Syprikit
| Syprikit | |
|---|---|
 Nivelsyprikki (Widdringtonia nodiflora) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Kladi: | Havupuut Pinophyta |
| Lahko: | Mäntymäiset Pinales |
| Heimo: | Sypressikasvit Cupressaceae |
| Alaheimo: | Callitroideae |
| Suku: |
Syprikit Widdringtonia Endl., 1842[1] |
| Synonyymit | |
| Katso myös | |
Syprikit (Widdringtonia)[2][3] on sypressikasvien heimoon (Cupressaceae) kuuluva havupuusuku. Siihen kuuluu neljä lajia. Suvun edustajat ovat ainavihantia puita ja pensaita, joita esiintyy luonnonvaraisena eteläisessä Afrikassa. Suvun ominaispiirteisiin kuuluvat pallomaiset tuppilomaisesti kärjestään avautuvat kävyt, jotka voivat olla serotiinisia avautuen vasta maastopalon kuumentaessa niitä.[1][4]
Nimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suvun tieteellinen nimi Widdringtonia on annettu 1800-luvulla Britannian merivoimissa komentajana toimineen Samuel Edward Widdringtonin kunniaksi.[1]
Kuvaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Syprikit ovat ainavihantia puuvartisia kasveja. Ne voivat olla yksi- tai monirunkoisia puita tai pensaita. Suurimmat suvun puut kasvavat noin 50 metriä korkeiksi.[1] Rungon kuoren rakenne vaihtelee pehmeän kuituisesta kovan uurteiseen. Suuremmat oksat ovat yleensä vaakatasossa siirottavia tai kohenevia, kun taas pienet oksanhaarat voivat olla siirottavia tai pystyjä.[1]
Lehdet ovat yksinkertaisia ja ruodittomia. Lehtiasento on tavallisesti sivuversoissa ristikkäin vastakkainen, mutta johtoversoissa usein enemmän tai vähemmän kierteinen.[1] Varhaislehdet ovat neulasmaisia, kun taas myöhäislehdet ovat suomumaisia.[4] Suomumaiset lehdet ovat tavallisesti muodoltaan puikeita tai vinoneliömäisiä ja laidoiltaan hienohampaisia. Johtoversojen lehdet ovat sivuversojen lehtiä suurempia, ja niillä on pitkä johteinen lehtikanta. Lehdet ovat pihkanystyttömiä. Ilmarakoja esiintyy lehden kaikilla pinnoilla.[1]
Syprikit ovat yksikotisia, mikä tarkoittaa erillisten hede- ja emikukintojen kehittyvän samaan kasviyksilöön.[1]
Hedekävyksi kutsuttu hedekukinnot kehittyvät yksittäin versojen kärkiin. Hedekäpy koostuu neljästä kahdeksaan hedelehdestä, jotka ovat asettuneet rangan ympärille ristikkäin vastakkaisesti. Kunkin hedelehden abaksiaalisella tai alapinnalla on kolmesta viiteen siitepölyä tuottavaa pölylokeroa.[1]
Kävyksi kutsuttu emikukinnot voivat kehittyä verson päätyyn kärkisilmusta tai sivuttaisesti hankasilmuista, jolloin ne usein kasvavat ryppäänä. Kävyt voivat muodostaa enimmillään noin 50 ryppäitä. Käpy koostuu tavallisesti neljästä, mutta toisinaan kuudesta, paksusta ja puutuneesta käpysuomusta, jotka ovat asettuneet rankaan kahdeksi ristikkäin vastakkaiseksi pariksi. Kävyt ovat muodoltaan epäsäännöllisen pallomaisia. Kukin käpysuomu muodostuu yhteenkasvettuneesta emisuomusta ja peitinsuomusta. Neljästä käpysuomusta yksi pari on suurempia ja muodoltaan typäköitä, kun taas toinen on pienempiä ja terävämpiä. Kahdessa kasvukaudessa kypsyvät kävyt ovat yleensä serotiinisia, ja säilyvät oksilla avautumattomina kunnes kuumuus avaa käpysuomut. Käpysuomujen avautuessa käpy avautuu kärjestään kuin tuppilokota. Suomujen avauduttua kävyn rangan kärki erottuu lyhyenä, paksuna ja kulmikkaana sekä joskus kaksinkertaisena ulokkeena, josta käytetään nimitystä columella.[1]
Yksi käpy tuottaa lukuisia siemeniä. Siemenet voivat olla litteitä tai monikulmaisia. Niillä on kaksi keskenään erikokoista lenninsiipeä. Siementaimilla on kahdesta neljään sirkkalehteä.[1]
-
Nivelsyprikki on tyypillisesti monirunkoinen. -
Lajin W. schwarzii taimella on neulasmaisia varhaislehtiä. -
Nivelsyprikin kävyt kasvavat ryppäissä. -
Lajin W. whytei puuta.
Luokitus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Syprikit ovat sypressikasvien heimon alaheimoon Callitroideae kuuluvia havupuita. Niiden lähin sukulaislaji heimon sisällä on australialainen Diselma archeri, joka muodostaa oman yksilajisen sukunsa.[4]
Lajit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sukuun luokitellaan yleisesti kuuluvaksi seuraavat neljä lajia.[1][4]
- Widdringtonia cedarbergensis
- nivelsyprikki (Widdringtonia nodiflora)[3]
- Widdringtonia schwarzii
- Widdringtonia whytei
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Syprikkejä kasvaa luontaisena ainoastaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.[1] Niitä esiintyy luonnonvaraisena Etelä-Afrikan, Malawin, Mosambikin ja Zimbabwen alueilla.[4]
Elinympäristö ja ekologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Syprikit ovat eteläisen Afrikan vuoristojen puita. Niitä esiintyy Etelä-Afrikan Länsi-Kapin omaleimaisilla Fynbos-pensastoalueilla sekä pohjoisempana korkealla vuoristoissa.[4] Lajeista nivelsyprikki on erityisesti sopeutunut kestämään elinalueidensa toistuvia maastopaloja, ja pystyy uusiutumaan vesomalla palon tuhottua kasvin maanpäälliset osat.[4][5] Kävyt voivat olla serotiinisia, jolloin ne säilyvät oksilla avautumatta kunnes maastopalon kuumuus avaa käpysuomut ja vapauttaa siemenet.[1]
Merkitys ihmiselle
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Syprikkien puuaines soveltuu hyvin metsäteollisuuden tarpeisiin. Puu on kestävää ja helposti työstettävää. Erityisesti lajeja Widdringtonia cedarbergensis ja Widdringtonia whytei on historiallisesti käytetty laajalti puurakentamiseen.[6][7] Suvun taloudellinen merkitys on kuitenkin vähentynyt suurikasvuisten lajien harvinaistuessa ja taloudellisesti arvokkaiden suurten puuyksilöiden vähetessä. Nivelsyprikkiä käytetään jonkin verran koristekasvina, myös huonekasvina.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Farjon, Aljos: A Handbook of the World's Conifers, s. 1020, 1022–1025. Leiden: Brill, 2010. ISBN 9789004177185 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Farjon 2010, s. 1020
- ↑ a b Räty, Ella: Viljelykasvien nimistö, s. 150. Helsinki: Puutarhaliitto, 2012. ISBN 978-951-8942-92-7
- ↑ a b Junikka, Leo; Kurtto, Arto: Widdringtonia Finto: Kassu - Kasvien suomenkieliset nimet. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.2.2017.
- ↑ a b c d e f g Earle, Cristopher J.: Widdringtonia The Gymnosperm Database. 23.11.2012. Viitattu 6.3.2017. (englanniksi)
- ↑ Farjon 2010, s. 1023
- ↑ Farjon 2010, s. 1022
- ↑ Farjon 2010, s. 1025