Wumpscut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Wumpscut on saksalainen electro-industrial-yhtye, jonka perusti toukokuussa 1991 Rudolf "Rudy" Ratzinger (s. 3. kesäkuuta 1966 Gangkofen).[1][2] Hanke henkilöityy Ratzingeriin.[2]

Ratzinger aloitti uransa DJ:na ja aloitti oman musiikkinsa tuottamisen Wumpscut-hankkeensa myötä vuonna 1991 voimakkaasti Leæther Stripin innoittamana. Joulukuussa 1993 julkaistusta debyyttialbumistaan Music for a Slaughtering Tribe lähtien Wumpscut loi pohjaa aggrotech-tyylilajille. Boeses Junges Fleisch (1999) ja sitä seuranneet albumit ovat kuitenkin olleet aiempaa melodisempia. Wumpscut ei ole koskaan esiintynyt livenä vaan on keskittynyt ahkeraan julkaisutoimintaan. Hanketta varten perustettiin erillinen levy-yhtiö, Beton Kopf Media, mutta vuonna 1997 Wumpscut solmi Metropolis Recordsin kanssa yhdysvaltalaisen levytyssopimuksen ja julkaisi uudelleen suurimman osan aiemmasta tuotannostaan. Uutena albumina Metropolis Recordsin kautta julkaistiin Embryodead.[1] 5. toukokuuta 2017[2] Wumpscutilta ilmestyi retrospektiivinen kokoelmalevy :innerfire:, jonka ilmoitettiin olevan viimeinen hankkeen nimissä julkaistava levytys. Vuonna 2021 Wumpscut teki kuitenkin paluun albumilla Fledermavs 303.[1]

Wumpscut on käyttänyt musiikissaan provokatiivisia aiheita, kuten kansanmurhaa, kannibalismia, kidutusta ja pornografiaa.[1] Vuonna 2009 Wumpscut herätti kohua viittaamalla Kauhajoen koulusurmat 23. syyskuuta 2008 toteuttaneeseen Matti Saareen uuden albuminsa Fuckit avauskappaleessa "Schlechter Mensch". Wumpscut oli ollut Matti Saaren suosikkiyhtye.[3] Wumpscutia ihailivat myös Daniel Ruda ja hänen vaimonsa Manuela, jotka puukottivat vuonna 2001 Bochumissa 33-vuotiaan miehen "saatanallisena uhrilahjana" ja joivat tämän veren.[4]