Volkert van der Graaf

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Volkert van der Graaf (s. 9. heinäkuuta 1969) on alankomaalainen eläinoikeusaktivisti, joka murhasi poliitikko Pim Fortuynin 6. toukokuuta 2002. Vuonna 2003 hänet tuomittiin teosta kahdeksantoista vuoden vankeuteen. Hän vapautui vankilasta ehdonalaiseen vapauteen vuonna 2014.[1][2]

Van der Graaf ampui Fortuynin Hilversumissa tämän poistuttua studiosta, jossa häntä oli haastatellut murhan todistajaksi joutunut toimittaja Ruud de Wild. Van der Graaf tunnusti teon ja kertoi syyksi sen, että koki oikeistopopulistina tunnetun Fortuynin kasvavaksi yhteiskunnalliseksi uhaksi. Hän myös väitti yrittäneensä suojella Alankomaiden muslimeja vainolta.[3] Van der Graafin kotoa löydettiin etsinnöissä rikkihappoa sekä kalsiumkloraatin ja sokerin sekoitusta. Van der Graaf toimi syyntakeisena ja oli harkinnut tekoaan mutta pohti kuitenkin jälkikäteen, oliko hänen tekonsa oikeutettu.[4] Vankilassa hän on toiminut lainopillisena neuvonantajana muille vangeille.[5]

Van der Graaf oli ennen Fortuynin murhaa pitkään omistautunut eläinten oikeuksille. Hän oli perustamassa Vereniging Milieu Offensief -ympäristöjärjestöä. Hän asui Harderwijkissä tyttöystävänsä ja vuonna 2001 syntyneen tyttärensä kanssa.

  1. Töyrylä, Katriina: Populistijohtaja Pim Fortuynin murhaaja vapautetaan vankilasta Yle Uutiset. 2.5.2014. Viitattu 2.5.2014.
  2. Killer Of Right-Wing Dutch Politician Freed Sky News. Viitattu 8.12.2016. (englanniksi)
  3. Evans-Pritchard, Ambrose & Clements, Joan: Fortuyn killed 'to protect Muslims' Telegraph. 28.3.2003. Viitattu 6.8.2009. (englanniksi)
  4. Profile: Fortuyn killer BBC News. 15.4.2003. Viitattu 6.8.2009. (englanniksi)
  5. Fortuyn Murderer Runs 'Law Firm' in Prison NIS News. 4.5.2007. Arkistoitu 2.2.2012. Viitattu 6.8.2009. (englanniksi)