WE-177
WE-177 on Britanniassa kehitetty ydinpommi. Sen eri versioita voitiin käyttää joko taktisena, kilotonni-luokan fissiota hyödyntävänä ydinräjähteenä tai strategisena fuusioräjähteenä eli lämpöydinpommina. Pommin räjähdysvoiman saattoi säätää ennakolta ennen pudottamista. Pommista oli olemassa versiot A, B ja C. Versio A oli kiihdytetty fissiopommi, mallit B ja C lämpöydinaseita. Sen käyttö aloitettiin syyskuussa 1966. WE-177 poistettiin palveluskäytöstä vuonna 1998. Se ei noudattanut enää brittien perinteistä, niin kutsuttua ”sateenkaarikoodia” (Rainbow Code), jossa ydinase nimettiin johonkin tiettyyn väriin liittyvän asian pohjalta.
Ase korvasi suurelta osalta ainakin tyypit Red Beard, Blue Steel, Blue Danube ja Yellow Sun. Näistä viimeisin oli Green Grass -ydinkokeen tyyppinen, megatonni-luokan fuusiopommi. Kaikkiaan WE-177-ydinpommeja valmistettiin 319 kappaletta.
Ydinräjähde saatettiin toimittaa kohteeseensa V-pommittajien avulla, sekä myöhemmin myös pommitukseen soveltuvilla lentokoneilla Blackburn Buccaneer, Harrier sekä Panavia Tornado, SEPECAT Jaguar ja McDonnell Douglas F-4 Phantom II. WE-177:n pudotukseen soveltuvia, lähinnä etupäässä hävittäjälentokoneita oli lukuisia muitakin. Selvyyden vuoksi, vain eräitä keskeisiä on tässä esitettynä. Osa Britannian käyttämistä laivastohävittäjistä (kuten Supermarine Swift ja Supermarine Scimitar) olivat olleet jokseenkin epäonnistuneita, ja siksi ne vedettiin pois palveluksesta varsin nopeassa tahdissa.
| Versio | Aseen paino (omamassa) | Arvioitu räjähdysvoima | Käytössä | Arvioitu lkm |
|---|---|---|---|---|
| WE-177A | 282 kg | ½ tai 10 kT | 1969–1992 | 107 |
| WE-177B | 457 kg | 450 kT | 1966–1995 | 53 |
| WE-177C | 457 kg | 200 kT | ~1980–1998 | 159 |
| Yhteensä | 319 |
