Koordinaatit: 3°52′N, 11°31′E

Yaoundé

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Yaounde)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yaoundé
Yaoundén keskustaa.
Yaoundén keskustaa.

Yaoundé

Koordinaatit: 3°52′N, 11°31′E

Valtio  Kamerun
Alue Centre
Departementti Mfoundi
Korkeus 750 m
Väkiluku (2015)  (arvio) 2 765 600[1]
Aikavyöhyke UTC+1

















Toukokuun 20. päivän aukio (La place du 20 mai) Yaoundéssa.

Yaoundé on Kamerunin pääkaupunki ja maan toiseksi suurin kaupunki (Douala on suurin). Vuonna 2015 sen asukasluvuksi arvioitiin 2,7 miljoonaa. Yaoundé (lausutaan Jaunde) sijaitsee keskeisellä paikalla Kamerunin runsasväkisessä lounaisosassa, ja on keskusprovinssi Centren pääkaupunki.

Yaoundén perustivat saksalaiset kauppiaat vuonna 1888 norsunluukauppaa varten. Ensimmäisen maailmansodan aikana sitä miehittivät belgialaiset joukot ja sodan jälkeen siitä tuli Ranskan Kamerunin pääkaupunki. Kamerunin itsenäistyessä 1960 Yaoundé oli luonnollinen valinta myös uuden valtion pääkaupungiksi. Pian tämän jälkeen jo aiemmin alueelliseksi teollisuuskeskukseksi kehittynyt kaupunki sai oman yliopiston, ja kasvoi muutamassa vuosikymmenessä runsaan 100 000 asukkaan paikkakunnasta miljoonakaupungiksi.

Yaounden yliopisto (vuodesta 1993 kaksi erillistä yliopistoa) on kehittynyt vuonna 1962 perustetusta yliopisto-opintojen instituutista, josta tuli varsinainen Kamerunin yliopisto 1963 ja Yaoundén yliopisto 1973. Sillä on humanistinen, luonnontieteellinen, teknillinen, kasvatustieteellinen, maataloustieteellinen ja lääketieteellinen tiedekunta. Opiskelijoita on yli 10 000.[2]

Maantiede ja ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yaoundé on noin 750 metrin korkeudella merenpinnasta, rannikolle ja Doualaan sieltä on matkaa noin 200 kilometriä. Ilmastollisesti se kuuluu Afrikan sademetsävyöhykkeeseen, joten lämpötila pysyttelee läpi vuoden tasaisena: päivän ylin noin 28 °C ja yön alin noin 18 °C. Samoin alue on varsin kostea ja vuotuinen sademäärä noin 1 700 millimetriä. Kaikkein sateisin kausi on syys-lokakuussa, pienempi sadekausi huhti-toukokuussa.[3] Ympäröivä maaseutu on kumpuilevaa ylänköä, jossa muutama kukkula kohoaa yli kilometrin korkeuteen merenpinnasta.

Pitkään Yaoundén tehokkaat liikenneyhteydet rajoittuivat rautatiehen Doualaan. Itsenäistymisen jälkeen ratoja on rakennettu lisää, ja 1990-luvulla Yaoundé sai kansainvälisen lentokentän sekä uuden valtatien Doualaan. Tämä on kehittänyt kauppaa ja luonut edellytyksiä matkailulle. Alueen teollisuus tuottaa huomattavissa määrin tupakkaa, meijerituotteita, savi- ja lasituotteita sekä puutavaraa.

  1. Cameron Major Cities Citypopulation. Viitattu 28.11.2016. (englanniksi)
  2. Université de Yaoundé I 4icu. Viitattu 28.11.2016. (englanniksi)
  3. Climate Normals WMO. Viitattu 28.11.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä Afrikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.