Yhteisen elämän veljet

Yhteisen elämän veljet (lat. Fratres vitae communis) oli Gerrit de Grooten (k. 1384) Deventerissä perustama vapaa kristillinen sääntökunnan kaltainen yhteisö, jonka jäsenet liittyivät toisiinsa yhteistä työtä ja uskonnollista kasvua varten devotio modernan mallin mukaan. He eivät olleet munkkeja eivätkä kerjäläisveljiä siihenastisten sääntökuntalaisten tapaan. Veljien taloista kuuluisia ovat Windesheimin kongregaatio lähellä Deventeriä ja Agnetenberg lähellä Zwollea. Saksassa tärkeimmät paikkakunnat olivat Köln ja Rostock. Lisäksi perustettiin sisartaloja. Varsinkin nuorten opettajina, kirjojen, myös Raamattujen, kopioijina ja kristillisten laupeudentöiden tekijöinä Yhteisen elämän veljet saivat keskiajan lopulla merkitystä myöskin Pohjois- ja Keski-Saksassa. Dominikaanit vastustivat yhteisen elämän veljiä, mutta esimerkiksi Nicolaus Cusanus ja Erasmus Rotterdamilainen olivat heille kiitollisuudenvelassa koulutuksestaan. Pitkien neuvottelujen jälkeen, Jean Gersonin ja Pierre d'Aillyn puolustaessa heitä, Konstanzin (1414-18) ja Baselin (1431-49) reformikonsiilit tunnustivat Yhteisen elämän veljien aseman ja paavi Martinus V myönsi heille etuoikeuksia. Protestanttisen uskonpuhdistuksen jälkeen yhteisö vähitellen hiipui. Renessanssihumanismi ja reformaatio täyttivät sittemmin monia tämän maallikkoliikkeen alkuperäisiä tarkoituksia, vaikkakin veljien merkitystä reformaation edelläkävijänä on usein liioiteltu. Osa veljestaloista jatkoi Ranskan vallankumoukseen asti, Kölnin veljestalo lakkautettiin vuonna 1802. Yksi veljestaloista kääntyi kokonaisena yhteisönä luterilaiseksi. Tämä Herfordin veljien yhteisö, joka siirtyi reformaatiossa luterilaiseksi, säilyi luterilaisena veljestönä vuoteen 1841.