Vladimir Kramarenko
Vladimir Konstantinovitš Kramarenko (1860 Jekaterinoslavin kuvernementti – 21. heinäkuuta 1905 Viipuri)[1][2] oli venäläinen santarmieverstiluutnantti, jonka työläisaktivisti Kalle Procopé murhasi Viipurissa vuonna 1905.[3]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nykyisen Ukrainan alueella sijaitsevassa Jekaterinoslavin kuvernementissä aatelisperheeseen syntynyt Kramarenko kävi koulunsa Chișinăussa ja jatkoi sen jälkeen sotilasoppiin Kiovan jalkaväkikouluun, josta hän astui vakinaiseen palvelukseen vuonna 1881. Kramarenko palveli aluksi Tiraspolissa 131. jalkaväkirykmentissä, josta hänet lähetettiin vielä samana vuonna Kiovaan kadettikouluun. Valmistuttuaan vuonna 1884 Kramarenko ylennettiin 1885 luutnantiksi ja 1889 yliluutnantiksi. Santarmijoukkoihin Kramarenko siirtyi vuonna 1894, jolloin hänestä tuli Jekaterinoslavin kuvernöörin adjutantti.[1] Vuodesta 1897 esikuntakapteeniksi ylennetty Kramarenko toimi Viipurin linnoituksen santarmikomennuskunnan päällikönä.[2] Pyhän Annan ja Pyhän Stanislauksen ritarikuntien kunniamerkit hänelle myönnettiin helmikuussa 1905.[1]
Kramarenko oli naimisissa kahdesti ja hänellä oli ensimmäisestä avioliitostaan kaksi poikaa.[2]
Kuolema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kramarenko murhattiin Viipurissa lähellä Torkkelin- ja Maununkatujen kulmausta 21. heinäkuuta 1905 noin kolmen aikaan iltapäivällä. Sortokausien aktivistiliikkeeseen kuulunut viipurilainen maalari Kalle Procopé ampui häntä kohti useita laukauksia Browning-merkkisellä pistoolilla ja pakeni sen jälkeen kohti Punaisenlähteentoria. Vaikeasti haavoittunut Kramarenko onnistui palaamaan asuntoonsa, josta hänet pian vietiin Viipurin lääninsairaalaan. Kramarenko kuitenkin kuoli vammoihinsa vielä saman päivän aikana.[4][5]
Kuulusteluissa Procopé ilmoitti toimineensa yksin ja hetken mielijohteesta, mutta myöhemmin on arveltu, että murha olisi ollut etukäteen suunniteltu ja tehty paikallisen työläisaktivistien ryhmän toimeksiannosta.[3][6] Murhaajan pidätys aiheutti Viipurissa laajoja mellakoita, joita rauhoittamaan tarvittiin poliisivoimien lisäksi myös sotilaita.[7] Procopé tuomittiin hirtettäväksi, mutta keisari Nikolai II armahti hänet ja muutti tuomion elinkautiseksi pakkotyörangaistukseksi.[8] Procopé kuoli muutamaa vuotta myöhemmin Siperiaan karkotettuna.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c В. К. Крамаренко (Некрологь). Finljandskaja Gazeta, 23.07.1905, nro 104, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.3.2016.
- ↑ a b c Halén, Harry: Santarmisto Suomessa: Suomenmaalainen santarmikunta 1817–1917, s. 23, 30. Unholan aitta 41. Helsinki 2013.
- ↑ a b c Keskisarja, Teemu: ”Terrorismin potentiaalinen pikkujättiläinen: poliittisen väkivallan sarastuskausi 1904–1906”, artikkeli kirjassa Kullberg, Anssi (toim.): Suomi, terrorismi, Supo – koira joka ei haukkunut, WSOY, Helsinki, 2011. ISBN 978-951-03857-7-7.
- ↑ Tammerfors Nyheter: Attentat mot gendarmofficer 21.7.1905. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.3.2016.
- ↑ Folket: Attentatet mot Kramarenko 21.7.1905. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.3.2016.
- ↑ Soikkanen, Hannu: Sosialismin tulo Suomeen: ensimmäisen yksikamarisen eduskunnan vaaleihin asti, s. 273. Porvoo: WSOY, 1961.
- ↑ Kravaller i Viborg. Östra Nyland, 12.08.1905, nro 62, s. 2–3. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.3.2016.
- ↑ Karl Prokopés straff / Amnestin och arbetaren Kalle Procopé. Kotka Nyheter, 29.08.1905, nro 65, s. 2, 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.3.2016.