Vulpes vulpes peculiosa
| Vulpes vulpes peculiosa | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Petoeläimet Carnivora |
| Heimo: | Koiraeläimet Canidae |
| Suku: | Ketut Vulpes |
| Laji: | Kettu vulpes |
| Alalaji: | peculiosa |
| Kolmiosainen nimi | |
|
Vulpes vulpes peculiosa |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Vulpes vulpes peculiosa on Korean niemimaalla Pohjois-Koreassa ja Etelä-Koreassa esiintyvä ketun (Vulpes vulpes) alalaji. Historiallisesti suhteellinen yleinen kettu on sittemmin kadonnut suurimmasta osasta niemimaata. Etelä-Koreasta se hävisi kokonaan, joskin sittemmin on tehty kokeiluja sen palauttamisesta takaisin luontoon.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]V. v. peculiosa on painoltaan noin 3,5–4,7 kg. sen ruumiin pituus on 57–60 cm ja korkeus 38 cm. Naaraat ovat hieman uroksia pienempiä. Jalat ovat pitkät ja hoikat. Turkin väritys vaihtelee vaalean keltaisesta punertavaan tai punertavan ruskeaan. Ruumiin alapuoli ja kaula on valkoinen tai harmahtava. Jalkojen alaosa on musta. Kuono on terävä ja nenä musta tai tumman ruskea. Korvien kärjet ovat mustat. Aikuisilla yksilöillä silmät ovat keltaiset. Häntä on tuuhea ja hännänpää valkoinen tai musta.[1]
Levinneisyys ja elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]V. v. peculiosa esiintyy Korean niemimaalla Pohjois-Koreassa ja Etelä-Koreassa. Historiallisesti sen levinneisyysalue käsitti koko niemimaan Jejua ja muita syrjäisimpiä saaria lukuun ottamatta. Käytännössä se on hävinnyt suuresta osasta esiintymisaluettaan. Luonnonvaraisia kantoja säilyi tiettävästi vain Pohjois-Korean koillisosassa. Etelä-Koreasta se hävisi kokonaan.[1]
Elinympäristö käsittää alueita aina merenpinnan tasosta alkaen 4 500 metrin korkeuksiin saakka. Se suosii suhteellisen avoimia ympäristöjä, kuten ruohikkoja, maatalousalueita, vesistöjen varsia ja metsän reunamia. Se tarvitsee kaivukelpoista maata.[1]
Elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]V. v. peculiosa esiintyy tuupillisesti uroksen ja naaraan, tai uroiksen ja kahden naaraan, sekä niiden jälkikasvun muodostamissa ryhmissä. Varsinaisia laumoja ne eivät muodosta. Ne käyttäbvät ravinnokseen enimmäkseen pieniä nisäkkäitä ja lintuja, mutta voivat syödä myös kasvisperäistä ravintoa, kuten hedelmiä ja kasviksia. Ne saattavat syödä myös matelijoita ja raatoja. Ne voivat syödä 500 g–1 kg ravintoa ja liikkua 10 kilometriä ruuanhaussa päivittäin. Reviirin ko0ko on ravinnonlähteistä riippuen 5–12 km² tai ravinnon ollessa harvempaa 20–50 km². Ne ovat yleensä hämäräaktiivisia, mutta voivat liikkua myös muihin kellonaikoihin.[1]
Korean niemimaalla ketut lisääntyvät tammjikuun ja helmikuun välillä. Uros ja naaras mudoostavat yleensä yksiavoisen parin, mutta joskus yros voi esiintyä useamman naaraan kanssa. Jos naaraita on useampi, ne voivat käyttää samaa pesää. Pesät rakennetaan pääasiassa pentujen kasvattamista varten. Samaa pesää voi käyttää useampi kettusukupolvi. Pentuja on yleensä kerrallaan 5–6. Ne elävät luonnossa noin 3-vuotiaiksi ja vankeudessa 12-vuotiaiksi.[1]
Uhat, suojelu ja ihminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]V. v. peculiosa on kadonnut huomattavasta osasta historiallista levinneisyysaluettaan. Syitä ei tunneta täysin varmasti. Etelä-Koreasta se katosi kokonaan 1960-luvulla ja samoihin aikoihin sen levinneisyysalue kutistui huomattavasti myös Pohjois-Koreassa. Etelä-Koreasta on silloin tällöin tehty havaintoja, joita ei kuitenkaan ole voitu varmistaa. Ketun hävittyä sen ekologisen lokeron täytti supikoira. Kettu on määritelty nykyisin Etelä-Koreassa uhanalaiseksi lajiksi. Sen palauttamiseksi luontoon on tehty kokeiluja.[1] Soulin eläintarhassa kasvatettuja kettuja on vapautettu esimerkiksi Sobaeksanin kansallispuistoon Pohjois-Gyeongsangissa.[2]
Korealaisessa kansanperinteessä gumiho on yhdeksänhäntäinen kettu, joka voi ottaa kauniin naisen hahmon. Useimmissa tarinoissa gumihon tarkoituksena on muuttua kokonaan ihmiseksi, joka eri tarinoissa toteutuu eri tavoin.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f José R. Castelló: Canids of the World : Wolves, Wild Dogs, Foxes, Jackals, Coyotes, and Their Relatives, s. 256–257. Princeton University Press, 2018. ISBN 978-0-691-18372-5 (englanniksi)
- ↑ Lee Sun-young: Foxes released into wild on Sobaeksan Korea Herald. Viitattu 19.3.2020. (englanniksi)
- ↑ The Fox Bead KBS WORLD Radio. Viitattu 19.3.2020. (englanniksi)