Werner Bros.
Werner Bros. on tamperelainen musiikkiyhtye, joka on perustettu vuonna 1987.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Werner Bros. perustettiin Tampereella vuonna 1987. Ensimmäisessä kokoonpanossa soittivat Juhani ”Juuso” Pajula sekä veljekset Jari ja Jouni Tuukkanen.[1] Esiintymiset alkoivat katusoitosta laajentuen noin sataan vuotuiseen keikkaan ympäri Suomea. Yhtye oli 1988 mukana Tampereen kulttuuridelegaatiossa ystävyyskaupunki Odensen 1000-vuotisjuhlilla. Werner Bros. on esiintynyt useita kertoja televisiossa, muun muassa Juice Leskisen juontamassa "Värillä on väliä" -ohjelmassa, Levyraadissa ja BumtsiBum!-ohjelmassa Halavatun papat -yhtyeen kanssa. He ovat esiintyneet myös viihdeohjelmassa nimeltä Titta Poo. Werner Bros. on julkaissut muutamia levyjä uransa aikana. Yhtye sai 1990 Tampereen Nuorkauppakamarin myöntämän Tamperelainen kulttuuriteko -palkinnon. Werner Bros. voitti parhaan miessivuosan Jussi-palkinnon elokuvasta Iskelmäprinssi (1991)[2].
Perustajajäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jouni Tuukkanen (k.1996)
- Juhani ”Juuso” Pajula
- Jari Tuukkanen
Nykyiset jäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jari Tuukkanen
- Juhani Ruponen
- Jyrki Tuukkanen
- Tuure Tuukkanen
- Jaakko Tuukkanen
- Pasi Tuukkanen
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Untolan jukeboksi (1991)
- Siku siku (1999)
- Ramona (2002)
- Aina haaveissain (2005)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Tuukkanen, Jari: Werner Bros. Historia 3.6.2009. Werner Bros.. Arkistoitu 5.7.2018. Viitattu 12.11.2017.
- ↑ Iskelmäprinssi (S) 12.6.2013. Yle Teema. Viitattu 12.11.2017.