Witold Lutosławski
Witold Roman Lutosławski (25. tammikuuta 1913 Varsova – 7. helmikuuta 1994 Varsova) oli puolalainen säveltäjä.[1]
Lutosławski syntyi Varsovassa 25. tammikuuta 1913, mutta hänen perheensä muutti vuonna 1915 Moskovaan. Lutosławski alkoi opetella pianonsoittoa vuonna 1919. Hän alkoi soittaa myös viulua vuonna 1926. Vuonna 1927 hän pääsi Varsovan konservatorioon, jossa häntä opetti Karol Szymanowski. Hänen sävellysopettajansa oli Witold Maliszewski[2]. Vuosina 1931–1933 Lutosławski opiskeli matematiikkaa Varsovan yliopistossa. Vuonna 1936 hän sai konservatoriosta pianodiplomin järjestettyään taituriohjelman. Seuraavana vuonna hän sai myös sävellysdiplomin.
Toisen maailmansodan aikana Lutosławski elätti itsensä kabareepianistina soittamalla duossa säveltäjä Andrzej Panufnikin kanssa. Lutosławski teki Panufnikin kanssa noin 200 sovitusta pianolle. Niistä vain yksi, Paganini-muunnelmat, on säilynyt. Vuonna 1946 Lutosławski meni naimisiin Maria Danuta Bogusławskan kanssa. Lutosławskin vuonna 1954 säveltämä Konsertto orkesterille sai kaksi valtionpalkintoa vuoden aikana.
Lutosławski sai valmiiksi ensimmäisen sinfoniansa vuonna 1947. Siinä on voimakkaan neoklassinen leima. Teos joutui kuitenkin vallanpitäjien asettamaan pannaan, ja vuoteen 1956 saakka Lutosławskin oli sävellettävä lähinnä käyttömusiikkia ja kansanmusiikin sovituksia. Nämä rajoitukset poistettiin 1950-luvun loppupuolella, kun Stalinin aika päättyi.[2]
Lutosławski vieraili usein Suomessa, ja hänelle myönnettiin Sibelius-palkinto vuonna 1973. Hän sai myös ruotsalaisen Polar-palkinnon.[1]
Lutosławski sävelsi aktiivisesti elämänsä loppuun asti. Hän ehti laatia vuonna 1993 luonnoksia viulukonserttoon, mutta hän sairastui syöpään ja kuoli 7. helmikuuta 1994.
Lutosławskin musiikki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Monissa Lutosławskin varhaisissa teoksissa oli vaikutteita puolalaisesta kansanmusiikista. Hän käytti myös 12-säveltekniikkaa teoksessaan Muzyka żałobna vuonna 1958. Samana vuonna hän aloitti sarjallisen musiikin kokeilut teoksella Hautajaismusiikkia Béla Bartokin muistolle[2]. Pian tämän jälkeen hän alkoi kuitenkin käyttää vakituisesti aleatoriikkaa, jonka kehittämiseen hänen nimensä yleensä yhdistetään.
Teoksessa Jeux vénitiens (1961) aleatorinen kontrapunkti ilmenee siten, että eri soittajien osuudet eivät kuulu samaan metriseen prosessiin vaan ajanjaksoja määrittävät esimerkiksi kapellimestarin eleet, muiden soittajien merkit tai että soittajat kuuntelevat toisiaan. Ideana siis on, että soittaja saisi soittaa itsenäisesti oman osuutensa. Toisaalta Lutosławski kuitenkin asetti sävellyksessään tiettyjä rajoituksia soittajille ja halusikin kontrolloida esityksen kokonaisuutta.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Virtamo, Keijo (toim.): Otavan musiikkitieto: A–Ö, s. 238. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14518-5
- ↑ a b c d ”Lutosławski, Witold”, Otavan suuri ensyklopedia, 5. osa (kriminologia-makuaisti), s. 3874. Otava, 1978. ISBN 951-1-04827-9
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Witold Lutosławski Wikimedia Commonsissa
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Tieteilijät | |
| Taiteenala | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
