Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus on Yhdistyneiden kansakuntien (YK) 10. joulukuuta 1948 kolmannessa yleiskokouksessaan hyväksymä oikeuksien julistus. Se kokosi ensimmäistä kertaa yhteen keskeisimpiä oikeuksia, joiden katsottiin olevan universaaleja ja kaikille kuuluvia.
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus ei ole valtioita oikeudellisesti velvoittava asiakirja. Sen poliittinen ja moraalinen vaikutusvalta on kuitenkin huomattavan suuri. Julistus on myös toiminut YK:n myöhemmän ihmisoikeustyön perustana, mukaan lukien kaikki YK:n piirissä solmitut ihmisoikeussopimukset.[1]
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus muodostaa KP-sopimuksen, TSS-sopimuksen ja KP-sopimuksen kahden valinnaisen pöytäkirjan kanssa niin sanotun kansainvälisen ihmisoikeusasiakirjan.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ihmisoikeuksien julistus valmisteltiin kymmeniä miljoonia ihmishenkiä vaatineen toisen maailmansodan seurauksena. Haluttiin myös luoda ylikansallinen mekanismi, jotta voitaisiin välttää juutalaisten joukkomurhan eli holokaustin toistuminen sekä lopettaa seksuaalivähemmistöjen vainot. Julistus kokosi ensimmäistä kertaa yhteen keskeisimpiä oikeuksia, joiden katsottiin olevan universaaleja ja kaikille kuuluvia.[2]
Laatiminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Julistuksen sisältö laadittiin YK:n talous- ja sosiaalineuvoston asettamassa ihmisoikeuksien toimikunnassa vuosina 1947–1948 Yhdysvaltain presidentin puolison Eleanor Rooseveltin johdolla. Julistuksen muotoiluun osallistuivat länsimaiden lisäksi muun muassa eräät Latinalaisen Amerikan maat.[2] Toimikunnassa oli edustettuina 18 silloisista YK:n 58 jäsenvaltiosta. Julistuksen lopulliseen sisältöön ja muotoon vaikuttivat myös muut YK:n jäsenvaltiot sekä monet kansalaisjärjestöt ja uskonnolliset ryhmittymät.[1]
Ihmisoikeustoimikunnan jäsenistöstä muodostettiin toimikunnan alaisuuteen erillinen kahdeksanjäseninen luonnostelutoimikunta, jonka jäseniä olivat Yhdysvallat, Iso-Britannia, Neuvostoliitto, Ranska, Kiina, Libanon, Chile ja Australia. Toimikunta ja komitea saivat työnsä pohjaksi YK-sihteeristön ihmisoikeusosaston johtajan John Humphreyn julistusluonnoksen, jota ranskalainen René Cassin muokkasi.[1]
Julistusta työstettiin ihmisoikeustoimikunnassa kolme istuntokautta ja luonnostelukomiteassa kaksi istuntokautta. Lopullinen julistusluonnos siirrettiin YK:n yleiskokouksen kolmannen komitean käsittelyyn ja sen jälkeen yleiskokouksen yleisistunnon puitavaksi. Koko prosessin aikana ihmisoikeustoimikunnan ulkopuolisilla YK:n jäsenmailla oli monta mahdollisuutta osallistua julistuksen muokkaamiseen. Moni pieni jäsenmaa vaikuttikin merkittävästi julistuksen lopulliseen sisältöön ja muotoon erityisesti taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien sekä julistuksen sukupuolineutraaliuden suhteen.[1]
Hyväksyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Julistus hyväksyttiin Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksessa 10. joulukuuta 1948 yksimielisesti. Sen puolesta äänesti 48 maata, eikä yksikään maa äänestänyt vastaan.[2][3] Julistuksen hyväksynyt kokous pidettiin Chaillot’n palatsissa Pariisissa.[4]
Puolesta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Afganistan
Argentiina
Australia
Belgia
Bolivia
Brasilia
Burma
Kanada
Chile
Kiinan tasavalta
Kolumbia
Costa Rica
Kuuba
Tanska
Dominikaaninen tasavalta
Ecuador
Egypti
El Salvador
Etiopia
Ranska
Kreikka
Guatemala
Haiti
Islanti
Intia
Iran
Irak
Libanon
Liberia
Luxemburg
Meksiko
Alankomaat
Uusi-Seelanti
Nicaragua
Norja
Pakistan
Panama
Paraguay
Peru
Filippiinit
Siam
Ruotsi
Syyria
Turkki
Britannia
Yhdysvallat
Uruguay
Venezuela
.svg){kind=small}
.svg){kind=small}
.svg){kind=small}
.svg){kind=small}
Pidättäytyivät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tšekkoslovakian sosialistinen tasavalta 
Puolan kansantasavalta
Saudi-Arabia
Neuvostoliitto
Valko-Venäjän SNT
Ukrainan SNT
Etelä-Afrikan unioni
Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta
.svg){kind=small}
Eivät osallistuneet äänestykseen[5]
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Välittömästi hyväksymisen jälkeen yleiskokous kehotti kaikkia jäsenmaita julkaisemaan julistuksen tekstin. Niitä pyydettiin "levittämään ja tekemään sitä tunnetuksi, lukemaan ja selittämään sitä ennen kaikkea kouluissa ja muissa oppilaitoksissa eri maiden ja alueiden poliittisista oloista riippumatta".[6] 10. joulukuuta on kansainvälinen ihmisoikeuksien päivä.
Kritiikkiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Islamilaiset maat pitävät ihmisoikeuksien julistusta liian länsimaisena, ja ne laativat vuonna 1990 sen vastineeksi šariaan perustuvan Kairon julistuksen ihmisoikeuksista islamissa.[7][8]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Historiaa ja toiminnan taustoja 17.6.2016. Yhdistyneet kansakunnat. Arkistoitu 21.6.2018. Viitattu 21.6.2018.
- ↑ a b c Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistus Ihmisoikeudet.net. Viitattu 21.6.2018.
- ↑ Yearbook of the United Nations 1948–1949 p 535 unyearbook.un.org. Arkistoitu 27 syyskuu 2013. Viitattu 24 July 2014.
- ↑ Ihmisoikeuksien julistuksesta 60 vuotta Yle 10.12.2008. Viitattu 14.4.2022.
- ↑ Menschenrechte: Die mächtigste Idee der Welt Der Tagesspiegel. Viitattu 22.5.2020. (saksaksi)
- ↑ Universal Declaration of Human Rights – Finnish Yhdistyneet kansakunnat. Viitattu 03.06.2018. (suomeksi)
- ↑ Alueelliset ihmisoikeusjärjestelmät Ihmisoikeudet.net. Arkistoitu 3.1.2014. Viitattu 19.3.2014.
- ↑ Leo Näre: Ihmisoikeudet on turvattava ennen muuta 29.9.2012. Helsingin Sanomat. Viitattu 19.3.2014.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus. (Johdannon ja historian kirjoittanut Tuija Sarvi. Suomen YK-liitto ry:n julkaisusarja) Helsinki: Suomen YK-liitto, 2008. ISBN 978-952-9694-62-4
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Wikimedia Commonsissa
