Will Vandom

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Willelmina ”Will” Vandom on kuvitteellinen hahmo Elisabetta Gnonen luomassa W.i.t.c.h.-sarjakuvassa. Se kertoo viidestä teinitytöstä, jotka valitaan portaalien (Kandrakarin porttien) vartijoiksi, ja he saavat käyttöönsä neljän alkuaineen voimat. Sarjakuvasta on tehty myös samanniminen televisiosarja.

Will asuu Heatherfieldin laitamilla äitinsä Susanin kanssa. Will on poikatyttömäinen, mutta on myös herkkätunteinen, ujo ja hiukan varautunut, mutta voimakastahtoinen ja älykäs. Will käy yhdeksättä luokkaa Sheffield Institute -nimisessä koulussa. Hän on samalla luokalla Cornelian kanssa. Yleensä Will ei viihdy koulussa alkuunkaan, mutta kantaa silti nöyrästi vastuun tulevaisuudestaan ja satsaa koulua varten. Willin lempiaineet ovat biologia ja kemia, mutta hän pitää paljon myös kuvataiteesta ja liikunnasta. Will ei ole erityisen hyvä ranskassa. Will harrastaa uintia ja pyöräilyä, ja hän viihtyy myös pitkiä aikoja tietokoneen ja eläinten parissa.

Ennen Kandrakarin vartijana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjakuvassa: Ennen kuin Will oli Kandrakarin vartija, hän oli normaali tyttö, joka on syntynyt 19. tammikuuta, eli hän on horoskooppimerkiltään kauris. Kun hän oli vielä pieni, hänen isänsä lähti hänen ja Willin äidin Susanin luota. Hänen vanhassa koulussaan pienessä kaupungissa Fadden Hillsissä, hän huomasi, että osasi lukea toisten ihmisten ajatuksia. Kerran hän luki ystäviensä ajatuksia, milloin hän tajusi, ettei hänen ystävänsä pitäneet hänen seurastansa. Will tuli murtuneena kotiin syrjinnän takia. Hänen äitinsä ehdotti, että ehkä heidän pitäisi muuttaa Fadden Hillsistä liian monen ikävän muiston takia. Samana hetkenä radiosta ilmoitettiin aurinkoista päivää Heatherfieldiin. Yhdessä Susan ja Will päättivät, että Heatherfield olisi paras paikka, minne he voisivat muuttaa, vaikka useissa alussa ilmestyneissä lehdissä Will vihaakin kaupunkia.

Televisiosarjassa: Kuten sarjakuvassakin ennen Kandrakarin vartijana, Will oli normaali tyttö, joka asui äitinsä kanssa Fadden Hillsissä. Toisin kuin sarjakuvassa he muuttavat Willin äidin työn takia Heatherfieldiin.

Sarjakuvassa: Will kykenee hallitsemaan ja vahvistamaan kaikkien muiden elementtien voimia. Hän on myös Kandrakarin sydämen haltija. Kandrakarin sydämeen on tiivistynyt neljän alkuperäisen elementin, maan, tulen, ilman ja veden voimat, ja Will voi hallita niitä halutessaan. Tämän lisäksi Willillä on kyky puhua koneille.

Televisiosarjassa: Will hallitsee Pimeää ainetta, mikä muistuttaa sähköä. Hän on myös Kandrakarin sydämen haltija, kuten sarjakuvassakin. Myös televisiosarjassa Willillä on kyky puhua koneille. Will voi myös

  • luoda suojakilven
  • purkaa sokaisevaa valoa Kandrakarin sydämestä
  • kanavoida elementit sydämen kautta vartijoille
  • luoda salamoita (Pimeä aine)
  • tuoda elektronisia laitteita eloon Pimeän aineen avulla
  • luoda voimattomia kopioita itsestään (Kutsutaan sarjakuvassa Astraalimarjoiksi).

Rakkauselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Will oli ollut pitkään rakastunut supersuositun Cobalt Blue -bändin laulajaan Matt Olseniin. Will luuli Mattilla olevan säpinää sekä Jackien, Mandyn että Oruben kanssa, mutta tosiasiassa Matt ja Will ovat koko ajan olleet ihastuneet toisiinsa. Juuri, kun Will ja Matt olivat löytäneet kivikkoiseen suhteeseensa onnen, Matt siepattiin Elementtien kirjan sisään, mutta Will ja muut W.i.t.c.h.-jengiläiset pelastivat hänet. Tämän jälkeen Matt tuurasi Karmillan, suositun rokkistaran, kitaristia, ja joutui siis jättämään Willin vähäksi aikaa. Kun Matt lopulta oli palaamassa, hän siirtyi Kandrakarin palvelukseen ja varasti W.i.t.c.h - tytöiltä voimat, jotta voisi antaa uudet tilalle. Kun Matt lopetti työt Kandrakarissa, palautui Willin ja Mattin suhde ennalleen.

Willin perheeseen kuuluvat Simultech-yhtiössä työskentelevä äiti Susan ja Willin historianopettaja ja isäpuoli Dean Collins. Willin oikea isä Thomas on eronnut Susanista jo Willin ollessa pieni tyttö. Susan on jo synnyttänyt poikavauvan jonka nimeksi on annettu William. Willillä oli ennen myös lemmikkimurmeli, mutta se jäi auton alle. Will asuu äitinsä, isäpuolensa ja pikkuveljensä kanssa vanhahkossa kerrostalossa. Willin ja muiden W.I.T.C.H-tyttöjen päihitettyä vaarallisen Varjojen äidin (numerossa 85), selviää, että myös Williamilla on maagisia kykyjä.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]