Yöailakki
| Yöailakki | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Caryophyllales |
| Heimo: | Kohokkikasvit Caryophyllaceae |
| Suku: | Kohokit Silene |
| Laji: | noctiflora |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Silene noctiflora |
|
| Katso myös | |
Yöailakki (Silene noctiflora, syn. Melandrium noctiflorum) on yöaikaan kukkiva kohokkikasvi.
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yksi- tai kaksivuotinen yöailakki kasvaa 25–40 cm korkeaksi. Kasvi on haaraton tai vähähaarainen ja yläosastaan tahmeakarvainen. Lehtien muoto vaihtelee soikeista puikeisiin. Kukinto on harvakukkainen tai kukat ovat yksittäin. Sekä kukan verhiö ja teriö ovat viisilehtisiä. Verhiö on karvainen, ulkoteriötön ja ainakin 2 cm pitkä. Vaaleassa verhiössä on lisäksi noin 10 matalaa suonta. Teriö on lisäteriöllinen ja väriltään kellertävän valkoinen tai hieman punertava. Terälehtien lapa on syvään kaksiliuskainen, liuskat vaihtelevat muodoltaan tasasoukista pitkulaisiin. Yöailakki kukki Suomessa heinä-syyskuussa. Kukat aukeavat vain öisin, jolloin ne tuoksuvat voimakkaasti. Hedelmä on kuusiliuskaisesti aukeava kota.[1][2]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yöailakkia tavataan Euroopassa Ranskasta Länsi- ja Lounais-Venäjälle. Etelässä levinneisyysalue ulottuu Pohjois-Italiaan, Balkanille, Pohjois-Kreikkaan, Bulgariaan, Etelä-Ukrainaan ja Kaukasuksen alueelle. Pohjoisessa lajia tavataan Britteinsaarille, Fennoskandian keskiosiin ja Luoteis-Venäjälle saakka. Lajia kasvaa harvinaisena myös Islannissa. Aasiassa yöailakki kasvaa satunnaisena Länsi-Siperiassa, Keski-Aasiassa, Turkissa ja Iranissa. Laji on levinnyt ihmisen mukana myös Uuteen-Seelantiin sekä Pohjois-Amerikkaan, jossa sitä kasvaa pääasiassa mantereen itä- ja keskiosissa.[2]
Suomessa yöailakki on uustulokas, jota tavataan Etelä-Lappia myöten. Suurimmassa osassa maata laji on satunnainen, ainoastaan Etelä-Suomessa se on vakiintunut luontoon.[3] Suomeen lajin tiedetään levinneen useilla eri tavoilla: laivojen painolastissa, puutarhasiemenessä, venäläisen viljassa seassa sekä venäläisten junavaunujen mukana.[4]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yöailakki kasvaa Suomessa puutarhoissa, viljelymailla, ratapihoilla ja kaatopaikoilla.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Helsingin kasvit – Kukkivilta kiviltä metsän syliin. Toim. Kurtto, Arto & Helynranta, Leena. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Yliopistopaino, Helsinki 1998.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kasviatlas 2016: Yöailakin (Silene noctiflora) levinneisyys Suomessa
- Luontoportti: Yöailakki (Silene noctiflora)
- ITIS: Silene noctiflora (englanniksi)
- United States Department of Agriculture (USDA): Silene noctiflora (englanniksi)
- Flora of China: Silene noctiflora (englanniksi)
|