XL Airways Germanyn lento 888T
| XL Airways Germanyn lento 888T | |
|---|---|
,_Airbus_A320.jpg) Onnettomuuskone |
|
| Yhteenveto | |
| Päivämäärä | 27. marraskuuta 2008 |
| Onnettomuustyyppi | sakkaus, mereensyöksy |
| Tapahtumapaikka | Välimeri lähellä Canet-en-Roussillonia, Ranska |
| Lähtöpaikka | Perpignan–Rivesaltesin lentoasema |
| Määränpää | Perpignan–Rivesaltesin lentoasema |
| Kuolleita | 7 |
| Loukkaantuneita | 0 |
| Eloonjääneitä | 0 |
| Lentokone | |
| Konetyyppi | Airbus A320-232 |
| Lentoyhtiö | XL Airways Germany |
| Rekisteritunnus | D-AXLA |
| Matkustajia | 5 |
| Miehistöä | 2 |
XL Airways Germanyn lento 888T oli 27. marraskuuta 2008 Perpignan–Rivesaltesin lentoasemalta Ranskassa lennetty koelento. Lennolla käytetty Airbus A320-232 syöksyi Välimereen Canet-en-Roussillonin edustalla. Kaikki seitsemän koneessa ollutta kuolivat onnettomuudessa.[1]
Tapahtumat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]XL Airways Germanyllä vuokralla ollut kone oli tarkoitus palauttaa omistajalleen Air New Zealandille 1. joulukuuta 2008. Se siirrettiin Perpignanin lentoasemalle, jossa EAS Industries huolsi konetta ja maalasi sen Air New Zealandin väreihin. Vuokrasopimuksen mukaan koneelle oli ennen sen palauttamista tehtävä koelento sen toimintakuntoisuuden varmistamiseksi. 27. marraskuuta tehdyllä koelennolla oli mukana kapteeni ja perämies XL Airways Germanyltä, lentäjä ja kolme mekaanikkoa Air New Zealandilta sekä Uuden-Seelannin siviili-ilmailuviranomaisen edustaja.[1]
Lento 888T lähti Perpignanista kello 15.44 paikallista aikaa. Lennolla suoritettiin suunnitelman mukaisia kokeita, ja kone kääntyi takaisin kohti Perpignania 16.12. Lennon lähestyessä Perpignania Air New Zealandin lentäjä antoi miehistölle ohjeet hitaassa lennossa suoritettavasta kohtauskulmasensorin ja siihen liittyvän suojausjärjestelmän kokeilusta. Lennonjohto antoi miehistölle samoihin aikoihin lähestymisohjeet, ja kapteeni sanoi, että kokeilu tulisi suorittaa vasta myöhemmin, mahdollisesti siirtolennolla Perpignanista Frankfurtiin.[1]
Lennonjohto antoi kello 16.42 miehistölle luvan laskeutua 2 000 jalan korkeudelle. Kello 16.43.37 kone laskeutui pilvien alapuolelle ja kapteeni kysyi Air New Zealandin lentäjältä, mitä tämä haluaisi tehdä. Hän käski kapteenia hidastamaan nopeutta ja aloittamaan suojausjärjestelmän kokeilun. Kapteeni laski laskutelineet ja laittoi moottorit tyhjäkäynnille. Perämies ilmoitti lennonjohdolle lähestymisen keskeyttämisestä, ja kone nousi 3 000 jalkaan kello 16.44.30.[1]
Seuraavien 35 sekunnin aikana miehistö nosti nokkaa, kunnes korkeusperäsin osui takarajoittimeensa. Koneen lentonopeus laski 136 solmusta 99 solmuun, ja koneen nokka nousi 19 astetta horisontin yläpuolelle. Sakkausvaroitin aktivoitui, ja miehistö laittoi moottorit täydelle teholle. Nopeus laski vielä 92,5 solmuun ja alkoi sitten nousta. Kone alkoi heittelehtiä puolelta toiselle. Suuri osa koneen automaattisista suojausjärjestelmistä lakkasi toimimasta kello 16.45.15 koneen epätavallisen asennon vuoksi: se oli kallistuneena 50 astetta oikealle. Sakkausvaroituksen päättyessä neljä sekuntia myöhemmin kallistuskulma oli 40 astetta vasemmalle.[1]
Koneen nokka alkoi jälleen nousta ylöspäin. Kone alkoi nousta ja sen nopeus laskea. Sakkausvaroitus alkoi nousun aikana uudelleen. Kello 16.45.44 koneen nokka oli noussut 57 astetta horisontin yläpuolelle, ja sen lentonopeus oli alle 40 solmua. Kone sakkasi, kallistui oikealle ja lähti syöksyyn. Miehistön korjausyrityksistä huolimatta kone syöksyi Välimereen kello 16.46.07 kallistuneena 15 astetta oikealle ja nokka 14 astetta horisontin alapuolella.[1]
Onnettomuuden syyt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Onnettomuustutkinnassa selvisi, että huoltotoimien yhteydessä kolme päivää ennen koelentoa suoritetussa koneen ulkopesussa kohtauskulmasensoreihin oli päässyt vettä, joka jäätyi lennon aikana. Tämän vuoksi suojausjärjestelmä, jota miehistö yritti kokeilla, ei toiminut. Miehistö ei myöskään ottanut huomioon koelento-ohjelmassa ilmoitettuja nopeusarvoja ja antoi koneen hidastua liikaa, kunnes se sakkasi. Onnettomuuden syntyyn vaikuttivat myös miehistön päätös tehdä koe matalalla sekä se, että koelento-ohjelma oli suunniteltu erityisesti koelentoihin koulutetuille lentäjille.[1]