Yhteysesikunta Roi
Yhteysesikunta Roi (lyhenne sanoista YhtERoi) oli jatkosodan aikainen suomalainen päämajan alainen esikunta, jonka tehtävänä oli pitää yhteyttä Pohjois-Suomessa olevien saksalaisjoukkojen, XX Armeijakunnan esikuntaan (AOK Norwegen). Esikunta oli sijoitettuna saksalaisesikunnan (saks. Befehlstelle Finland) yhteyteen Rovaniemelle. Esikunnan päällikkönä toimi eversti Oiva Willamo.
Saksan Norjan armeijan (AOK Norwegen) esikunta oli aloittanut toimintansa Suomessa jo välirauhan aikana 11. kesäkuuta. Saksalaisesikunta oli sijoittunut Rovaniemen lähistölle Ranuan tien varteen Kursunkijärvelle, jonne oli jo syntynyt saksalaisvaruskunta kauttakulkuliikenteen myötä. Esikuntaan oli määrätty Päämajan ja saksalaisille alistetun III Armeijakunnan puolesta kielitaitoisia suomalaisupseereita yhdysupseereiksi. Keskitettyä johtoa varten perustettiin marraskuussa 1941 Päämajan alainen Yhteysesikunta Roi, jonka komentajaksi määrättiin jo yhteysupseerina Rovaniemellä toiminut jääkärieversti Oiva Willamo. Roin toimipaikkana oli kauttakulkuasioita hoitaneen päämajan alaisen Kauttakulkuliikenteen järjestelytoimiston tilat Lapin rajavartioston esikuntarakennuksessa Korkalovaarassa. Kauttakulkuliikenteen järjestelytoimiston tehtävät ja henkilöstö siirrettiin Roille. Yhteydenpito helpottui kun saksalaisjoukot siirsivät esikuntansa tammikuussa 1942 Kursunkijärveltä Rovaniemen keskuskansakouluun.[1]
Esikunta jakaantui helmikuussa 1942 viiteen toimistoon tehtävien mukaan:[1]
- Toimisto I: Komentoasiat
- II: Operatiiviset asiat
- III: Huoltoasiat
- IV: Talous- ja raha-asiat, hankinnat
- V: Hallinto-, laki,- korvaus- ja sotavankiasiat.
Esikunnan yhteysupseerit toimivat eri yksiköiden esikunnissa, ja neljä heistä Rovaniemellä. XIX Vuoristoarmeijakunnan esikunnassa Petsamossa toimi 19 upseeria, Sallan suunnassa 12 ja Kiestingissä 11. Yhteensä upseereita oli 46 henkeä.[1]
Yhteysesikunta Roi lakkautettiin 14. syyskuuta 1944 Lapin sodan alkaessa. Eversti Willamo ja esikunnan tärkeimmät upseerit määrättiin vasta perustetun Pohjois-Suomen evakuointiesikunnan alaisuuteen sotilasasiantuntijoiksi.[2]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Parikka, Petteri: Mikä oli Yhteysesikunta Roi ja mitkä olivat sen tehtävät? Sotaveteraani, 20.4.2005, 2005. vsk, nro 2, s. 30–31. Suomen Sotaveteraaniliitto ry. verkkoversio. Viitattu 31.1.2009.
- Rautio, Erkki: Pohjoiset pakolaiset. (toim. Korteniemi, Tuomo & Vuopio, Mirja) Pello (Jyväskylä): Pohjan väylä Oy (Gummerus), (2004). ISBN 952-5271-22-6