Vorstenlanden
Vorstenlanden (suom. ruhtinaskunnat) on hollanninkielinen termi, jolla tarkoitetaan Jaavan saarella sijainneita Alankomaiden siirtomaaimperiumin piiriin kuulunutta neljää sulttaani- ja ruhtinaskuntaa. Ne olivat periaatteessa itsenäisiä, eikä esimerkiksi muualla vallitseva maataloutta koskeva cultuurstetsel-vaatimus pätenyt niissä, mutta myös niissä kenraalikuvernöörin edustajalla oli ylin sana ja valta. Vorstenlandenit eivät myöskään voineet solmia ulkopoliittisia yhteyksiä tai ylläpitää ulkomaalaisia hovissaan.[1][2]
Vorstenlandenit olivat:
- Surakartan sulttaanikunta, muodostettu 1755 Mataramin sulttaanikunnan toisesta puoliskosta
- Mangkunegaranin ruhtinaskunta, muodostettu 1757 Surakartan sulttaanikunnan toisesta puoliskosta
- Yogyakartan sulttaanikunta, muodostettu 1755 Mataramin sulttaanikunnan toisesta puoliskosta
- Pakualamanin ruhtinaskunta, muodostettu 1812 Yogyakartan 4 000 talon suuruisesta maa-alueesta
Pakualaman oli Vorstenlandeista pienin ja tämän takia myös edistynein, sillä sen oli käytettävä kaikkia keinoja selvitäkseen. Surakarta, Mangkunegaran ja Pakualaman lähettivät 1900-luvun alussa prinssejään Eurooppaan opiskelemaan, ja Yogyakarta seurasi ennen pitkää perässä lähettämällä prinssi Dorodjatunin opiskelemaan Alankomaihin.[3][4]
Vorstenlandenien väkiluvuksi arvioitiin vuoden 1872 lopussa noin 1,1 miljoonaa.[1] Ne olivat Jaavan tiheimmin asutettuja alueita[5] ja mahdollisesti jopa neljänneksen köyhempiä kuin muu Jaava. Myös lukutaidottomuus oli Vorstenlandeneissa yleisempää kuin muualla.[6]
Vaikutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huolimatta siitä, että Vorstenlandeneilla oli hyvin vähän poliittista vaikutusvaltaa, ne olivat tärkeitä jaavalaisen kulttuurin keskuksia. Vorstenlandenit olivat tärkeitä muun muassa jaavalaisen tapakulttuurin, kielen, muodin, taiteen ja arkkitehtuurin suhteen.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ricklefs, M. C.: A History of Modern Indonesia since c.1200. (4th edition) Macmillan International Higher Education, 2008. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Dewanto, Wahyu: Space and myth in Surakarta Kasunanan Palace, Indonesia. Launceston: University of Tasmania, 1997. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Monfries, John: A Prince in a Republic: The Life of Sultan Hamengku Buwono IX of Yogyakarta. ISEAS Publishing, 2015. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Cribb, R. B.; Kahin, Audrey: Historical Dictionary of Indonesia. The Scarecrow Press, 2004. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)