Yōga (Tokio)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Toimistorakennus Yōgan bisnesaukiolla.

Yōga (jap. 用賀) on Tokion kaupunginosa Setagayan erillisalueella. Se sijaitsee sisämaassa Tamajoen lähistöllä erillisalueen eteläosassa. Kaupunginosa on rakentunut Tōkyū-rautateiden Den’entoshi-linjan Yōgan rautatieaseman ympärille. Sen läpi kulkee myös Tokion kaupunkimoottoritien reitti 3 (Shibuya-linja).[1]

Yōga jakautuu neljään osa-alueeseen, jotka ovat Yōga 1-chōme, Yōga 2-chōme, Yōga 3-chōme ja Yōga 4-chōme. Niissä on yhteensä 15 376 asukasta (tammikuussa 2021). Kaupunginosan pinta-ala on 0,91 kilometriä ja väestötiheys lähes 17 000 asukasta neliökilometrillä.[2]

Yōga on lähinnä asuinaluetta, ja siellä on myös päivittäistavarakauppoja ja muita liikkeitä. Lähistöllä sijaitsee Kinutan puisto, jossa on museo ja kuntoilumahdollisuuksia.[3]

Kaupunginosan nimen arvellaan olevan peräisin sanskritin sanasta yuga, sillä sinne perustettiin Kamakura-kauden alkuvaiheilla joogan harjoittelupaikka (dōjō). Myöhemmin paikalle rakennettiin Shinpuku-jin buddhalainen temppeli. Meiji-kaudelta 1800-luvun lopulta lähtien alue kuului Tamagawan kyläkuntaan, ennen kuin se liitettiin Tokion kaupunkiin vuonna 1932.[4]

  1. 地区の地図 Setagaya City. Arkistoitu 29.1.2021. Viitattu 21.01.2021.
  2. 令和3年(2021年)の世田谷区の町丁別人口と世帯数 Setagaya City. Arkistoitu 29.1.2021. Viitattu 21.01.2021.
  3. Yoga, tokyocheapo.com, viitattu 21.1.2021 (englanniksi)
  4. 地名の由来(瀬田・玉川・用賀・上用賀・玉川台) Setagaya City. Viitattu 21.01.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]