c d Komulainen, Anitra: Punapääoman linnake. Työväen osuustoiminnan dramaattiset vaiheet, s. 259–260. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2021. ISBN 978-952-234-932-3
- ↑ a b c Tradeka-yhtymä: Vuosikertomus 1995
- ↑ a b Tradeka-yhtymä: Vuosikertomus 1996
- ↑ Tradeka-yhtymä: Vuosikertomus 2004 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ YkkösBonusta saat näistä ostopaikoista (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 25.2.2015
- ↑ Bonusten kertyminen (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 25.2.2015
- ↑ Suomen Lähikauppa Oy: Henkilötietolain (523/99) 10§:n mukainen REKISTERISELOSTE (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 25.2.2015