X-Pulssion

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
X-Pulssion
Tiedot
Toiminnassa 20092014
Tyylilaji thrash metal, groove metal, heavy metal
Kotipaikka Helsinki
Laulukieli englanti
Jäsenet

Rayburn Thrashfield, laulu, kitara
Zelda Jutila, koskettimet, laulu

Entiset jäsenet

Janne Ollikainen,  rummut (2013-2014)
Aapo Salo,  basso (2009-2014)
Theodore Cannonball,  rummut (2009-2013)
Jake Oldman, kitara (2010-2013)

Levy-yhtiö

Pulssion Records, 2009–

Aiheesta muualla
Kotisivut

X-Pulssion on vuonna 2009 perustettu englanniksi laulava helsinkiläinen yhtye, jonka musiikissa melodiseen sinfoniaan yhdistyy thrash, groove ja heavy metalia.

Yhtyeen perustivat syyskuussa 2009 Rayburn Thrashfield ja Aapo Salo.[1] Yhtye koottiin lähinnä kaveriporukasta, ja se oli aluksi kolmihenkinen. Kun yhtye alkoi sovittaa omia kappaleita, tarkoituksena oli löytää yhtyeen ulkopuolelta sopiva solisti. Tyylisuuntaa työstettäessä kuitenkin huomattiin, että melodisten harmonioiden aikaansaamiseksi tarvittaisiin kaksi kitaristia. Sittemmin yhtye vakiintui nelihenkiseksi yhtyeeksi, ja solisti valittiin yhtyeen sisältä, koska haluttiin säästää aikaa ja helpottaa järjestelyjä.

Yhtyeen nimi "X-Pulssion" tarkoittaa monen asian summaa: erottumista massasta, tarttuvaa rytmiä ja hauskanpitoa.lähde?

Yhtyeen ensialbumi Dying Legacy julkaistiin 29. kesäkuuta 2011.[2] Levynjulkaisukeikka pidettiin Tavastialla samana päivänä.[3]

Studioalbumit

Singlet

Musiikkivideot

Yhtye teki ensimmäisen musiikkivideonsa 2011 syksyllä kappaleesta "Tooth Twister", ja se julkaistiin Helsinki Clubilla 23. marraskuuta.[3] Toinen musiikkivideo on tehty kappaleesta "Shit Happens". ja se on julkaistu 14. elokuuta 2012.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]